Eläköön ihmissyöjät

Vainajien ruumiiden pakastaminen tai liuottaminen on hyvä ajatus. Nyt esitelty uudistus jää kuitenkin puolitiehen. Hyödylliset osat olisi saatava takaisin kiertoon. Miksipä niistä ei valmistettaisi muroja aamiaispöytään?

Ihmissyönti on jäänyt oudosti muodista. Saamelaistarinoissa (Robert Crottet, Kuun metsä) kerrotaan kalastajista, jotka jäivät kerta kaikkiaan tyveneen Jäämerellä, eikä yhtään kalaa saatu viikkoihin. Niinpä päätettiin syödä suurimpaan nälkään yhden miehistön jäsenen pakarat. Olisiko ajatus ollut, että asianomainen tulee ilmankin toimeen. Seisoskelkoon. Mutta ensimmäinen maistaja sylkäisi suullisensa mereen – ja kalat syöksyivät syvyyksistä heti paikalle, ja pian tilanne oli ohi.

Sylkäisijä tunnusti myöhemmin, että jo ensimmäinen suupala oli ollut sanomattoman herkullista. Siinä olisi mennyt koko mies, ja varmaan muita perässä…

Kirjoituksen alku ja otsikko on tarkoitettu keinoksi osoittaa, että meillä on aivan kaikilla vaikeasti järjellä perusteltavia vakaumuksia. Minä esimerkiksi en haluaisi keskustella ajatuksesta, että kuoltuani minut sijoitettaisiin täytettynä museoon näytteille, vaikka olenkin museoaatteen harras kannattaja. Tuo on tunteeni, vaikka järki sanoo, että kuoltuani ruumiini kohtalo on minulle itselleni aivan yksi ja sama. Teologit keksivät kerran hienon käsitteen ”ylösnousemusruumis”. Niillekin ihmisille, jotka ovat mielestään menossa täyttä vauhtia taivaaseen, saa sanoa, että esimerkiksi puujalka ei nouse taivaaseen eikä nastahampaille ole liioin varattu iankaikkista elämää.

Eilen ja tänään jokseenkin kaikki ovat puhelleet hyvin kiltistä kreikkalaisesta ministeristä, jonka kanssa ei tultu juttuun rahaneuvotteluissa. Kukaan ei sano, että kreikkalainen pelaa omaan pussiinsa. Kukaan ei liioin sano, että naapurimaiden ja EU:n hyvinvointi ei voisi kiinnostaa vähemmän.

Aivan viattomia eivät ole kotimaisetkaan kiivailijat. Jos välikysymyksessä selitettäisiin, että nimenomaan kreikkalaisille ei pidä antaa periksi, olisin ehkä itsekin samaa mieltä. Siellä on kuvassa mukana sekin ministeri, joka oli tehdä Heikki Haaviston hulluksi, kun Suomi neuvotteli 1994 EU:iin liittymisen ehdoista.

Ministerit ja lähettiläät ovat asia erikseen. Heidän ei pidä sortua kertomaan, miltä heistä tuntuu. Muut kansalaiset saavat sanoa, että esimerkiksi se, mitä Putin tai Ukrainan separatistit lupaavat, ei paina senkään vertaa kuin muroiksi jauhettu ruumis – edes muutamia kymmeniä grammoja. Heidän pyrkimyksensä on pitää yllä epävakautta, vaatia mahdottomia ja saatuaan sen, vaatia taas lisää.

Stalin oli rehellinen mies, kun sattui sille päälle. Määrättyään Berijan huolehtimaan atomintutkijoiden hyvinvoinnista, kun kävi ilmi, ettei se amerikkalaisten pommi 1945 ollutkaan ihan viatonta laatua, hän jatkoi Berijan pojan kertoman mukaan ydinfyysikkoja tarkoittaen: voimme ampua heidät sitten jälkeen päin. Venäjän johdolla on hiukan vaivaa toistellessaan, ettei Venäjä ole sodassa eikä toimita sotatarvikkeita. Valehtelemisessa on se huono puoli, että se tarttuu.

Radikaali islam herättää lännessä valehtelemisen halun. Maahanmuuttajista on puhuttu paljon pahaa, ja osa puheista pitää paikkansa. Niinpä nyt on kovin vaikea sanoa, että me vastustamme tuota liikettä ja sen edustajia kaikin voimin.

Meneillään ei ole mikään kyberhyökkäys tai informaatiosota, vaan totaalinen sota.

Hyökkääjät tuovat mieleen erään pohjoisrajamme Norjan puolella 1800-luvulla sattuneen tapauksen. Raivostuneet miehet käskivät nimismiestä tekemään parannuksen ja survaisivat samalla puukon tämän rintaan. Nimitys on Kautokeinon kapina. Ehdoton varmuus oikealla asialla olemisesta ei ole uusi asia. Siinäkään ei ole mitään uutta, että tapahtumia väritetään jälkeenpäin. Mainitsemastani kapinasta on tehty myös ”kansannousu”.

Sananvapaudesta on nyt puhuttu. On puhuttava myös uskonnonvapaudesta.

Ihmisiä on kohdeltava samoin perustein heidän uskontoonsa tai uskonnottomuuteensa katsomatta. Terrorismin tukeminen taas ei ole uskontoa. Ja uskonnonvapaus ei tarkoita, että olisi hyväksyttävä toisen opit. Hillittömimmät väkivallantekijät tulevat edelleen kristillisten kirkkojen piiristä. Oppeja ajatellen sekä islamia tunnustava että kristillinen ammuskelija merkitsevät kirkkokunnan epäonnistumista tuossa tapauksessa. Jos joku ei tunnusta ihmisoikeuksia, se on hänen asiansa. Jos hän toimii ihmisoikeuksia loukaten, valtion on tartuttava asiaan heti, pelottomasti ja anteeksi pyytelemättä.

Sananvapaus koskee myös huonoja sanoja ja uskonnonvapaus huonoja uskontoja.