Julkipoliisi

Eilen esitettiin pari sanaa salapoliiseista, tänään julkipoliisesta.

Varhaisten romaanisankareiden suosio rikosten selvittäjinä liittyi haluun korostaa vakinaisen poliisin tyhmyyttä ja taitamattomuutta. Vaativiin henkisiin suorituksiin kykeni vain herrasmies, jollaisena poliisia ei toki voinut pitää.

Amerikkalaisen mustan dekkarin taustalla näkyy tieto maan poliisijärjestelmän omituisuudesta. New Yorkissa poliisi oli sielullisesti takapajuinen irlantilainen. Kaliforniassa poliisit olivat suurempia kelmejä kuin rikolliset. Etelävaltioissa sheriffit ja konstaapelit olivat mielivaltaisuuden ruumiillistumia. Näillä ajatuksilla on tosiasiallista taustaa, vaikka ne ovat tietysti ruokottomia yleistyksiä.

Suomalaisen poliisin suuri suosio, josta saatiin tietoa kyselytutkimuksista viimeksi eilen, on ihme. Taustalla olisi kolme pahaa perinnettä. Tsaarin aikana poliisi oli hyvin lähellä poliittista santarmilaitosta eli se oli isänmaan ystävien vihollinen. Sitten oli kieltolaki. Poliisi oli janoisen kansanosan ja rehellisten viinankeittäjien vihollinen. Sen jälkeen oli elintarvikesäännöstely. Poliisin tehtävänä oli penkoa kunnon ihmisten laukkuja ja matkalaukkuja junissa ja etsiä voidritteleitä.

Kun maassa ilmeni valvontatehtävä, jonka suorittaminen oli mahdotonta, se sälytettiin poliisille ja valvonta nimismiehille.

Lisäongelmia olivat heikko päällystö ja olematon koulutus. Näiden takana oli tietenkin heikko palkkaus. Olin itse näkemässä, miten tuo kaikki muuttui, paitsi palkkaus. Opetin sekä komisarioita että vankeinhoidon henkilökuntaa. Samaan aikaan kadun todellisuudelle vieraat sedät alkoivat väistyä järjestelmän huipulta.

On toisteltu, että television ”Reinikainen” muutti myönteisesti poliisin kuvaa silloin, 1980-luvun alussa. Olisin aivan toista mieltä. ”Reinikainen” oli lähtöisin ohjelmasta ”Tankki täyteen” ja toteutti suosikkiviihteen ja mielikirjallisuuden peruskaavaa. Suosion huipulle noustaan kuvailemalla sellaista, mikä on juuri mennyt ohi. Reinikainen oli yhtä pahasti sivuutettu kuin se huoltoasema siinä toisessa sarjassa ohitustien tappamana. Jopa Tuomas Kyrö tuli tarinoineen kaksi viikkoa sen jälkeen kun ”Mielensäpahoittaja” oli laskettu haudan lepoon.

Tätä mietin, kun olin juuri lukenut Koskenniemen kirjallisuusarvosteluja ja sitten seurasin, mitä ihailemallani Hannu Salamalla oli sanottavanaan Finlandia-palkinnon edellä. Koskenniemi oli enemmän ajan hermolla.

Vaistomainen vanhoillisuus eli konservatiivisuus voi olla auttamatonta. Minunkin tuomari-ihanteeni on se, jonka palkkausjärjestelmän muutos tuhosi – entisajan kihlakunnantuomarit ja ne mestarilliset raatimiehet. Oman vanhoillisuuden nostaminen ihanteeksi tai esimerkiksi on tyhmyyttä.

En mielelläni uskoisi mitään erikoisen hyvää valtion harjoittamasta suunnittelusta. Siksi arvaisin sattumaksi, että poliisin koulutuksen tehostaminen ja yhteisön hyväksyntä omina miehinä ja naisina ovat kulkeneet niin hyvässä synkronissa. Sama ilmiö näyttää toistuneen armeijassa, sekä aliupseereissa että upseereissa. Ja myös sotilaiden julkinen kuva on jatkuvasti erittäin hyvä.

Pankit ja vakuutusyhtiöt toimivat paikallistasolla ”omien miesten” vetäminä. Kirkonkylän KOP:n johtaja oli sota-ajan komppanianpäällikkö ja Säästöpankissa hallitsi paikallisen mahtisuvun jokin haara.

Olisiko kasinotalous ja sen aiheuttama pankkikriisi ollut koulutetun ja siis yhteisöille vieraan väen aikaansaannos?

Ruotsalaisen poliisiromaanin voima on poliisien sosiaalidemokraattisuus – useimmat sankarit ovat ”tavallisia”. Sama koskee norjalaisia. Suomalaisissa dekkareissa on sama piirre. Mielestäni Sariola kirjoitti vielä Outsiderin henkeen ulkomaisia esikuvia mukaillen, mutta Matti Yrjänä Joensuu toi keskinäyttämölle ”tavallisen poliisin”.

Keskusrikospoliisin ja Helsingin sipoolaispitoisen poliisin kitka, josta olen itse kuullut juttuja ja nähnyt merkkejä 50 vuotta, saattaa sisältää tämän paikallisuuden dimension. Ennen sotia moitittiin, että kaupunkipoliisit olivat ”maalaisia”. Niin muuten taisivat olla. Romaaneissa he ovat kaupunkilaisia. Onni että heissä on romantiikkaa ostajien suosioksi asti.