Suomi seilaa

Kirjoituksen kuva ei esitä Suomea viime kuukausina eikä edes viime vuosina. Kuvassa Suomi seilaa. Vuonna 1994 mannerlaatat tunnettiin jo hyvin. Suomi, joka tarkkaan ottaen ei ollut vielä Suomi, sijaitsi Etelämantereen tuntumassa 950 miljoonaa vuotta sitten. Kuuluisa kallioperämme on yksi todiste. Viimeisin jääkausi oli hellittänyt 10 000 vuotta sitten.

”Kertaluokka” eli dekadi tarkoittaa esimerkiksi yhtä nollaa noissa aikamäärissä. Tunteita herättävissä keskusteluissa kuten kysyttäessä ilmaston lämpiämistä, sata, tuhat ja kymmenen tuhatta vuotta menevät koko ajan sekaisin. Johtava republikaani toteaa, että kongressissa ja edustajainhuoneessa ”itse asiassa yksikään republikaani” ei usko ilmastonmuutokseen, mutta mainitsee samalla, että ilmastonmuutoksesta ei tiedepiireissä ole edes mainittavaa erimielisyyttä.

Johtavat, arvovaltaiset tiedotusvälineet miettivät, johtuvatko Kalifornian tämän vuoden pahat metsäpalot ilmastonmuutoksesta vai eivät.

Metsäpalo tai ullakkopalo ei koskaan johdu ilmastonmuutoksesta. Tuo amerikkalaisten republikaanien ja siis puolen kansakunnan ajattelutapa ei ole tosiasioiden kieltämistä. Se on tuttua, vanhanaikaista hulluutta. Kalifornian metsäpalot johtuvat melkein poikkeuksetta vanhentuneista ja huoltamatta jätetyistä korkeajännitejohdoista ja muuntajista. Osavaltiossa on vanha tapa väittää aiheuttajiksi homoja, kommunisteja tai Neuvostoliiton agentteja. Tulipalon ”johtuminen” ilmastonmuutoksesta kuulostaa samalta kuin lonkkamurtuman johtuminen painovoimasta.

Kuvan ”Aluemaantiede” olisi erittäin hyödyllinen kirja Suomessa tämän ja tulevan vuoden ongelmia miettiville erikoisasiantuntijoille, joiden ongelma siis on se, että he tuntevat vain erikoisasioita. Tässä kirjassa on yleisiä asioita.

Akateemikko Ilmari Hustichin ”Suomi tänään” on järkyttävä kirja. Siitä tuli monta painosta ja sitä luettiin aikoinaan paljon. Oma kappaleeni on vuodelta 1969, ja painos on kolmas, uusittu.

Yksi kymmenistä pikku faktoista löytyisi vaikka mistä. Tuossa kirjassa se tekee järkyttävän vaikutuksen, koska esimerkiksi kuntauudistus ja sote-uudistus ja kestävyysvaje ovat vain tuon numeron käytännön seurauksia. Kirjassa tähdennetään selvitettäessä maanviljelyksen tuhotulvaa muistuttanutta korvautumista teollisuudella että suomalaisen keski-ikä eli keskimääräinen elinikä on 59 vuotta. Tällä hetkellä se on 80 vuotta.

Minun oli nuorena juristina tarkoitus oikaista koipeni 59-vuotiaana eli vuonna 2003. Nyt minusta ei päästä ennen kuin aikaisintaan vuonna 2024. Minulle itselleni tuo ero tuntuu mielenkiintoiselta. Vaikka yleistän esimerkissäni karkeasti, noin se suunnilleen meni, ja on minulla itsellänikin mielessäni tuon tiedon merkit, vaikka sukuni sattuukin olemaan sitkeähenkistä. Viimeistään 60-vuotiaana kuului väistyä elinkeinotoiminnasta, mutta tuomareilla ja piispoilla oli valitettava tapa pinnistellä 70-vuotiaiksi asti virassa.

Eläkkeen puuttuessa joku ikivanha asianajaja eteni tasaisen tappavaa vuorotahtia kahden kävelykepin kuin murtomaalla Aleksanterinkadulla raastuvanoikeuden suuntaan. Joskus, tuon edellä mainitsemani kirjan ilmestymisen aikaan, katselin ja saatoin hiukan autellakin näitä setämiehiä, joilla oli toimena jokin totinen asia, kuten testamentin valvonta tai avioehtosopimuksen rekisteröiminen.

Sellaisiakin tilanteita oli, että joutui oikeudenkäynnissä riita-asiassa oikein miettimään, mikä olisi sievä tapa ilmaista vastaajan asiamiehenä se tietonsa, että laki, johon kanne perustui, oli kumottu vuonna 1931. Esimerkki on todellinen. Laki koski sääntöperinnön eli fideikomissin kieltämistä. Sekä asiamies että Seurahuoneella odotellut päämies olivat tukevasti 1880-luvulla syntyneitä.

Mahtaisiko nykyinen Seurahuoneen portsari, jos siellä siis on portsari, toimia toivotulle tavalla, jos setämies sitten esitti toivomuksen, että jospa vahtimestari tilaisi isvossikan. – Olen kuullut itse. Taksihan siihen saatiin. ”Pirssi” olisi ollut ymmärrettävää kieltä. Sana on sama kuin ”pörssiä”. Kukkaroahan se koettelee, rattailla ajeleminen, varsinkin jos ajetaan jonnekin kauas, vaikka Töölööseen.

Kyllä pitäisi olla tallin takana vilskettä. Periaatteessa 60 vuotta täyttäneistä on edelleenkin vain kustannuksia ja lisäksi paljon vaivaa. Eikö olisikin korkea aika kylvää kierreportaisiin banaaninkuoria?

Vaivaiset laitettiin ruokolle eli asumaan taloon, jonka väki suostui pienintä pitäjänkassasta suoritettua korvausta vastaan hoitamaan asianomaista sen verran, että henki pihisi. Itse olen tarjonnut lapsilleni syytinkisopimusta eli huone-eläkettä. Ei tunnu kiinnostavan. Elatus ja yksi ehjä vaatekerta vuodessa, tarpeellinen kyyti kirkkoon sekä pullollinen viinaa mikkelinpäivänä, ja saaja saisi tontin, talon ja tavarat.