Ei kärpäsellekään pahaa

Pohjoisen antologiaan etsin juuri nyt hyvää esimerkkikirjaa hyönteisistä. Korkean pohjoisen avainilmiö näet on räkkä, hyönteisten kesäinen paljous.

Tiistaina olen Kiilopäällä. Olen etukäteen hiukan vöyhääntynyt kaamoksen näkemisestä. Täytyy ehkä jäädä istuskelemaan paikalliseen matkustajakotiin, koska auringoton aika alkaa Ivalon lentokentällä 4.12. Tai sitten ottaa auto ja ajaa lenkki Utsjoen suuntaan. Siellä kaamos alkoi tasan eilen. Alkukesän yöttömään yöhön olen perehtynyt syvällisesti. Silloin yhtenäkin kesänä siellä Sodankylän Moskuvaarassa metsää istutettiin yöaikaan, koska yötä ei ollut.

Räkkä oli tullut tutuksi jo kauan ennen. Olen muistavinani tuon tunteen Nattastunturin ja Kopsusjärven seudun soilta: ei voi olla totta! Samoilta päiviltä on peräisin muistikuva, jota ei voi enää uudentaa, Posoaapa. Se on kuulkaa näky, taivaanrannan taakse ulottuva mustaruskea suo, jolla ei moni männyntarri nouse.

Houkutus elää edelleen, varsinainen tundra eli oman maamme tuntumassa Finnmarksvidda on oma sielunmaisemani. Ollaan ehkä vähän näköisiäkin. Ikuinen koleus ja tuuli, eikä mikään kasva puolta kyynärää korkeammaksi. Tuota tunturiylänköä kohtaa pohjoisen teillä Norjaan jatkaessa moniaalla.

Kalojen ja lintujen kannalta juuri tuo hyönteispaljous on perusehto. Olen nähnyt joskus läheltäkin, miltä se sellainen perho näyttää, jolla lohia ongitaan. Hauska sana, mutta ruotsiksi ja englanniksi se on ”kärpänen” tai muu höntiäinen. Verkko tietää, että Suomesta ensimmäinen ihminen oli käynyt opettelemassa sidontataitoa Englannista 1875. Kirjallisuudesta tiedämme, että ongenkoukku oli ainakin kolttasaamelaisille tavoittamattoman kallis kapine vielä klassikkokirjoittajiemme kulkiessa Kolttain mailla.

Nousulohi ei kai niin ihmeitä syö, mutta hyönteisten toukat ovat joessa ja järvissä ja krilli merissä perusravintoa. Vastaavasti kukkaiskasvit ovat täysin hyönteispölytyksen varassa ja linnut puolestaan pistelevät hyönteisiä.

Tähtiin tavoittamisen sijasta nyt on meneillään tunkeutuminen mikroskooppiseen maailmaan. Kielemme ja keskeiset asenteemme olemme muovanneet ”näkyvän maailman” mittakaavaan. Samaan aikaan kuin muukin BBC:n nimellä kulkeva luontodokumenttien vyöry tulivat kusiaiselokuvat. Parhaat niistä ovat aivan järkyttävän hienoja, mutta en ole vieläkään välittänyt selvittää tarkemmin, millaisia lääketieteen ja sotilaiden tarpeisiin kehitettyjä linssejä ja endoskooppeja oikein käytetään, kun muurahaispesien ja termiittikekojen sisältä säkkipimeästä saadaan hienoa, kummallisen syvyystarkkaa kuvaa.

Maanviljelysmaailman asenteet taitavat istua tiukassa. Näkisin mielelläni lisää dokumentteja huonekärpäsistä, erilaisista syöpäläisistä ja erilaisista hyttysistä. Kun täälläpäin ei taida edes olla navetoita ja tunkioita, muistikuvat alkavat olla vanhoja.

Hyvä kysymys: mihin noita kiusankappaleita tarvitaan? Mikä on niiden biotooppi? Entä elinympäristö (habitat)? Tehtävä ekologisessa järjestelmässä?

Uskottavaa, suoraa vastausta ei ole osunut silmiin. Arvaus on peräisin evoluutiobiologian piiristä, etenkin solun evoluutiosta, jota juuri nyt yritetään availla myös pienemmästä päästä eli molekyylien suunnasta. Hauska muuten tavata vanhoja tuttuja. Kolibakteeri on eri syistä tutkijoiden suosikki. Se näyttäisi olevan sellainen tehdas tai tehdasyhteisö, ettei ihminen ole saanut syntymään mitään vertailun kestävää.

Sekä kasveilla että eläimillä osuminen eräiden hyönteisten tielle voi laukaista allergian tai allergian tyyppisen reaktion, ja siinä on kysymys muun ohella immuunijärjestelmän vasta-aineista.

Koska proteiinien ja entsyymien maailmassa on samankaltaisia säännönmukaisuuksia kuin ihmisten ja porojen kesken ja koska virus on eräässä mielessä loinen siinä kuin kurmukärpänenkin, on syytä epäillä, että siellä on toinen, hyvin organisoitunut järjestelmä.

On kysytty, miksi Eurooppa on pärjännyt hyvin tällä tuulisella niemellä, mutta vastaukset ovat yleensä epätyydyttäviä. Osa mikrobeista kuolee talvella. Se on hyvä vastauksen osa. Miksi täällä asuttiin kivikaudella kylmyydessä syöpäläis- ja hyönteislaumojen keskellä, vaikka etelämpänä olisi ollut lämmin?

Ehdotan vastausta, täällä säilyi hengissä. Sanotaan varhaisten ihmisten liikkuneen ravinnon perässä. Kai he liikkuivat myös vahinkoja pakoon, ja yksi esimerkki olisi tautien leviäminen. Vastaus voi löytyä fossiilien immuunijärjestelmästä. Siinä tulisi mukana vastaus Lapista – miksi asutus menestyi mannerjään pohjoisimmalla reunalla. Se vastaus olisi tyyppiä räkkä. – Ajattelen, että tuo olisi yllättävä ajatus.