19. tammikuuta 2015

Mielipide





Tämä on mielipiteeni, hyvä herra. Ja ellette hyväksy mielipidettäni, voin muuttaa sen.

Usea tuntee tuo sitaatin sanojan. Olen miettinyt, miten tekisi verkkoon sitaattisanakirjan, nyt kun Koskenniemi, Haavio ja Jarkko Laine ovat kuolleet ja Hannu Tarmio on vanha. Verkko on ainakin huono ajatus. Ennen toimittajat iskivät rahoiksi ja saivat siis palkan työstään. ”Ikuisia ajatuksia” ja ”Vaeltava viisaus” olivat kovia juttuja ainakin toukokuun lopulla. Uudet ylioppilaat eivät ehkä olleet iloisi näistä lahjaesineistä.

Kirjakaupoissa ja kustantajia tavatessa mietityttää, miten voisi keksiä lisää sellaisia kirjoja, joita ei tarvitse lukea. Kirjat ovat vähän kuin joululahjoja tai leikkokukkia. Astia eli pakkaus miellyttää enemmän kuin sisältö. Alfauroksille tarkoitetusta hotellista ajattelin viedä vissypullon. Se oli niin kaunis. Koboltinsininen. Oli pitkä matka kotiin, Amerikasta. Jäi muistoksi. Onneksi hinta jäi mieleen, 35 dollaria pullo. Sisällössä en havainnut eroa suosikkiini, joka on Pirkka hiilihapotettu.

Sekä rakkaus että viha ovat mielipiteitä. Niiden alueella ei ole sananvapautta eli omantunnonvapautta eli oikeutta mielipiteen ilmaisemiseen. Ajatus ei ole, että Teboilin tuttavalle tai K-kauppiaalle olisi hyvä sanoa ”vihaan sinua” pelkästä mielipiteen ilmaisemisen riemusta. On paikkoja joissa tuo lause voisi tehdä kipeää nenään.

Mielipiteeni mukaan suurenmoinen slaageri, saksalainen ja omaan korvaani selkeästi juutalaiseen huumoriin ja siis juutalaiseen teatteriin kuuluva, on ”Liebe war es nie”. Yritän suomentaa sen uusiksi. ”Rakkautta ei se koskaan ollut, minkä sain” on juuri siten huono, että se sivuuttaa sanojen haikean ironian. ”En voi olla sinulle vihainen. Rakkautesi oli niin pientä…” Levyn nimi muuten on ”Jumalan kiitos, mieheni jättää minut”.

Omassa maailmassani ”mielipide” on korostunut liikaa ja saanut turhaa painoa. Jään miettimään asiaa, kun joku sanoo, että Suomi aiheutti toisen maailmansodan ja on nyt aiheuttamassa kolmatta.

Virkamiesten maailmassa tunnetaan erittäin hyvin ”eriävä mielipide”. Onko jonkun esittämä mielipide lopulta Korkeimman oikeuden tuomio, se riippuu äänestyksestä. Vähemmistöön jääneiden ratkaisuehdotus on eriävä mielipide, ja esittelijän mielipide on ”mietintö”, joka sekin on luettavissa ratkaisun taltiokappaleesta, mutta ei asianosaisille annettavasta jäljennöksestä. Hovioikeudessa virkaiältään nuorin jäsen ”lausuu mielipiteensä” ensimmäisenä.

Vaikuttasikohan se ilmapiiriin, jos termiä vaihdettaisiin, ja vähemmistön eriävä mielipide olisikin ”vastalause”? Argumentaation teorian kannalta se olisi parannus. Joissakin maissa mielipide-eroa käsitellään tuomioistuimen ratkaisuissa selvin sanankääntein niin että ainakin alan ammattilainen käsittää, että nyt tuo toinen ratkaisumalli leimataan tyhmäksi. Useimmissa maissa (esimerkiksi Englannissa) toiseen lopputulokseen johtava perustelu koristellaan kohteliaisuusfraasein. Suomessa on itäinen perinne. Ylin vastalauseen muoto on kirjoittaa uudet perustelut tai osittain uudet. Silloin loppulause on ”näillä ja muutoin enemmistön esittämillä perusteilla katson, että…

Kertomukset eduskunnan varhaisvaiheista ovat sekä liikuttavia että kauhistuttavia. Kun maata, siis silloista suuriruhtinaanmaata, uhkasi selvä oikeuksien menettäminen, puolueet riitelivät keskenään. Neuvottelemista ei ollut oikein opittu. Niiden sijasta kansanedustajat pitivät puheita toisilleen, käytännössä siis äänestäjilleen. Sen jälkeen on opittu – vai onko?

Toisen mielipiteen kunnioittaminen on eettinen sääntö. Säännön sisällys on epäselvä. Nykyisin urheilijat ja muu nuoriso vaativat ”vähän respektiä”. Miksi olisi kunnioitettava mielipidettä, joka näyttää selvästi olevan huono? Ihmistä kunnioitetaan, vaikka hän olisi erittäin epäonnistunut yksilö.

Etenkin Suomessa suhtaudutaan periaatteessa vihamielisesti henkilöihin, jotka esittävät mielipiteitä, kuten esimerkiksi kirjailijat joskus tekevät. Janten laki – mikähän tuokin luulee olevansa – on vanhastaan tuttu.

Blogin kirjoittajalla on ongelma. Kirjan julkaissut voi aina sanoa epäilijöille, että viis minä mielipiteistäni niin kauan kuin joku ostaa kirjojani ja lainaa niitä kirjastoista. Blogit eivät yleensä maksa mitään. Olen itsekin joutunut vastaamaan valittajille, että oma vikanne kun luette tällaisia. Luulisi olevan parempaakin tekemistä. Kun kysytään, pidänkö todella mielipiteitäni levittelemisen arvoisina, vastaan että joskus pidän, joskus en. Riippuu kuulijastakin. Harvakseltaan kysytään, millä perusteella pöyhistelen julkisuudessa. Yleensä vastaustani ei uskota, kun sanon, etten ole erikoisen kiinnostunut julkisuudesta enkä maineesta. Molempia saa helposti ja molemmat menettää vielä helpommin. Kehuskelu puolestaan on markkinointia ja luuloni mukaan sinänsä viatonta. ”Olen sitä minäkin nuorempana juossut palan matkaa alle minuutin.”

20 kommenttia:

  1. Mielipide on minusta siitä hankala käsite, että se voi tarkoittaa

    - arvoarvostelmaa (esim. työläisten riistäminen on väärin), jota ei voi verifioida

    - (perusteltua) käsitystä tosiasioista (esim. Suomi aiheutti jatkosodan; luoti aiheutti kuoleman), joka periaatteessa voidaan verifioida.

    Kun näitä kahta käytetään suloisessa sekasotkussa, väärinkäsitysten vaara on ilmeinen.

    (Vihaa ja rakkautta en kutsuisi mielipiteeksi vaan tunteeksi. Mielipiteeltä edellyttäisin korkeampaa jäsentyneisyyttä.)

    VastaaPoista
  2. "Miksi olisi kunnioitettava mielipidettä, joka näyttää selvästi olevan huono?"

    Koska se monesti tunteisiin perustuvana on osa tuota ihmistä, jota pitää kunnioittaa. Yleensäkin ihmisten yhteiselossa kärjekkyys ei ole rakentavaa.

    Toki ero on mielipiteessä: jos joku sanoo, että "... ovat rumia" voi huokaista ja keksiä parempaa tekemistä. Jos taas tuohon mielipiteeseen liitetään johtopäätös "... siksi ne kaikki pitää tappaa", on syytä ponella vastustaa asiaa.

    VastaaPoista
  3. Ylen kauhistellen katselen aina eduskunnan televisiotunteja. Rukoilen hiljaa mielessäni, että se todella on vain tyhmälle äänestäjäkunnalle tarkoitettua puskateatteria. Että kameroiden sulkeutuessa edustajat oikeasti alkavat ratkoa valtakunnan oikeita ongelmia ilman propagandista rähinää.

    Ehkäpä näin onkin, ainakin mikäli uskomme pääkaupungin valtalehden sunnuntaista telakkatarinaa. Siinä oli oikeaa tekemisen meininkiä. (Mutta sitä ihmettelen, miten ne muut hallituspuolueidenkin edustajat olivat isosta kuviosta koko ajan niin pihalla?)

    VastaaPoista
  4. Janten laki on luultavasti demokratian toimivuuden kannalta välttämätön, vaikka moni mielestään väärinymmärretty nero sitä moittiikin. Harvoin heistä kuitenkaan kuullaan sen koommin. Vaihtoehto olisi "aristokratia" - johan tuo on moneen kertaan nähty mitä siitä seuraa, viimeksi itänaapurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Janten laillahan on varsin kokoomuslainen muotoilu. Periaatteessa kyse on yksinkertaisesti siitä, että "nerous" on kyettävä osoittamaan niin että muutkin ymmärtävät. Muu ei yleensä ole neroutta vaan orgaanisen keltaisen jätenesteen henkilökohtaiseen pinnannousuun.

      Poista
  5. "Liebe war es nie". Olavi Virran version "Rakkautta ei se koskaan ollutkaan" tunnemme. Zarah Leander esitti laulun vuonna 1932 nimellä "Kärlek var det ej". https://www.youtube.com/watch?v=gcfwmmXTKIM
    Saksalaisissa sanoissa kääntyy vaikeasti myös "Es war Liebelei".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljeni Asko selvitti, että tuon tangon säveltäjä, joka meillä tunnetaan nimellä Alfred Markush (maailmalla myös nimellä Fred Markush), oli unkarilainen Alfréd Márkus (s. 1883 Budapest, k. 1946 New York), suosittujen operettien ja iskelmien säveltäjä ja 1940-1944 Unkarin juutalaisen yhdistyksen kapellimestari. Hänen sävellyksistään meillä tunnetaan parhaiten lisäksi "Ali Baba" eli "Eldankajärven jää". https://www.youtube.com/watch?v=lKfu0AMKcBk

      Poista
  6. Olenko ainoa, joka ei tiedä alkulauseen alkuperää? Joku piirroshahmo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. These are my opinions and if you don't like them I have others.

      Groucho Marx

      Poista
    2. Saattoi olla Groucho Marx. Ainakin sopisi hänen sanomakseen.

      Poista
  7. Liebe war es nie
    Denn Du hast leider doch kein Herz
    Liebe war es nie
    Es war ein Scherz
    Denn ein Liebesschwur
    Gehört zum Küssen schon dazu
    Liebe war es nie
    Das weißt auch Du
    Wenn ich auch wusste
    Du lügst so wunderbar
    Es war ein Märchen
    Und Märchen sind nicht wahr
    Sonderbar
    Liebe war es nie
    Nur eine kleine Liebelei
    Darum ging es auch
    so schnell vorbei

    Liebelei on myös Max Ophülsin elokuva vuodelta 1933

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissakin sanoissa saattaa olla jonkun väärin kuulemaa, laitoin ne semmoisina kuin satuin löytämään. Itse kuulen
      Ei ein Scherz vaan zu Scherz
      Ei Sonderbar vaan Sonder Wahn (ei totta vaan harhaa)

      Poista
  8. Professorilla on taso nousussa!

    VastaaPoista
  9. Kyllä pitää olla mielipiteita! Esimerkki kirjasta "Kohtalona Tali-Ihantala" sivulla 196:
    "Tuo lehti oli pitkinä voimansa päivinä nimittäin aika voimakas poliittinen kannanotto. Sen lukemista junassa pidettiin työväenaatteen pettämisenä ja sen irtonumeron ostaja arvioitiin neuvostovihamieliseksi ainekseksi".

    Arvaapa kenen mielipiteestä on kysymys!!

    VastaaPoista
  10. "Jään miettimään asiaa, kun joku sanoo, että Suomi aiheutti toisen maailmansodan .."

    Winston Churchillin mielestä Suomi oli syyllinen toiseen maailmansotaan kieltäytyessään itsepäisesti luovuttamasta v. 1939 vähäisiä alueita väliaikaisesti NL:n käyttöön, jonka johdosta ympärysvaltojen ja NL:n sopimus jäi tekemättä ja NL solmi Molotov-Ribbentrop -sopimuksen natsi-Saksan kanssa.
    Jo aikaisemmin Suomi oli pettänyt lännen jättämällä hyökkäämättä valkoisten ja englantilaisten kanssa Petrogradiin v. 1919, jonka johdosta kommunismin tuhoaminen kehtoonsa jäi ajoissa tekemättä.
    (Kirjassa Churchill ja Suomi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas Suomi on pettämässä lännen, jos se lähde uhittelemaan ja pullistelemaan Horneteillaan Viroon - heristämään nyrkkiä ryssille Peipsjärven päälle.

      Aika pahaan rakoon ja aika kierosti Niinistö tässä pelissä nyt pelattiin. Saas nähdä, miten äijän käy (ja meidän muiden siinä sivussa) .

      Poista
    2. Kommentti selittää Englannin tylyn suhtautumisen Suomeen jatkosodassa ja sen rauhanneuvotteluissa. Se oli USA:n presidentti Teheranissa/Jaltassa, joka edellytti Suomen saavan säilyttää itsenäisyytensä.

      Churchill oli tyylipuhdas Englannin edun ajaja: vuonna 1940 kieltäytyi loppuvaiheessa lähettämästä hävittäjiä Ranskan avuksi ja antoi hyökätä ranskalaiseen laivastotukikohtaan ranskalaisten sotalaivojen neutraloimiseksi.

      Näen ainoana valopilkkuna sen, että sodan loppupuolella juuri Churchill olisi halunnut "hoidella" myös Neuvostoliiton. USA:n presidentti ei suostunut ja maailma sai kestää 40 vuotisen kylmän sodan useine "läheltä piti" -tilanteineen.

      Poista

  11. "Man kunde tro att han fick sin position genom arv" - mutta jatkaa Göran Persson, sd ex pääministeri, hän kyllä pitkälti teki sen itse. Piti oikein ruotsia laittamani, jotta tulisi ihan oikein. Puhe on Peter Wallenbergin poismenosta eilen 88 vuoden iässä.

    Perheenjäsenet eivät outoa kyllä esiinny rikkaimpien listoilla tai isotuloisimpina verotettuina. Eivät koska he eivät omista, säätiöt omistavat. Niitä on kai 17 kpl ja tunnetuin Knut ja Alice W. säätiö. Se on pörssiyhtiö Investorin isoin omistaja. EQT on toinen kohuttu markkinatoimija, joka esiintyy tyhkatiheään ruotsalaisten "keksijäinsinööri teolisuusyhtiöiden" ja nyt muidenkin järjestelyissä. Näitä muita ovat meiltä Terveystalo ja Musti ja Mirri viimeksi. Eli lemmikkieläinkauppakin pannaan yhteen ja hintoja ylös.

    Mehän olemme pudonneet kelkasta jo aikoja sitten. Rahamme, joita rutkastikin olisi kovan työnteon jäljiltä, ovat oudoissa käsissä Suomessa ja sijoitettuina vielä kummallisemmin ulkomaille, siis eläkerahastot. Niistä 2/ 3 -osaa tai isomminkin, on rajojen takana tienaamassa vuosikymmeneksi pariksi vanhuuseläkettä yksille, työttömyyseläkettä toisille. Telli työllistää aasialaisia, Wall Street meklareita vaurastuttaa. Se rahastososialismista. Kysy lisää Heikki Patomäeltä, yliopistolaisista ainoa jonka puheesta saa(n) tolkun.

    Peter W. oli vahvasti painamassa Storaa ja Ensoa yhteen. Näin meille pelastui yksi globaali suomalainen yhtiö. Se oli kellahtamaisillaan koleraaltaaseen.
    Nuorempi Peter 55v. "Poker" W. oli ihan äsken kiskaisemassa Wärtsilän Rolls Roycen käsistä mihin se oli nuoremmilta Ehrnrootheilta lipsahtamassa. W:t ovat nyt sen iso omistaja, tj on Ruotsista ja näkymät Suomessa ja Vaasassa kirkkaat.

    Vielä se että SEB:hän on suvun pankki. Sen vaan ei ole enää niin väliä. He olivat sen melkein myydä Nordealle. Kuinka niin? Se oli poliittinen pankki 1850-luvulta ja vielä kansankotipolitiikan rahoittaja isä-Marcuksen aikana. Nyt tarpeeton. Rahaa ja omistamiksensa pääsemistä W-tehtaille tyrkytetään hivelevin ehdoin -ja jos otetaan, otetaan ns. pääomamarkkinoilta, säätiöitä, eläke-,osakesäästö-,vakuutusyhtiökassat.

    Lisenssi valmistaa ensin rahaa ja sitten sillä tehdastavaraa on mennyttä maailmaa. Niin olihan se hengissä sittenkin 1990-luvun Jeltsilässä ja sen suopeudesta myös Virossa. Oliko yksi peräti nimellä Hansapankki ?

    Wallenbergit aloittivat vallankumoojina ja ovat jatkaneet anarkisteina. Suomessakin aloitettiin samoja aikoja kun säätyläisten lakiturvatut ja perittävät superstatukset kumottiin Aleksanteri Toisen toimesta. Liike pysähtyi, kunnes oudoksi maanalaiseksi nakerrustyöksi epämuodostuneena ilmaatui 1990-luvulla. Nyt kirjoitus- ja ravintolapöydillä rakentuuu enkelillinen hallitusohjelma. Nimet toisen kerran. Teknokraatinen eliitti korjaa jämät kaveripiirilleen.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa taas vähemmistöön jääneen jäsenen kanta on nimeltään "äänestyslausunto" ja esittelijän vastaava (joka sekin annetaan osana toimituskirjaa julki asianosaisille) puolestaan "eriävä mielipide". Ainakin viimeksi mainitun sisällön kerronta aloitetaan imperfektimuodolla puhuen esittelijän joskus tekemästä ratkaisuehdotuksesta, vaikka tosiasiassa aikanaan tehty esittelijän ehdotus ja hänen lopullinen eriävänsä voivat olla toisistaan kaukana kuin yö ja päivä.

    VastaaPoista
  13. Yhdenkin markkinatutkimusfirman seinällä riippui aanelosessa jalopiirteinen antiikkinen jumalfiguuri: Eos, tuulen jumala.

    VastaaPoista