Koukuttaa

Tällä viikolla toivon pitäväni kiinni päivän ja kirjoituksen rytmistäni. En aio mennä kovin pitkälle pyrkimyksessäni. Huominen ja ylihuominen kirjoitus ovat totta puhuen valmiina. Katsotaan sitten, miten ne saa lähetetyksi. Jos on vaikka käpy kondensaattorissa.

Tänäänkin ajeltiin äidin kanssa taksilla sinne tänne, ja ihan hyvä tuli. En ole siltikään vakuuttunut De Lillon romaanin oivalluksesta. Tuskin tarvitsen hätkähdyttävän hyvää kopiota Michelangelon Sikstiiniläiskappelin maalauksista limousinen katoon, sisäpuolelle. En edes pidä niistä. Aatami on vähän niin kuin punttisalilla simahtanut kauppatieteen maisteri ja Jumala kuin personal trainer.

Ongenkoukkuja on yhtä pitkältä ajalta kuin säilynyttä luuta ja sarvea. Puusta nikkaroituja koukkuja käytetään yhä jossain maailman kolkassa.

Eilinen mainintani kolttasaamelaisten ihastuksesta ja ihmettelystä ongenkoukkuja nähdessään on peräisin Sakari Pälsin kirjoituksesta ja eräässä toisessa hiukan yli sata vuotta vanhassa jutussa mainitaan säilyketölkistä, jonka Höyhenjärven koltat sijoittivat matalan majansa hyllylle vaatimattoman jumalankuvan viereen.

Niin sanottu pianolanka tunnetaan noin vuodesta 1840. Se oli teknisesti yhtä kova pähkinä purtavaksi kuin pianon valurautainen runko. Piti saada tarpeeksi vahva veto eli kiristys, ja vielä sitten, ettei ruuveja tarvinnut olla koko ajan säätämässä, kuten cembalossa. Ja vaikka metallisia soittimen kieliä oli tietysti käytelty satoja vuosia, suolesta tai muusta luonnonaineesta punotut olivat parempi ja kestävämpiä.

Niinpä puhe oli sellaisesta koukusta, jota voi käyttää ”ongintaan” eli lohenkalastukseen joella. Pitäisi katsoa Waltonista tai vastaavasti lähteestä. Brittien suosimassa sinttien onkimisessa luultavasti koukun virkaan riitti suhteellisen meltokin rautalanka. Itsensä rautalangan käytössä taituruus oli saavutettu ainakin ritariaikaan. Haarniskan yhteydessä käytetyt rengaspaidat, joiden piti pysäyttää nuoli ja reippaampikin miekanisku, olivat suuria taidonnäytteitä. Eikä ollut vähäinen saavutus sekään ketju, jolla Konstantinopolin satama suljettiin merirosvoilta ja jonka sulttaanin laivat lopulta ajoivat poikki.

Oikeastaan koukku on koko lailla sama keksintä kuin harpuuna ja siten maailman vanhimpia. Mutta sopivasti karkaistu lohiperhon koukku on teollisuustuote, aivan kuten sitä nuorempi sahanterä, jollaista käytetään puun kaatamiseen.

Tästä alkuperäiskansojen mielenkiinto.

Raudan ja teräksen historia on hiukan huonosti tutkittu. Kun viimeksi katselin puukot mielessäni kauppateräksiä, niitä oli tullut taas huimaava määrä lisää. Hyvin suositut suurlujuusteräkset ovat usein ainetta, jota ei pari vuosikymmentä sitten vielä tunnettu.

Alan kirjallisuudessa on kaksi klassikkoa, joita on lähestyttävä varoen. Lynn White piti kirkkoa ja kristinuskoa tekniikkaa pahasti jarruttaneina ja ympäristön tuhoamista lisänneinä voimina, ja siinä hän taitaa olla oikeassa. Pääteoksessaan hän pohti keskiajan teknologiaa ja yhteiskunnan muutosta ja esitteli jalustimen, vesimyllyn ja koneruuvin sekä hevosenkengän. Kirja ilmestyi lähes 50 vuotta sitten, ja sitä haukuttiinkin kovasti. Nähdäkseni pääasia pitää paikkansa. Jos Whiten selostamiin keskiajan uutuuksiin lisätään jakolasku ja alushousut, ei tarvitse epäillä, etteikö teknologin murros olisi ollut valtava.

Monessa suhteessa parempi mutta tietenkin myös vanhentunut on William H. McNeillin “The Pursuit of Power: Technology, Armed Force, and Society since A.D. 1000.” Saman tekijän “Kansat ja kulkutaudit” on suomennettukin, syystä.

”Vanhentunut” ei tarkoita, että kirjaa ei maksaisi vaivaa lukea. Joskus on päinvastoin. Ajantasaisen tiedon keräävä opus saattaa olla jokseenkin mitätön.

Puukkojen lisäksi yritin kerran selvittää tarkemminkin jousia. Englantilaiset ja ranskalaiset olivat vastakkain keskiajalla muun muassa Agincourtissa. Jalkajousen suurta läpäisykykyä vastassa oli pitkäjousen ”tulinopeus”. Mutta ratsastajakansat käyttivät lyhyttä, nuorin jännitettävää jousta, joka oli tavallaan laminaattirakenteinen. Aineena oli puuta ja sarvea, välillä myös jänteitä.

Luultavasti pitkäjousen asema Robin Hoodin mailla johtuu marjakuusesta. Se sopii erinomaisesti tuohon tarkoitukseen. Suomalainen ”jalkajousi” viittaa viritystapaan. Varteen kuului lenkki, ja tehosteena voitiin käyttää lenkkiä vartalon ympäri.