Vaellus Helsinkiin

Ikääntymisen huomaa etenkin arvostelukyvyn heikkenemisestä. Ennen pitkää se unohtuu. Ja tempautuessaan korkean ajatuksen vietäväksi ihminen ei ole oikein minkään ikäinen, varsinkaan ei vanha.

Lähisukulainen sanoi että mennään kesällä Lappiin, kun nuori mies puhuu, että sielläkin pitäisi kulkea, ja on jo osoittanut erätaitoja. Vitsillä vastaamatta jäin miettimään.

En esitä tässä asiaperusteita enkä odota niistä kommentteja. Terveydestä ja sen mahdollisesta puuttumisesta koskevista asioista puhutaan lääkärin kanssa tai sitten kilpaillaan kokemuksilla. Sillä tiedolla ei pääse lehtiin, että joku hampparoi 70 täytettyään murtomaalla ja jollekulle toiselle on tuotava velli vuoteeseen.

Jos nyt kuitenkin sanoisi sen verran, että vanhemmiten muun muassa perse kuluu. Lihasmassa ei ole entisensä. Sopimaton sananvalinta perustuu yllättävään havaintoon, että sopivat istuinalustat ovat alkaneet kiinnostaa. Joskus – armeijassa, työmailla – oli tietenkin haave, että jospa saisi istua kivellä vain. Sikäli kuin itse asia on ennallaan, niin jospa ei kumminkaan nimenomaan kivellä…

Kuntotesti, jota en siis aio suorittaa, kun suunnitteleminenkin riittää, tuli mieleen lauantaina. Piti oikein viisi sekuntia miettiä, ajaisiko Myyrmäestä Pitäjänmäelle katuja pitkin vai moottoritielle ja sitten ikään kuin takaisinpäin. Los Angelesin oppi toimii. Moottoritie on useimmiten nopeampi, vaikka meillä ei asuntoalueilla olekaan pakollista pysähtymistä jokaisessa kadunristeyksessä. Mutta vähän jokaisen tien varressa on toimistotaloja ja kerrostaloja, jotka joku on rakentanut minulta lupaa kysymättä. Niitä on myös täällä, maaseurakunnan puolella.

Jos siis kävelisi Helsinkiin (ja tulisi taksilla takaisin). Kolmekymmentä kilometriä kestopäällystettyä taivalta ei ole paljon, ellei ole varsinaista kantamusta. 30 kilometriä ja 30 kiloa rinkassa oli kauan sitten kaikin puolin riittävä päivän suoritus tunturimaassa, ja oli siinäkin tietysti tekemistä, etenkin maaston ja sään armoilla ollen.

En aio toteuttaa tuota suunnitelmaa. Tiedän että yhtäkkinen rysäys on varma keino joutua toisten autettavaksi henkilölle, joka on tottunut liikkumaan myös jalkapatikassa kuin vanha vapaaherra. Puolta nuorempikin saa kinttunsa kipeiksi ensimmäisenä päivänä ryntäiltyään esimerkiksi Pariisin tai Nykin kiihottavissa kohteissa, päivän pitkän jalkojensa päällä.

Hiukan huvittava ja hitusen pelottava sitä vastoin on havaintoni, että eksyisin pahanpäiväisesti yrittäessäni seikkailla Espoosta Helsinkiin Tapiolan kautta. On jäänyt tuo pyöräily.

Passiivisesti tiedän, että kevyen liikenteen väyliä on ja niistä on kartatkin sekä kaupassa että verkossa. Mutta kun eksyn esimerkiksi Tapiolassa myös autolla, vaikka olen aikojen alussa jopa asunut siellä ja ollut seudulla töissä 15 vuotta.

Jos kuvittelen itseni jalkamiehenä Keskustornin juurelle niin mitäs kautta siitä itse asiassa kävellään Lauttasaareen? Miten siis päästään sille väylälle, joka vie Sinebrychoffin huvilan ja Hanasaaren viertä Laruun?

Lyhyt Itiksen ympäristön ja Kehä-ykkösen seudun skannaaminen mielessä johti samaan havaintoon ja edelleen: tästä on kirkolle neljä kilometriä, mutta jalan olen käynyt siellä vain joskus ennen, metsän läpi. Reitti on, mutta käveleekö kukaan neljää kilometriä vapaaehtoisesti. Juovuksissa yöllä tietysti, mutta siis päivällä? Tästä pääsee sekä bussilla että junalla.

Eino Jutikkala-vainaja oli tunnettu siitä että hän tuli tilaisuuksiin jalan, nailonkankainen sadetakki kihisten, ja suorastaan torjui tarjotun kyydin esimerkiksi Taka-Töölöstä Kaivariin Puistokadulle. Yliopiston historiaan kovastikin perehtyneenä tiedän, että sotien välisenä aikana ja sitten poikkeusoloissa Meilahden parempien ihmisten huviloissa asuvista professoreista eräät normaalisti kävelivät ylipistolle ja takaisin. Tiedän professorin, jolle rouva antoi raitiovaunurahan, mutta hän säästi ne kolikot ja osti niillä salaa tupakkia.

Ennen liikuntapropagandan yltymistä lastenvaunujen lykkiminen Töölönlahden ympäri oli normaalia ja hauskaa, mutta olisivatko kuntopolut ja kevyen liikenteen väylät tuhonneet tällaisen?

Puhe ei siis ole ”kuljeskelijoista” (flaneur), jotka ovat Baudelairensa lukeneet, vaan kävelemisestä. Minä vain kysyn. Ja kuka mahtaa olla tuo jutun kuvassa eli liikennemerkissä esiintyvä pedofiili? Miksi poliisi ei tee mitään?