7. syyskuuta 2014

Kirjakauppias lakkasi uimasta



Asianajaja Nilsson kirjoitti äskettäin tuon kirjan (Kirjakauppias joka lopetti uimisen, 1966, alkuperäinen 1937). Kelpo mies, siitä päätellen, että jo ensimmäisestä koulustaan hän sai potkut, syynä käynnit majatalossa, väkijuomien nauttiminen, epäsäännöllinen osallistuminen tunneille ja suhteet vastakkaiseen sukupuoleen. Sukunimeksi nousseen lempinimensä ”Piraten” eli merirosvo hän lienee saanut lukiessaan lakia Lundissa. Hänellä oli kai tapana syödä kaverin voileivät. Siis Fritiof Piraten, aik. Nilsson.

Tiesittehän että iPadin appsit on helppo palauttaa? ”Kauppa” (App Store) sovelluksessa näyttää ostetut ja neuvoo lataamaan uudestaan. Kosketusnäytöstä puhuttaessa – kuka voisi vastustaa pasianssin huumaa? Ja viime päivien verkkovarkaista puhuttaessa koneitteni sisältö on luultavasti aika hyvässä tallessa NAS-verkkolevyllä ja useammalla ulkoisella kovalevyllä, jotka eivät ole tavallisesti kiinni ja siten vahingon ulottuvilla. Tässä tiedän mistä puhun, koska seikkaillessani Kansalliskirjaston kanssa purin enemmittä ongelmitta zipattuja tiedostoja jopa vuodelta 1990.

Eli onko tämä nyt kolmas iPad? Taitaa olla. Panin lehdestä merkille ministerin lipsahduksen; pitäisi kuulemma ostaa kaikille lukiolaisille iPad. Harvinaisen hyvä mainos, ja lisäksi epäilyttävä. Miten olisi Acerin tai Asusin tabletti? Vaikka Applen tuotetta osaisi käyttää ja on lisäksi kova lukemaan käyttöohjeita, reistaaminen eri ohjelmien välillä, kun tarkoitus on esimerkiksi näyttää Äidille uusia valokuvia päivällä, on lievästi tuskastuttavaa. Siis iTunesin kautta, mutta tuokin ohjelma on kauhean kova kyselemään, ja kun kysymyksiin on vastattu, se haluaa päivittää itsensä.

On iPadin akun kesto nykyisin hyvä ja näyttö paras markkinoilla, tämä Retina. Katselin ja vertailin valokuviani. Nykyisin etenkin puhelimissa suosittu yliterävöitys ja värien lievä muovinen makeus on tarkoitettu saamaan kuvaajan luulemaan liikoja itsestään. Miksi en myöntäisi saman tien, että minulla on tässä kolmannessa pädissä nyt jopa isoina tiffeinä suuri valikoima isäni parhaita kuvia ja omiani, jotka olen katsonut dioina (diapositiiveina) valkokankaalta ja skannannut moneen kertaan. Luulen tietäväni, mitä niissä on.

En liioin pidä pahana, että voin kuljetella ohjelmalla USB Drive laitteeseen siirrettyjä pdf-tiedostoja Bulevardille, kun pitää miettiä taittomalleja.

Lisäksi mukaan tarvitaan paperia ja kynä. Biltemasta saa molempia.

Kun käytte Akateemisessa Kirjakaupassa, ottakaa tekin kamera mukaan. Olen aikani kuunnellut henkilökuntaa ja kaupungilla kiertäviä huhuja. Stockmannin tila on mikä on. Nähdäkseni tuollainen myymälätilan neliömetrien käyttö ei ole taloudellisesti perusteltavissa.

Apeasti arvelen, että yhtiön osakkeenomistajat tulevat pian samaan tulokseen. Elleivät ole tulleet jo. En muista Euroopan mantereelta vastaavaa kirjakauppaa; Lontoossa on pari aika hyvää, mutta ne kuuluisimmat ovat sekasortoisia luolia. Akateemisessa on valoa, väljyyttä ja kirjoja. Tosin oma suosikkini on Santa Monican Barnes & Noble. Seudun yliopistojen takia valikoima on sangen hyvin, ja seslongilla kirjapinkkojen kanssa hyllyessä näkee ikkunasta palmuja ja Tyynen meren. Myyjät, luultavasti pätkätöissä olevia opiskelijoita, ovat hekin sangen hyviä.

Tulin surulliseksi, kun päättelin, että Amazonin uusin palvelu on nähtävästi tänä syksynä meidänkin käytettävissämme. Kiersin aikoinani ”vain U.S.A. –rajoituksen” ilmoittamalla kotiosoitteekseni hotelli Durantin, joka sijaitsee Berkeleyssä, CA, ja annoin sen osoitteen ja keskuksen puhelinnumeron. Tyhmä Amazon otti sen täydestä, ja Whispersync siis luuli, että olen amerikkalainen. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut Womens Club, mutta luulen että se on mennyttä elämää. Tuohon vierastaloon majoitettiin parempia kävijöitä, siis eurooppalaisia professoreita. Ministerit ja tasavallan presidentin osoitetaan muutaman mailin päähän vuoreen, jossa on tyypillinen lievää paniikkia aiheuttava loistohotelli. tulee se tunne, että kun avaa vessan oven, siellä istuu pytyllä Kalifornian kuvernööri leveästi hymyillen. On tullut tätäkin kokeilluksi.

Se uusi tarjous, josta tulee minunkin tuhoni, on kuin Simpsoneista, lue niin paljon kuin jaksat. Dollaria 9,99 kuukaudessa. Nähtäväksi jää, saako kirjat siten vain verkkoon eli pilveen, määräajaksi vain ihan ladatuksi omiin laitteisiin. Kindlen kirjojen suojaus on kohtuullinen niin että sitä ei viitsi lähteä lystikseen murtamaan.

Kun luuloni mukaan jatkossakin 11,1 prosenttia aikuisväestöstä lukee oikeita kirjoja englanniksi, ainakin tämä tuhoaa loputkin käännöskirjojen markkinoista.


Sanonpa jälleen kerran, että sähköisen ja printtimedia esitteleminen vaihtoehtoina ei ole järkevää. Useisiin käyttötilanteisiin toinen on hyvä, useimpiin toinen. Esimerkkini: jos tässä asunnossa olevat kirjat ja lehdet olisivat sähköisinä käytettävissäni ja paperille painetut oikeat kirjat tuossa mäellä kuvitellussa aaltopeltihallissa, kävisin siellä luultavasti noin kerran vuodessa, silloin lähinnä maailmaa paossa.

20 kommenttia:

  1. Kirjakaupat kukoistavat muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Italiassa, joissa polkumyynti on estetty viisaalla lainsäädännöllä. Toivottavasti Suomessa on vireillä yhtä hyvä lainsäädäntö.

    Perustetaan pro-Akateeminen -liike, ja ostetaan sieltä kovakantisia kirjoja vimmatusti, jotta onnentila jatkuisi kauan eikä toivottavasti päättyisi koskaan.

    Amazon, kirjallisuuden musta surma, on kaikkialla arvostelun kohteena. Amazonia ei kiinnosta, vaikka kirjallisuus muuttuu kaikille tappiolliseksi, kunhan sillä on käytössään maailman paras asiakasrekisteri, jolla se voi myydä muuta, kannattavaa tavaraa.

    George Packerin ja Steve Collin Amazon-artikkelit ovat lukemisen arvoisia
    http://www.newyorker.com/reporting/2014/02/17/140217fa_fact_packer?currentPage=all
    http://www.nybooks.com/articles/archives/2014/jul/10/citizen-bezos-amazon/?insrc=hpma

    VastaaPoista
  2. Nyt professori säikäytti. Akateeminenko katoaisi tai kutistuisi? Se on ollut viime aikoihin asti paras paikka kaupungissa.

    Olin opiskelijana myyjänä Stockmannilla ja ihastuin siihen pysyvästi. Jotain samanlaista löysin kauan sitten amerikkalaista perinteisistä tavarataloista, esim Chicagossa. Ja samanlainen on edelleen KaDeWe Berliinissä.

    Viime aikoina olen huomannut eksyväni Stockmannilla. En ole dementoitunut, mutta selkeys ja johdonmukaisuus ovat kadonneet Stockmannilta ja Akateemisestakin, ainakin alakerrasta.

    Tavarat, vaikkapa hatut tai kaulaliinat, on ripoteltu moneeen paikkaan. Tulee pahalle tuulelle, kun on vaikkapa ostanut syksyksi kaulahuivin ja löytää eri puolilta tavarataloa yllättävistä paikoista lisää kaulaliinoja, ehkä parempia tai väriltään sopivampia. En näe asiassa mitään järkeä. Selitykseksi on sanottu "nykyaikaistaminen".

    Akateemisessa on tapahtunut aivan sama asia. Sieltä ei löydä alakerrasta enää mitään muuten kuin menemällä neuvontatiskille, jotta siellä katsotaan tietokoneelta kirjan paikka. Kuvitellaanko, että asiakkaat ovat tulleet niin hölmöiksi, että ostavat ihan mitä hyvänsä sattuvat näkemään ohikulkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. >Tavarat, vaikkapa hatut tai kaulaliinat, on ripoteltu moneeen paikkaan.

      Tätä on tapahtunut jo vuosia sitten. Aikanaan ostin vaatteeni Pukevasta Kaisaniemenkadulla. Jossain vaiheessa vaatteet järjestettiinkin ns. brändin mukaan eikä vaatteiden mukaan. Jos menit ostamaan esim. housut, niin jouduit etsimään niitä jokaisesta 'brändistä' erikseen. No lopetin Pukevassa käynnit. Ilmeisesti moni muu teki samoin koska Pukeva meni konkurssiin. Sama tyyli on myöhemmin vallannut kaikki muutkin myymälät, valitettavasti.

      Poista
    2. Noh, nyt näyttää, ainakin blogikuvan mukaan, olevan kuitenkin kyse vain uimapöksyistä, kirjakauppiaan sellaisista, joten eipäs yleistetä vaan pysytään asiassa!

      Poista
    3. Kiva kun jokku muukki tykkää pilkutella!
      Palio justiisa ei osaa kovinkaa moni.

      I. H.

      Poista
  3. Huippublogit ovat kulemma taloudellisesti kannattavia, parhailla niistä pääsee jopa lääkärin palkoille! Tämä JK:n blogi on valittu "Suomen parhaaksi", ja JK kertoi, että bloginpito on hänen nykyinen ammattinsa. Ei siis ihme, että blogisti mainostaa melkein joka jutussa teknisiä laitteita, iPadeja, kameroita sun muita vempaimia. Hän ansainnee mainosjutuillaan varsin hyvin. Kyllä Suomen parhaalla toki pitääkin ansaita sievoisia summia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS:n rintamakirjeenvaihtaja Unto Hämäläisen johtama toimitus valitsee "Suomen parhaan", koska Suomi on syntynyt sodasta, eikä vapaiden miesten iltapuhteena Keravalla; jos olisi, ei heidän lastensa suojelujärjestö kantaisi sotamarsalkan nimeä.

      Poista
    2. Onko nimimerkki "Anonyymi" selvillä riippumaton blogi -käsitteen merkityksestä?

      Poista
    3. Riippumaton blogeja ei (käsitteellisesti) ole olemassa.
      Nim. Aatami

      Poista
    4. Kamunen, sorry amigo mio mut Sofie. Kun hra Suursotaherra kävi paikan päällä hän joutui varaamaan ajan ja odottamaan kuten muutkin.
      Meniks oikein, viitiks tsekkaa? Kuva on, ja Hän on taakse nimensä kirjoittanut.

      IIKKA H.

      Poista
  4. Meillä on otettu näitä iPadeja aika kasa käyttöön yliopisto-opetuksessa. Niitä jaellaan opiskelijoille tarpeen mukaan eri kursseilla ja sitten ne palautetaan telakkaan latautumaan. iPadien hallinnointi on helppoa... tai siis mahdollista, jos niitä voi jakaa jokaiselle oman - sellaisen, mitä ei tarvitse palauttaa ennen lukuvuoden loppua. Toki tuo itunesin kautta kierrättäminen tuntuu turhauttavalta, kun naapuri latailee tavaraa suoraan tikulle. Mutta yhteisten koneiden ylliäpito oma yhtä helvettiä. Poista kerran kahdessa tunnissa selaintiedot, poista käyttäjän tiedot käsin; teepä jokaiselle laitteelle oma itunes profiili. Huolehdipa näiden iPadien kanssa siitä, että seuraava käyttäjä ei mene edellisen facebook -tilille. Näistä ongelmista ei näy puhuttavam paljoa. Minulle jäi edu-messujen jälkeen sellainen käsitys, että Applea myydään kouluille tyyliin: ylläpitoa ei tarvita kun hankitaan koululle Applet.

    VastaaPoista
  5. Vanhan naisen jaloilla varustettuna lähes vanhuksena katson ensin, minkä merkkinen kenkä on, sovitan vasta sitten. Olen jo alkanut oppia, mikä ei ikinä sovi tai istu. Vanhan naisen vartalolla ja elämäntyylillä terästettynä olen helpottunut, että voin kävellä puolen Stockmannin läpi katsomatta edes rekkejä, kun se minulle istuva Gerry Weber on takimmaisessa nurkassa, tätimäisyyteen häädettynä.
    Kohta voin jättää väliin koko Stockan, ei onnistu näillä eläkkeillä.
    Siirsin suurimman osan kirjoistani maalle, kakkosasunttton. Pärjään kaupungissa ihan hyvin ilman. Olen hämmästynyt.

    VastaaPoista
  6. iOS-appien mainittu palauttaminen on havaitakseni hyvin tunnettu; Amazonin äänikirjakauppa Audiblen palautusmahdilisuudesta se sijaan moni yllättyy: ostos hyvitetään mukisematta, runsaan vuoden olen hyödyntänyt vaikka ihan poikkeuksellisesti ja punnituin perustein: esimerkiksi kun olen huomannut UK-sitella saman teoksen miellyttävämmän esittäjän lukemana.

    VastaaPoista
  7. Valistunut lukija tietää, että jos kirjaa ei löydy Pirate Baysta, se ei ole lukemisen arvoinen. Sofi Oksanen taitaa olla suurin piirtein ainoa suomalainen.

    Valistunut kirjailija taas tietää, että kannattaa antaa lukijoille mahdollisuus katua ja maksaa varastetusta kirjasta jälkikäteen. Cory Doctorow ja John E Stith esimerkiksi. Ilmeisest tuoi ansaitamalli toimii, jos on hyvät volyymit. Nykyinen mallihan on "hai sie osta sika säkissä" eikä rahoja saa takas.

    VastaaPoista
  8. Kun kurkkii sähköisiin ruutuihin päivät pitkät, kukkii niiden parissa yömyöhään, niin vastapainoksi paperiset lehdet ja kirjat ylläpitävät kauhun/kauneuden tasapainoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän arvostaa aamun varhaisia tunteja tilatun vanhanaikaisen lehden ja kahvin seurassa. Vaihtelu virkistää, vaihtoehtoja pitää olla. Varsinkin jos käyttäisi Applen tuotteita vain, olisi elämä kuin aparaattien ja ohjelmien Pohjoiskoreassa, siis suljetussa maailmassa iDictatorin paimentamana :)

    VastaaPoista
  9. No ny se julkaisee kuvan Marimekon uimahousuista!

    VastaaPoista
  10. Kyllä, Akateemisen kirjakaupan alasajo on käynnissä.
    Pitkään talossa olleesta pätevästä henkilökunnasta pyritään eroon.
    Kirjojen tieto- ja tilausjärjestelmä on uudistettu toimimattomaksi.
    Menkää käymään. Kameran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NWeell.. of course y´know this means war...

      Iikka

      Poista
  11. Noh, miten sille kirjakauppais poloiselle sitten kävi? Hukkuiko se, kun kerta lakkasi uimasta?

    VastaaPoista