Kiistakirjoitus

Tarvitaanko valtionyhtiöihin hyviä johtajia? Kannattaako etevistä hallituksen jäsenistä maksaa?

Sitä mukaa kuin hallintoa on kehitetty, toiminnan mielekkyys on kadonnut näköpiiristä. Tuloksena on, kuten tavallista, temmeltävää tyhmyyttä.

Suomessa valtion osallistumisesta elinkeinotoimintaan ei ole oikeastaan kirjoitettu hyvin sen jälkeen kuin Esko Rekola käsitteli asiaa, nimenomaan muistelmissaan. Mahdollisesti enemmän kuin kukaan muu hän oli rakentamassa ja purkamassa sekä valtionyhtiöitä että valtion liikelaitoksia. Lisäksi hänellä oli noihin tehtäviin eväät.

Muistelmakirjallisuudessa on kuvattu elävästi, miten valtioneuvosto oli saada halvauksen jouduttuaan heti kansalaissodan jälkeen päättämään, mitä tehdä norjalaisyhtiö Ensolle (Gutzeit), joka oli ajautunut suuriin vaikeuksiin. Aika yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei valtio voi missään tapauksessa ryhtyä osakeyhtiön omistajaksi, ei ainakaan ainoaksi. Ja hyvin pian oli edessä voimayhtiö. Syntyi Imatran Voima Oy, ja kohta Outokumpu Oy.

Vasemmisto arveli, että yhteiskunnan oli vaikutettava vahvasti tuotantovoimiin, ja oikeistossa ajateltiin, ettei eduskunnalla ole mitään tekemistä heidän rahojensa kanssa. Entinen suuriruhtinaanmaa oli hankkinut tulonsa etenkin tulleilla. Verottaminen oli omituinen ajatus. Todellinen tulo- ja omaisuusverolaki säädettiin vasta 1943.

Asiat vain tapahtuivat. Ja näillä viikoilla hallituspaikoista halutaan jäsenille korkeampia palkkioita, koska pörssiyhtiöistäkin maksetaan, ja surraan palkkaeroa ulkomaihin vertaillen. Uhkana pidetään, että ellei rahaa tule lisää, ei enää saada hyvää väkeä näihin tehtäviin.

Hallitus eroaa osakkeenomistajista siinä, että hallituksen jäsenet eivät osallistu yhtiön tappion kantamiseen. Omistajien sijoitus laihtuu, kun yhtiö menee huonosti, ja katoaa, kun yhtiö menee nurin.

En ilmoittautuisi aivan tietämättömäksi näistä asioista. Eteviä hallituksen jäseniä katselin esimerkiksi Telia-Sonerassa, jossa nämä ruotsalaiset henkilöt hankkiutuivat ripeästi eroon suomalaisista jäsenistä ja merkittävästä osasta suomalaisia johtajia. He tiesivät mitä tekivät eivätkä vitkastelleet pannessaan toimeksi. Ja mahtoiko Nokiassa esiintyä samanlaista kehitystä?

Monissa osakeyhtiöissä ja kaikissa valtionyhtiöissä hallituksen jäsenen tehtävä on ihanteellinen. Siinä saa olla taitamaton toisten kustannuksella. Määräykset sisäpiirin kauppojen kieltämisestä ovat ristiriidassa luvallisten pyrkimysten kanssa. Hallituksen jäsentä kannustaisi kekseliäisyyteen ja ahkeruuteen parhaiten voiton odotus. Se ei täydellisissä valtionyhtiöissä onnistu ja on laajemminkin ongelmallista. On vaikea olla sekä valvoja että omistaja.

Tässäkin mielessä optiopalkkion sitominen osinkoon tai välillisemmin yhtiön toiminnan tulokseen on vaikea. Pörssin ulkopuolella näitä vaikeuksia ei ole. Mitä ihmettelemistä siinä on, että johtajat ja omistajat ovat esimerkiksi reenpäitä? Pörssiyhtiössä hallituksen jäsen on tavallaan vastuussa sekä yhtiön taloudellisesta menestyksestä että pörssin toimintatapojen uskottavuudesta.

Olisiko tämä ristiriita periaatteessa ratkaisematon? Kysymys on vakavassa mielessä esitetty. Kunnallisala kuplii. Kuluja tuottamaan tarkoitetut hankkeen, kuten hoito ja hoiva, ovat muutoksen kourissa.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa valtionyhtiöitä on synnytetty etenkin tilapäisessä mielenhäiriössä. Ranskassa on tämä lentokonehomma ja esimerkiksi Renault. Yhdysvalloissa rautatieyhtiö Amtrak tuntuu kärsivän vakavista keskushermostovaivoista. Suomessa taitaa olla totta, että jokin kaivostoiminta on niin hidasta ja kallista, ettei siitä oikein tule mitään ilman valtiota. Ja telakkatoiminta.

Sosialismi ja sosialidemokratia olivat osa asiaa. Suomessakin oli esimerkiksi valtion omistama Postisäätöpankki, oikeamielisyyden ja vakauden linnake. Toiset olivat sinne vasta menossa, toiset jo tulossa.

Valtionyhtiöiden lisäksi meillä oli puolueenyhtiöitä. Kirjoittelu ”punapääomasta” ei ollut millään muotoa katteetonta. Kunnallisyhtiöiden hallituksen jäsenille palkka maksettiin joskus ennen suoraan koskenkorvana, kokoomukselaisilla jaloviinana. Tämä ei ole ilkeilyä. Jouduin hyvin nuorena istumaan tuomarina Espoon omistaman vesihuollon alan yhtiön rikosjuttua, joka alkoi, kun eräs johtaja oli keksinyt lepuuttaa aivojaan asfaltilla. Muistaakseni paikka oli rakenteilla olleen moottoritien sillanpylväs Suomenojalla. Käräjille joutuneet hallituksen jäsenet olivat aivan ihmeissään syyttäjätahon väitteestä, että heidän olisi pitänyt yhtiössä tehdä jotain. Mutta tästä on pitkä aika eikä sellainen toistu…