Jääkengät

”Icebug” arvioitiin parhaaksi Kuningaskuluttajan kokeilussa. Kokeneet koirankusettajat yrittivät kaatua jäähallilla eivätkä onnistuneet. Se paras ja uusin versio on varustettu teräsnastoilla, joiden mekanismi näyttää olevan sama kuin nastarenkaiden. ”Älynastat” lienee istutettu paikoilleen niin että ne myötäävät kovalla pinnalla.

Erilaiset kenkään kiinnitettävät liukastumisen esteet voivat olla hyviäkin. Mielestäni on tärkeää, että vehkeet jalassa voi kävellä kauppaan ja lisäksi ajaa autoa. Icebug selviytyy tästä. Olen kokeillut raapimalla varovasti kaupan lattiaa. Ei näy skraaduja. Parketilla tai puulattialle en menisi noissa kengissä.

Nesbøn poliisiromaaneissa en lakkaa ihmettelemästä luullakseni oikein kuvattua norjalaista tapaa. Jopa poliisit riisuvat kenkänsä mennessään esimerkiksi koulun opettajainhuoneeseen. Suomessa tätä nykyä kaikki riisuvat kenkänsä tullessaan toisen kotiin. Siitä ei ole pitkä aika, kun ulkomaalaiset ihmettelivät ääneen tapaamme. Mutta toimistotilat…?

Siitä sitä vastoin on aikaa, kun ”Tintistä” ja muista tieteellisistä lähteistä kävi ilmi, ettei moskeijaan saa mennä kengät jalassa. Paljon myöhemmin kävi ilmi, että pitkien ja kapeiden tornien maissa kengällä heittäminen on paha häväistys.

Äidinisäni laitteli itse valmiiksi tallukat. Huopa oli kyllä varmaan ostettu. Huopatossut ja se kuuluisa hiljainen huopatossutehdas taitavat olla venäläistä perua, mutta vasta sotien jälkeen kirjaimellisesti kaikki alkoivat käyttää niitä kovilla pakkasilla. Sekin palautuu mieleen, kun lapsille ja tytöille alettiin myydä punaiseksi värjättyjä tossuja. Niitä ennen tulivat kuitenkin mustat. Luulen että minullakin oli sellaiset.

Huopatossuja liukkaampia kenkiä ei olekaan. Menneisyyden miehet, esimerkiksi ammattikalastajat, käyttivät potkukelkkaillessaan hokkikenkää eli kengänympärille nahkaremmillä kiinnitettävää piikkilevyä. Pohjos-Kellekin kävi Ruoveden Jämingistä syysjäillä Tampereella asioilla. Oli siinä hokkikengällä potkimista. Oravista käytiin Savonlinnassa. Matka suoraan Haukiveden yli oli paljon lyhyempi.

Siitä minulla ei ole tietoa, mitä perua on potkukelkka, tuo verraton keksintö. Oman kelkkani merkki oli Velsa. Sattui niin ikävästi, että kun roikuin kelkan kanssa heiniä asemalle vievän reen perässä, kelkka joutui reen jalaksiin ja meni pahasti mutkalle. Topi sen korjasi. Taisi olla vähän hitsaamistakin. Mutta siihen aikaan maakunnat olivat väärällään pikku pajoja.

Toissa talvena lippasin pihassa ja ajattelin, että antoi olla viimeinen kerta. Siksi kokemusta piikkikengistä on nyt kahdelta talvelta, ja tämä vuosi on ollut erikoisen koetteleva. Käyttövihje: polanteella voi kompastella, vaikka olisi millaiset varusteet. Porraspäässä on jäinen kohouma, joka panee muistelemaan, satunko omistamaan petkeleen eli jääraudan.

Icebugeja muuten kaupittelevat urheiluliikkeet ja ne kaksi putiikkia, jotka ovat erikoistuneet retkeilytarvikkeisiin. Meidän suunnalla löytyy Isosta omenasta ja Cellosta.

Tiedän että kirjoitukseni loukkaa muutamia läheisiä ystäviä. Eräskin on syvästi vakuuttunut, että vanhan kansan nahkasaapasta ei talvijalkineena voita mikän. Niitä muuten saa Suomesta, ja nykyisin myös nahkasaappaissa on sopivan oloinen kumipohja.

Siitä en ole varma, onko muistikuvani aito vai jostain kirjasta poimittu. Mielestäni olen nähnyt kauhavalaisella juopolla puukolla käsitellystä autonrenkaasta ja rautalangasta koppuroidut ”talvikengät”. Ja isoisällä oli nahkahuopasaappaat. Terät olivat siis nahkaa ja varret huopaa.

Kovasti olen miettinyt, miten voitaisiin korvata arjen käytännöistä takapajuisin, kengännauhojen solmu. Tarve lienee tosi, koska saappaita, saapikkaita ja erilaisia solkikenkiä ja mokkasiineja käytetään niin paljon. Kerran minulla oli lenkkareissa näppärät, joustavat nauhat, joissa oli yhdellä kädellä käytettävä kiristyslaite. "Partiopojan kirjassa” on ohje, jonka mukaan toiselle nauhalle tehdään reikä kengän suun kylkeen ja nauhan päähän vedetään solmu. Jatkoa en muista. Epäilen vain, että tämä päiväkotiin pääsemisen kynnysehto, vetosolmun tekeminen, on liian monimutkainen. On helppo kuvitella peltinen laite, jota käyttäen nauhat voi kiristää ja avata, mutta vaikea kuvitella sellaista, joka olisi riittävän yksinkertainen ja toiminnaltaan varma, myös jäisenä ja rapaisena.

Vetoketju ja neppari ovat osoittautuneet heikoiksi ratkaisuiksi myös päällyskengissä. Joustava nauha on kätevä, mutta siinäkin on huonot puolensa. Siis: arjen viihtyisyyden kannalta ratkaiseva keksintö on tekemättä. Ja varokaa kengännauhoja, joissa on muovia mukana. Vaatikaa puuvillaiset. Muovi lisää nauhojen ikää mutta taipuu niin huonosti, että saatte automaattiset, kesken kävelyn itsestään aukeavat kengännauhat. Ajatus on melkein yhtä kauhea kuin valuvat alushousut.