8. lokakuuta 2014

Fiksu kuin mikä



Fiksun maineesta on syytä pitää kiinni. Olin ohimennen ihmetellyt, että Mark Lemley lähettelee vieläkin eripainoksia oikeustieteellisistä kirjoituksistaan. Tapaan lukea ne. Hän on mielestäni aivan uskomattoman terävä. Lisäksi hän muistutti vartalonmuodoltaan ainakin viimeksi tavattaessa Vaisalan säähavaintopalloa. Sitten hän siirtyi Berkeleystä Stanfordiin.

Jossain oli tieto Yhdysvaltain eniten siteeratusta lakiprofessorista, kaikki oikeudenalat huomioon ottaen. No, hän on Mark Lemley. Ala on tekijänoikeus, patentit ja informaatio-oikeus. Hiukan yllättävää, muuten. Nämä Suomessa aika pienet ja eksoottiset alat ovat jenkeissä tärkeitä. Laajempaa julkisuutta saavat vain vaikeat jutut. Niiden peitossa on erittäin paljon pieniä juttuja ja tietenkin soppariasiat eli erilaisten sopimusten laatiminen ja tulkitseminen, ja oikeuksien vahtiminen.

USA:n kaikkein parhaissa yliopistoissa ne ihmiset, jotka aivan oikeasti osaavat vastata oikein mihin tahansa, ovat opiskelijoita. Tutkintojen suorittaminen komein arvosanoin edellyttää jo perustasolla, että osaa pudottaa hihastaan pykälien sitaatit ja johtavat oikeustapaukset kaikkine numeroineen. Mutta se ei tietenkään ole vielä viisautta.

On filosofisesti mielenkiintoista, miten on mahdollista, että ihminen voi käsittää puhekumppaninsa (ja välillä lukemansa kirjan kirjoittajan) itseään huimasti fiksummaksi. Arkijärjen kannalta tuntuu selvältä, että itseään huomattavan terävänä pitävä ihminen ei todellisuudessa ole sitä. Tuollaisen käsityksen omaksuminen on – tyhmyyttä.

Olen iloinen ja ylpeä, kun voin sanoa, että olen edelleen tekemisissä muutamien fiksujen ihmisten kanssa. Sitä istutaan vain ilman agendaa, ja se toinen huomauttaa kuin kevyesti jotain sellaista, että sitä kuunnellessa sukat pyörähtävät jalassa.

Aina välillä tuollainen leimahdus on ei-triviaali. Lainaan tässä matematiikan termiä. Kyllä minuun tekee suunnattoman vaikutuksen suvereeni taito myös alalla, joka ei ole omani. Kysyn nuorelta hippiäiseltä, mitä uutta supersäieteoriassa on ilmennyt, ja vastauksena tämä huitaisee paperille kahdeksantoista riviä teoreettista fysiikkaa, josta en tietenkään ymmärrä symbolejakaan. Tietysti teeskentelen ymmärtäväni jotain.

Kirjava työurani tuotti tuollaisia kokemuksia myös omalla alallani. Sitä oli itse punnertanut viikon tai kolme epätavallisen laajan ja pohjattoman vaikeaselkoisen oikeusjutun kimpussa, ja esittelytilaisuudessa joku Hakala tai Leivonen tai Salervo sanoi yhden lauseen tai kaksi, ja tunne oli kuin Houdinia katsoessa. Kahleet putosivat kilisten ja kohde näkyi kokonaisena, selvänä, käsitettävänä. En koskaan sanonut ääneen enkä varsinkaan lausetta loppuun: ”Voihan vit…”

Mutta kyllä siinä jotenkin hengästyi. Olen ennenkin kertonut myös tämän – tuskittelin tuomarina hovioikeudessa istumaani juttua, jossa sotilassoittajat vaativat jotain palkanlisiä televisiointikorvauksina puistokonserteista. Juttu tuntui varsin vaikealta. Professori Ylöstalo, jolle motkotin asiasta, laukaisi heti:” Hallintoasia. Kysymys virkasuhteen ehdoista.”

Kesti minuutin ennen kuin sain suuni kiinni. Siinä määrin se loksahti. Tuo ei ollut edes käväissyt mielessäni, ja niinhän asia tietysti oli. Jutun olisi voinut jättää tutkittavaksi ottamatta, koska se olisi kuulunut hallinto-oikeuden toimivaltaan. (Asiassa oli käytännössä myös muita kommervenkkejä niin että tämä ei ole ratkaisumalli. Rikosjuttua voi tietenkin ajaa myös virkasuhteessa oleva, ja tekijänoikeuden loukkaaminen voi olla rikos. Ja niin edelleen.)

Donnerilla ja Haavikolla oli se yhteinen piirre, että molempien älykkyysosamäärä varmasti kolmesataa. Mutta järki on peto! Muistan molemmista esimerkiksi vero- ja kiinteistöalan asetelmia, jotka he ymmärsivät salamannopeasti väärin. Esimerkiksi mutkalle menneitä rakennushankkeita ei ymmärretä pelkällä loistavalla älyllä. Tarvitaan myös kokemusta ja etenkin tietoa siitä, miten sellaisissa asioissa on tapana todellisuudessa menetellä päästäkseen oivalliseen lopputulokseen. Lisäksi on osattava yhdistellä. Jokin järjestely voi todella vaikuttaa nerokkaalta, mutta hitaammin ajatellen se tyssää esimerkiksi luovutusveroihin tai osakeyhtiölain ihmeellisyyksiin, joita on paljon. Puuttuu esimerkiksi puhevalta.

Tällaisia on tullut mieleen, kun ryhdyin lukemaan Tuomiojan julkaistuja päiväkirjoja, eikä niiltä rauhassa lue Viinasenkaan muistamaa – häntä tosin en itseään tunne, mutta hyvin nopeaälyisen ihmisen ongelmat näkyvät. Sankarin ampuu aina halveksittu karjanpaimen, jota kukaan ei alennu varomaan.  Politiikka on mahdottoman taidetta.


Toinen vaikea metafyysinen kysymys on, huomaako sairaalloisen älykäs ihminen varmasti, että arvoituksen ratkaisu on nolostuttavan yksinkertainen. Tuomiojan kirjasta enempi tuonnempana, mutta ensimmäisen sadan sivun jälkeen vastaisin esittämääni kysymykseen, että ei huomaa.

17 kommenttia:

  1. Olen lukenut vain lehtijuttuja Viinasen viimeaikaisista lausunnoista. Kirjaa en ole vielä hankkinut. Viinanen vaikuttaa edelleen jäykältä ja perustyhmältä insinööriltä - täydelliseltä jääräpäältä ilman varsinaista kansantaloudellista osaamista.

    Viinasen perinnökseen saama vakaa ja lopulta vahva markka perustui presidentti Mauno Koiviston ja Suomen Pankin johtokunnan eräänlaiseen joustamattomaan ideologiaan. Tältä se edelleen näyttää.

    Taustalla saattoi kummitella jokin kansantaloustieteellinen teoria, mutta mikä se lienee ollut. Sellainenkin kansantaloustieteellinen superlahjakkuus ja keskeinen vaikuttaja kuin Suomen Pankin kakkosmies Markku Puntila aivan väen väkisin oli vakaan ja vahvan markan kannalla aivan loppuun saakka.

    Sitten kun markka oli pakon edessä syyskuussa 1992 laskettu kellumaan ja korot rauhoittuivat ja Suomen kansantalouden elpyminen alkoi melkein saman tien, niin Puntilakin muutti kantansa. Lopulta Puntilakin huomasi ja myönsi, että tottakai markan pitää kellua.

    Todella kummallisia ovat silloisen valtionvarainministeri Iiro Viinasen edelleen lehdissä näkyneet lausunnot. Ikäänkuin Viinanen ei olisi viisastunut matkan varrella yhtään mitään tähän päivään mennessä.

    Viinanen viiletti pää märkänä Japania myöden lainaamassa valuuttalainaa valtion budjetin menopuolen rahoittamiseksi. Miksei Viinanen itse tajunnut taikka kukaan hänelle kertonut, että rahaa löytyy muutaman sadan metrin päästä hänen ministerinhuoneestaan eli Suomen Pankista?

    Suomen Pankin johtosäännössä oli maininta, että Suomen Pankki voi rahoittaa valtion budjetin alijäämiä hätätilanteessa. Viinanen olisi voinut "myydä" Suomen valtion velkakirjoja Suomen Pankille, jotta olisimme päässeet pahimman lamavaiheen yli. Mitä järkeä oli lainata valuutoissa, kun kerran samat määrät rahaa olisi voitu lainata markoissa suoraan Suomen Pankista?

    Kun itsenäisellä maalla on oma valuutta ja oma keskuspankki, niin rahat eivät lopu ikinä valtiolta. Tällaisessa rahanlainaamisessa ei tietenkään saa mennä liiallisuuksiin, koska silloin tulee muita ongelmia kansantalouteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen yhtälöhän tuo olisi ollut: Rajusti yliarvostettu markka ja samaan aikaan Suomen Pankki painamassa sitä laakerit punaisen lisää. Jotenkin tuntuu, että tuo resepti ei kovin pitkälle olisi voinut kantaa.

      No, joka tapauksessa olemme taas samassa tilanteessa. Tarvitsimme kipeästi tuhtia devalvaatiota viennin kilpailukyvyn palauttamiseksi, mutta Merkelin Saksa pitää euron kalliina. Kannattikohan antaa tuokin päätösvalta pois...? Ja samaan aikaan Ruotsissa tuokin säätösauva on omissa käsissä. Fiksua väkeä siellä.

      Poista
    2. Ei ollut markka enää yliarvostettu syyskuussa 1992 alkaneen kellutuksen ansiosta. Viinasen ulkomaiset lainarahan kerjuumatkat olivat turhia ja vahingollisia.

      Poista
  2. "Oletko sinä (Vilippus) koskaan nähnyt oikein viisasta miestä?" "Ei ihminen, joka on vain astia, johon viisaus ylhäältäpäin kaataa lirutetaan, voi asettaa sille mittaa eikä määrää; minäkin olen vain Rummukainen ja Rummukaisena pysyn."
    Arvelisin kyllä, että terävä ihminen tietää olevansa terävä, väkisinkin. Muutamia sellaisia tavanneena tiedänkin niin olevan, joskus kiusallisuuteen asti. Tietäähän motorisesti lahjakas, musiikillisesti lahjakas tai teknisesti lahjakaskin olevansa sellainen, ihan automaattisesti vertautumalla muihin. Toki täytyy sanoa, että on myös mahdollista kuvitella olevansa kovinkin terävä olematta sellainen, ihan kuin noilla muillakin alueilla sattuu joskus.

    VastaaPoista
  3. "Donnerilla ja Haavikolla oli se yhteinen piirre, että molempien älykkyysosamäärä varmasti kolmesataa. .. Muistan molemmista esimerkiksi vero- ja kiinteistöalan asetelmia, jotka he ymmärsivät salamannopeasti väärin."

    Ei tuossa ole kysymys älykkyydestä vaan (erikoisalan) tiedoista ja kokemuksesta. Ei siinä (yleinen) älykkyys auta. Viisautta on kyky sanoa, että nyt on syytä kääntyä pätevän vero- tai kiinteistöasiantuntijan puoleen. Todellisen asiantuntijan merkki on kyky tietää ja muille kertoa asiantuntemuksensa rajat. Kaikentietäviä ovat Leonardo da Vinci ja huijarit.

    VastaaPoista
  4. Maailmankaikkeuden mielenkiintoisin kysymys on tälläkin hetkellä, mistä äly tulee ja minne se menee...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista

  5. Bushilla oli valtiovarainministerinä 2008 Hank Paulson. AIG vakuutusjätti oli tienannut helppoa rahaa palvelemalla velkasaamisten haltijoita velallisen laiminlyönnin varalta,näillä CDS:illä eli vakuutuskorvauksen saamisesta naapuria kohtaavan tulipalon sattuessa. Ne olivat kiehtovia kamppailuita. Tämä Paulson kirjoitti niistä henkevät muistelmansa. Paljon myöhemmin teksti aukaisi senkin kuinka monenkirjavasti firmoilla on omaperäisiä rahoja. GE:n kuulu Jack Welsh vei insinöörifirmaansa uusiin taitokorkeuksiin kirjoittamalla maksuvälineitä, vanhanaikaisesti vekseleillä. (Voitot imetään osinkoina ja bonuksina ulos, koska sisäpiirifirmolla on ollut oma vapaa luotonlaajennus,mm. eläkeyhtiöt siihen kaapattuina.) Hän soitteli Paulsonille että ne eivät kelpaa maksuiksi ja valtio tarjosinkin turvaistuintaan.

    Keskuspankki pantiin lunastamaan vaihtamaan dollariksi näitä GE:n velkasitoumuksia -kun siis korkorahastot ja eläkesäätiöt olivat panikoituneet.

    AIG:n omistajia Paulson ei pelastanut, vaan pani vakuutusyhtiön tekemään uusia osakkeita valtiolle, minkä jälkeen yksityisten osuudeksi jäi viidennes. AIG:llä katsotaan heitä kohdellun ministerin taholta ikään kuin rankaisun luonteiseksi.

    Hank Paulson oli valtiota vastaan nostetun korvausvaateen osalta oikeudessa todistajana selvittämässä syksyn 2008 vaiheita. Paulson puolusteli toimiaan,mutta myönsi AIG:n joutuneen kuritetetuksi. Ja että tämä oli politiikkaa. Oli arviotu välttämättömäksi olla kova omistajia vastaan, jotta kongressi suostuisi laajoihin pelastusoperaatioihin mm. suoraan veronmaksajlta otettavaan 700 mrd dollarin Troubled Asset Relief Programiin.

    Riitaa voidaan käydä ja korvuksia vaatia mm. siksi että China Investment Corp olisi ollut aikeissa ostaa koko hoidon AIG:n ja omistajat olisivat saaneet miljoonansa.

    Fed ja EKP toimivat ohjesäännön alla,mutta sen soveltamisesta uusiin ainutkertaisiin tapahtumiin voi kiistellä. Järjestelmän romahtamisen edessä ja EKP:llä rahapolitiikan vaikutuskanavien aukipitämisellä viranomaiset puolustautuvat. Mutta ihan varteenottavin perustein vaaditaan nyt omistajille koituneista vahingoista 40mrd. Oikeuteen astuu seuraavaksi Obaman valtiovarainministeri Geithener vastaamaan jotta selko asiainkulusta saataiiin. Mikäkö tästä panee kirjoittamaan ? Ihan vaan ilo edes lukemalla saada olla hetken täysikasvuinen. Amerikassa eduskunnan valiokunnat panevat selvityksiä liikkeelle eikä niissä luistella.Amerikkaan purjehtineilla mitta täyttyi sivullisuudesta omista asioistaan. Siksi sinne äkkiä syntyivät nämä Harvardit ja puhkipuhe edes niiden olla mukana joita asiat kiinnostavat -ja niihin halusta vaikuttavat. Siellä puhutaankin asianymmärtäjistä eikä asiantuntijoista.

    Mainiota on myös lukea kanssaihmisekseen Martin Wolf, Financial Timesin maailmanpaalu. Hän kirjoittaa rahainstituutoiden eli yhteiskuntaelämän perustoiminnan laadun muutosprosesseista sokeitten silmiemme alla. Ja uutta laadullista on tuotehitysputkissa, tabuja sormeillaan ja unthinkable asiat ovat piirustuspöydillä.

    Tankit on ajettu Wall Streetille. Mikä tässä ilmauksessa oudostuttaa? Se ettei siitä hengi kuuliaisuus eikä hierkioiden edessä lakin riisuminen. Suomi riipi itsensä globaalia palvellakseen. Hiton hyvä, tiuhkuu sisään kansainvälistä näkemyskirjoa ja tietoa kulttuurievoluutiosta. Se pitää innostusta yllä Suomenkin farssiin ja mitä polkua tänne on tultu.

    Sitäpaitsi on väkkyjäkin. Tänään tulee ensi-iltaan Komissa hyvän voitto pahan valloista.Näin ennakossa maanantaina. Menen uudelleen.Uskomattoman puhuttelevia lauseita ja näyttämökeinoin poraavia oivalluksia Suvivirren unelmasta ja Orpopojan itsetuntemuksesta.Alfred Tanner taisi olla enempi sosiologi, ihmisen hyvän ja siitä osattomuden näkijä ja ilmaisija, kuin myöhemmät akatemiat ikinä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Koiviston talousmiehen maine perustuu vuosiin STS:n pääjohtajana, valtionvarainministerinä ja Suomen pankin pääjohtajana. Koulutukseltaan hän on kuitenkin sosiologi. Ei kai Ulf Sundqvistkaan ole talousmies siksi, että oli STS:n pomo? Viinasen maine talousmiehenä on yhtä perusteeton. Tai Liikasen. Teologiaahan tämä on: virka tuo viisauden. Ei tuo, vaan tilaisuuden. Politiikka on ollut näiden veijareiden ykkösmaali ja kenties kavereiden ruokahalun tyydyttäminen, sen verran on heidän ansiostaan omaisuus liikkunut Suomenmaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Miksiköhän Vaasassa talvella 1918 osattiin valmistaa rahaa. Siksi että sivistyneet miehet tiesivät pankkien toimivan siten. Vanhempi teknologia olisi evakuoida ruoka hevoset miehet pyssynpiipulla tähtäillen.

      Ymmärryksestä on poisopittu. Luottolaitoksesta päästiin valtiorahaan kun pari tusinaa perustettua liike / talletuspankkia fuusioitiin noin kolmeksi. Sitten kahdeksi ja vielä nämä pyrkivät nielaisemaan toisensa.

      Aivan hulluja meininkejä. Vielä Tampereen vapaakaupungissa oli ollut järkeä ja nykyajan tajua + tekniikoita käytössä. Se oli se Idmanin tapaus kun Tampereella valmistettiin tehtaille velkoja ostaa tehdaskoneistoja, talletuksia työtätekeville. Yhäkin Tampere on pirteän yritteliäs, toisin kuin Sveaborgin ja siirtoYliopiston ja virastokasautuman Helsinki.

      Mauno Koivisto lausahti että mitähän noilla akateemisen tutkinnon pankinjohtajilla on virkaa. Se puuskahdus nousi olemassa olevan systeemin läpinäkemisestä. Että toisinkin voisi olla. Kuten toisin oli Ruotsissa ja Neuvostoliitossa ja Englannissa.

      Sittemmin Koivisto teki säästöpankeista liikepankkeja,rahaa valmistavia ja lisääviä laitoksia -omat pääomat saatiin kiinteistöjen arvonkorotuksista, joiden pohjalta tarjota luottoja ja vastaavasti talletuksia, yksyhteen silmänräpäyksessä (velka=raha). Ne olivat vielä aikoja ennen tukkurahaa eli pankkien sisäsiittoista interbank laajennusta.

      Siihen kupeeseen tuli sitten Riikosen-Rosenlewin kehitysyhtiötoimintoja SP-Sijoitus ja Mancon. Kaikki rojahti kun vanhatvallat yhteisen Aleksanterinkadun varrelta ilmoittivat asiakkailleen, että heillä ainakaan eivät säästöpankkien uudet maksuvälineet ole käypäisiä. Tehtailijatkin olivat innolla mukana. Ei tulisi haastajia. Tästä lähti vyöry joka vei Tehtaat globaaliin omistukseen,osingon sekä liikkeenjohdon palkkojen ja bonusten monin kertaistumiseen. Mitäpä muuta enää työstä pyytäisikään kun tuloksenteko "markkinavoimille" tuli ykkösasiaksi ja yhteinen
      tulevaisuus luottolaitos-tuotantolaitos organisoitumisesta katkaistiin. Sitä se pakkokasvusysteemi sentään oli ollut, nyt asiasta läksi henki,ahneutta tuli tilkkeeksi.

      Asianomaisille alkanee pikkuhiljaa valjeta surkeutensa kun solidaarisuusSuomi on pääomasijoitettu ulkomaille eikä täälläkään ole mitään kivaa kun katsoo Helsingin seurapiiristä ja kulttuurista rautaa ja softaa. Lentokenttä sentään laajentaa,lähtöhalleja.Jukka Sjöstedt

      Poista
  7. Mildhillä oli käytössään myös vaikuttamisvaroja. Tuomioja tiedustelikin Mildhiltä, voisiko Martti Ahtisaaren esivaalikampanja saada tukea. Olihan Ahtisaari tunnettu ydinvoiman kannattaja. Mildh ei kuitenkaan luvannut rahaa.

    "Odotan silti, että hän lähinnä henkilökohtaisena eleenä minulle järjestäisi vielä jonkin pienen summan Ahtisaaren kassaan", Tuomioja kirjoitti 10. toukokuuta 1993 toiveikkaana päiväkirjaansa.

    Lopulta kävi niin, että ydinvoiman lisärakentaminen kaatui eduskunnan äänestyksessä luvuin 107–90.

    Äänestys oli syyskuussa 1993. Mildh ja Tuomioja söivät viimeisen yhteisen lounaan saman vuoden joulukuussa.

    Unto Hämäläinen, HS, Kansanedustajat joutuvat pian ankaran lobbauksen kohteeksi
    PÄÄKIRJOITUS 5.10.2014

    Joku kirjan lukenut voisi kertoa, saiko Tuomioja käteistä rahaa vietäväksi Presidentti 94:n kassaan?

    Mukavaa, että muistelmia voi lukea silloin, kun osalliset ovat elossa. 21.10.2014 taitaa ilmestyä Paavo Lipposen näkemys samoilta vuosilta.

    VastaaPoista
  8. Luulisi, että hyvä itsetuntemus ja realistinen minäkuva riittäisi oman sijoittumisen arviointiin monillakin asteikoilla. Niistä älykkyys, "terävyys", ei liene edes tärkein. Intuitiivinen tajuaminen, oivallus on varmaan sitten eri juttu.
    Aapelin Rummukaisten veljekset on kyllä oiva esimerkki blogistin esille nostamaan problematiikkaan.
    jtapio

    VastaaPoista
  9. Haavikko oli kyllä outo lintu. Hänellä taisi olla jonkinlainen käsitys itsestään kaiken olevaisen ymmärtäjänä ja selittäjänä. Kolmisenkymmentä vuotta sitten kun talouselämäämme ilmestyi ennennäkemätön kummajainen nimeltä sijoitusyhtiö (eli osakeyhtiö, jolla on ns. riihikuivaa) niin monet näiden yhtiöiden pehtoorit näkivät Haavikon ovellaan kertomassa heiluvin käsin kuinka hän tietää miten asioita pitää hoitaa ja kuinka hänelle pitää myöntää pääomia. Donner myös taisi pikkuisen kokeilla samaa metodia mutta onneksi lopetti ennen kuin oli myöhäistä.

    Vuosikymmeniä kului ja sattui sitten niin, että murskasin luitani oikein perusteellisesti ja jouduin sairaalan päivystykseen odottamaan vuoroani. Vieressäni istui selvästi suurissa tuskissa jonkinlaiseen maastopukuun pukeutunut vanhempi mies, jonka kasvot olivat todella pahasti turvoksissa. Mies ei voinut tuskiltaan juuri puhua mutta olin hänen ja henkilökunnan välisten keskusteluiden katkelmista ymmärtävinäni, että hän jonotti muiden persaukisten kanssa hoitoa koska viereinen Mehiläinen oli potkaissut hänet ulos. Istuimme penkillä vierekkäin varhaisesta aamusta pitkään iltaan asti ilman juomaa tai ruokaa eikä sanaakaan sanottu. Mitäpä sellaisessa tilanteessa voisi sanoakaan. Sitten nimeäni lopulta huudettiin. Maastopukuinen mies jäi penkille kärsimään. Mies oli Haavikko.

    VastaaPoista
  10. USA:ssa älykkäät emigrantit kehittivät ydinpommin ajattelematta seurauksia ennenkuin oli liian myöhäistä perua tosikäyttö.

    60 vuotta myöhemmin älykkäät itäeur.emigrantit tai jälkeläisensä perustivat aivoriihin ja, Afganistanille+Irakille valitettavasti koska juutalaisia paljon joukossa, muodostivat judeokristillisen ristiretken ja taas surulliset hosumisen seuraukset tiedämme.

    Koska älyä ja intoa enempi liikaa kuin viisautta ja kokemusta ajatella seurauksia.

    Suomessa älymystön kermaa lankesi 60-70-luvulla stalinismiin.
    Tänään uusfasismiin.

    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ydinpommin kehitti suomensukuinen heimo :-)

      Poista
    2. Kerrohan tarkemmin, että kuka tai ketkä?

      M

      Poista
  11. Järjestyspuheenvuoro:

    Ainakin itse yritän seurata keskusteluja tilaamalla kommentit emailiin. Tavaksi on viime aikoina tullut, kun blogialusta siihen yllyttää, jättää omassa kommentissa viittaamatta kommentoitavaan kohtaan/asiaan/kommenttiin. Esimerkiksi oheinen muuten napakka ja aiheellinen kommentti on täysin käsittämätön irrallisena emailina:

    "Kerrohan tarkemmin, että kuka tai ketkä?"

    VastaaPoista