Yritä edes

Asiasta keskusteltaessa yksi tosiasia kierretään aina. Perinteiltään ”sosialistisessa” (valtion vahvasti ohjailemassa) Suomessamme yrittäjän kusettaminen on vanha perinne.

Tämän kirjoituksen kuvituksena on esimerkki. Tuon logon eli siis ’elisan’ takana on Helsingin Puhelinyhdistys, joka toimi menestyen iät ajat yhdistyksenä, vaikka lain mukaan yhdistys ei saanut harjoittaa yritystoiintaa.

Kilpailija Sonera on sosialismin lapsi. Se on omaa sukua lennätinlaitos tai Posti- ja lennätinlaitos, valtion oma. Olen soittanut nuorempana puhelimella valtiolle. Ensin veivattiin ja sitten pyydettiin keskuksesta ”valtio”, ja sieltä täti vastasi ”valtio – riks”. Sitten sanottiin:” Saanko Helsinki 31 373, pikana.” Ehkä jo muutaman tunnin kuluttua rouva Nieminen vastasi: ”Asianajotoimisto Borenius et Borenius advokatbyroo.”

Elisan äijä kävi. Kun kuulustelin ovella, hän sanoi olevansa Strampan luokkakaveri. Täällä Kirkkonummella on sellainen pohjalaishenkinen ajattelutapa, että esimerkiksi minä olen viime aikojen tulokkaita, koska olen asunut tässä vasta 42 vuotta.

Verkko ei toimi, koska luultavasti orava on syönyt metrin johtoa. Tällä hetkellä vallitsevan teorian mukaan tihutyö on tehty meidän kylpyhuoneen seinässä. Itse olisin veikannut kattoa. Siellä se orava tapaa rymistellä. Ei siis kuulu Elisalle, joka omistaa piuhan pannuhuoneen jakokaappiin asti. Niinpä Jorvaksen Sähkö kävi jo ja kuulostelen, tuleeko sieltä tuntematon mies vai Viktor. Ellei muu auta, hommataan naapurikylästä Upi, jolla kuuluu olevan ruuvimeisseli teroitettuna.

Tekninen vika saattaa olla sama kuin minussa. Katsoin peiliin Vuosikymmenet ovat hapertaneet liittimiä. Luultavasti otan taas kerran puheeksi valokaapelin. Kerran epätoivon hetkellä tarjouduin maksamaan sen yksin. Kuluvan vuoden aikana mielenkiintoa on vanginnut mainittu Elisa, joka on uhkaillut tuovansa purkin eli tukiaseman tuohon lähelle. Laajakaistaakin huonompi on täällä kännykän kenttä. Henki hapatuksissa saa toivoa tämänkin yhteyden sinnittelevän. Olen verkossa puhelin modemina. Jatkossa arvelen kirjoittavani blogia napaa myöten hangessa tuossa pellolla. Kun siinä on kokonaista kaksi palkkia kenttää, Elisan ja sen kilpailijoiden myyjät soittelevat ja kaupittelevat 4 G:tä, kun siis kolme G ei sekään kuulu kunnolla.

Eli käytössä on ollut vuosia kaikkien Suomessa tunnettujen operaattoreiden puhelimet (Simit) ja nyt olen lähdössä hakemaan taas uutta iPadia ja ostamassa siihen nano-Simmin. Tiedän neuvomatta että olisi aika siirtyä Vols-kotiin ja tuikata lähtiessään talo tuleen. Sopivalla lääkityksellä tietoverkon tarve hellittäisi.

Palautan kirjastoon ”Huoltoasemat”-kirjan (Jukka Vesterinen). Muistelin Teboilla nuoruuteni Shellejä. Shell-huolto Jorvas Anteroinen…

Esittelin ja sitä ennen ajoin parikin oikeusjuttua, joista tulin tietämään valtion ja kuntien harjoittaman yrittäjyys-propagandan kaksinaamaisuuden. Öljy-yhtiöt olivat diilereille aika pahoja. Useimmiten ne omistivat maanalaisen säiliön ja ellei yrittäjä käyttäytynyt kunnolla, ne tulivat kaivinkoneen kanssa ja veivät säiliönsä pois. Tätä väitettiin tuomioistuimen edessä omankäden oikeudeksi. Kieltämättä mieleeni tuli vuokra-asuntoja omistaneiden vakuutusyhtiöiden muinainen tapa käydä keräämässä maksunsa rästiin jättäneen vuokralaisen kämpästä ovet ja ikkunat pihalla pinoon muka remontin takia. Keino oli nopeampi ja halvempi kuin ulosottoviranomaisen toimeenpanema häätö.

Toinen kaikille tuttu yrittäjänä orjuudessa käpristelevien ihmisten joukko oli R-kioskin pitäjät, siis osa heistä. Ärrän eli Rautakirjan asioita päädyin tähystelemään kauan sitten, kun firman takana (Rautatiekirjakauppa) oli vielä kirjankustantajia ja Erkko.

Yritystoiminnasta puhuttaessa ei koskaan tarkoitettu Stockmannia, vaikka sekin on nykyisin vaikeuksissa. Piti muka perustaa kauppaliike tai mikä tahansa koju tai putka. Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti, miten vaikeaksi julkinen valta opn tehnyt yritystoiminnan. Pienelläkään yrittäjällä ei esimerkiksi ole kuluttajansuojaa mutta sitä enemmän velvollisuuksia.

Yritys on suuren firman tai julkisen vallan keino siirtää riski eli tappion vaara mahdollisimman tyynni vähin rahoin toimivalle ihmiselle, joka kai joutaakin konkurssiin.

Haluaisin palauttaa satunnaisen lukijan mieleen, että olen itsekin yritystoiminnan tulos. Isäni oli yrittäjä koko ikänsä ja äidinisäni se vasta yrittäjä oli. Minusta itsestäni on valokuva isoisän sylissä jossain juhlakulkueessa Kauhavan yksityisyrittäjien riveissä noin vuodelta 1946. Sen jälkeen oma yritystoimintani onkin ollut olematonta. Olen toisin sanoen tässäkin asiassa luopio – valtion virkamies, nyt ajoittain eläkkeellä. Asian tekee kipeäksi se, että lapsuuteni Pohjanmaa on niin erikoisen yrittäväistä seutua. Tyypeillä on koko ajan tekeillä jotain, ellei muuta, ainakin konkurssi.