Esker

Otsikon englannin kielen sanaa en tuntenut. Se tarkoittaa moreeniharjua, sellaista kuin Salpausselkä, ja pienemmät. Sana näyttää tulleen iirin kielestä. Suomalaiset kielikiivailijat, asiassa pakkoruotsi, voisivat testata suvaitsevaisuuttaan tällä kielellä, jota tällä hetkellä puhunee aitona äidinkielenään eli varhaislapsuudessa opittuna ehkä viisi prosenttia Irlannin väestöstä.

Ehkä tunnustan oman kielirasismini. Olen nähnyt EU:n asiakirjoja ja joutunut pohtimaan tuloaan tekevän yhteisen patenttilain ongelmia ja miettinyt siinä yhteydessä, mitä merkitsee esimerkiksi patenttikirjojen kääntäminen mm. suomen ja iirin kielelle. Yksi EU:n ongelmista on tämä kielikysymys. Yhdysvaltain ja Venäjän harjoittaman kieliväkivaltaisuuden aika on mennyt.

Aina välillä joku kysyy, miksi en kirjoita tätä blogia edes välillä englanniksi. Tuossa yhteydessä on väläytelty merkittäviä ansiotulojakin. Vastaan että on kaksikin pientä ongelmaa. En osaa eivätkä lukijat ymmärtäisi.

Sain lahjaksi paritkin villasukat. Kaapissa olen kauan säilyttänyt harvoille ja valituille vierailla näytettävänä Mäkipernaan Laimin tikkuamia sukkia. Ei se ole kuulkaa se pelkkä kantapään kavennus. Villasukka on vähän niin kuin se sivurakennus Savossa, se joka on nyt pojan ja jota pojanpojat pitävät kunnossa – kattohuopa ei kestä kuin vaivaiset 30 vuotta. Sen rakennuksen ohi kävelytin ihmisiä. Jotkut ottivat pari sivuaskelta eivätkä sanoneet mitään. Tuo 30 vuotta ei riitä salvoksen veistämisen, villasukan kutomisen eikä kielen oppimiseen. Kymmenen tuhatta toistoa on vasta lämmittelyharjoitus. Kerta päivässä on vain runsaat 27 vuotta.

Villasukka on taiteellisessa mielessä ongelma. Huomaan itsekin oppineeni tavan tunnustella neuletta ja vilkaista sen nurjaa puolta. Äidinkieltä kirjoittaessa, varsinkin runoissa, tavoite ja sen toteaminen on juuri sama. Silmukan on oltava tiukkaa ja hyvin säännöllistä mutta ei yksitoikkoista eli koneella tehtyä.

Moreeniharjuissa on se piirre, että sora ja hiekka on harjussa valmiiksi lajiteltuna. Joku sen tietäisi, minä en, millaisia paineita mannerjään sisällä ja alla virtaavissa sulamisvesissä todella esiintyi. Lopputuloksesta eli harjuista päätellen paineet olivat suuria. Brecht väittää, että Moldaun pohjassa kivet vieritävt (”Laulu Moldausta”). Taitaa olla aika heikkoa todellisuudessa.

Joku on kirjoittanut kaikenlaista kiertävästä kivestä ja tarkoittanut luultavasti siirtolohkaretta. Ajatus voisi olla se, että pienempi ja kevyempi aines kulkee veden mukana alavirtaan, ja kun jään liike pysähtyy, saadaan Salpausselkiä ja sellaista. Isot kivet ovat tiukasti jäässä kiinni ja jääpeitteen vetäytyessä siis liikkuvat ylävertaan.

Jälleen olisi geologian peruskurssi paikallaan. Tietääkseni yli sata vuotta on tunnettu hyvin ties mitkä migmatiitit ja tiedetty tai osattu analysoida, mitkä kivet ovat lähisukulaisia ja mistä kallion kohdasta ne ovat lähteneet kulkeille. Näytelmän ”metsä liikkuu” on halpahintainen petos. Piirittävät vainolaiset ne siinä lähestyivät kohdettaan kanniskellen näkösuojanaan kaikenlaisia pensaita. Tämä Shakespeareen liitetty ajatus löytyy Suomessa Laurukainen-tarinoista, jotka puolestaan on kirjattu aina yhtä kiinnostavaan kirjaan ”Myytillisiä tarinoita” (Simonsuuri 1947, SKS). Käytin sitä lapsena kauhukertomusten lukemistona. Homeinen kirkkoväki hirvittää vieläkin.

Nykyiset perinnetutkijat, Siikalan oppilaat, ovat toista maata. Viikinkitarinoiden ja omien muinaisrunojemme samanlaisuuksia on selvitetty tarmokkaasti ja käsitykset rautakaudesta muuttuvat jatkuvasti.

Lappi-harrasteessani vastaan tulee usein sama kysymys, jota kalutessaan monet ovat kuluttaneet hampaansa. Missä oli Pohjola? Jos panen kirjan nimeksi Pohjoinen antologia, kai sitten on osatta kertoa, missä on Pohjoinen.

Jäämerellä ei nälkä nokkinut, mutta 800-luvulta asti on kirjoitettu Bjarmian hopea-aarteista ja mursunluusta. Ottarin muinaisenglanniksi kirjoittama teksti on tallella ja ajoitettu. Saagoissa on paljon mainintoja bjarmien Jomalin eli siis luultavasti jumalan ryöstämisestä.

Kohtuullisen arvauksen mukaan Bjarmia oli Vienanmeren rannalla, ehkä siinä Arkangelin vieressä, minne Putin on entisestään keskittänyt merivoimia ja ydinaseita. Seutu lienee yhtä ikävää kuin Muurmanni.

Tutkijoita ajatellen ajattelin kysyä ääneen, minkä verran muinaisuuteemme ja esimerkiksi Suomen valtaväylään Oulujoki – Oulanka – Koutajoki mahtoi vaikuttaa keskiajan lämpökausi 800 – 1200? Lämpökaudella järvet ovat täynnä ja satamat kauan sulana, kuten tätä nykyä.

Mihin se Väinämöinen ja raudan keksijä Ilmarinen meloivat? Sanoisin että itään.