Iva ja ihme

Laittelin painokuntoon referee-kierroksella ollutta patenttijuttua, jonka perimmäinen kysymys on, milloin jokin sana tarkoittaa sellaistakin, mitä se ei tarkoita. Termi on ”ekvivalenssitulkinta” ja vanha luentoesimerkki on laitteen patenttivaatimuksissa mainittu ”naula”, jonka paikalla kilpailijan laitteessa on niitti tai ruuvi. Sama vai ei? Jos papereissa lukee, että nyt keksitty, nerokas rotanloukku voidaan kiinnittää aitan lattiaan naulalla, ei se todellakaan oikein loukkuun liity, jos toinen neuvoo kiinnittämään sen ruuvilla – tai liimalla.

Muistaakseni käytin tuomioistuimissa patenttivaatimuksista puhuttaessa joskus esimerkkinä sanaa ”räsymatto” ja pyysin miettimään, onko raanu sama asia kuin matto ja miten poppana poikkeaa näistä. Paperissamme puhe kyllä on lääkeaineiden valmistusmenetelmistä ja analogisista menetelmistä. Sama peruskysymys oppineeseen kieleen kiedottuna: mitä sanoilla on lupa tarkoittaa.

Televisiosta on eniten iloa, kun se unohtuu päälle. Olin todennut ajankohtaisohjelmasta, että Heikura ja kumppanit oli palkittu ”Aristoteleen kantapäästä”, josta onnittelen.

Sitten jatkettiin juuri samasta asiasta ohjelmassa, jonka aiheena oli Aspergerin oireyhtymä. Tuo autismin sukuisiin vaivoihin kuuluva ilmiö vilahtelee joskus keskusteluissani. Monet tutustuivat asiaan hienosta elokuvasta ’”Sademies”.

Ihmisellä ei ole älyssä vikaa, mutta ymmärrys toimii oudosti. Tuo älypuoli saattaa olla ylikorostunut eli tavattoman hyvä. Eilisen ohjelman haastatelluista yksi oireyhtymästä diagnoosin saanut luki ja kirjoitti lähes kymmentä kieltä ja sanoi joutuneensa koulussa kiusatuksi, kun ei yhtään tiennyt, kuka tai mikä se on se sellainen Madonna. Hän sanoi viihtyvänsä vaikka kuukauden saksan kielen yliopistotason kieliopin ääressä.

Mieleeni tulivat tietokonepelit ja vanha ajatukseni, missä määrin jotkut havaitsemiseen ja puheeseen liittyvät oireistot esiintyvät jokaisen ihmisen kasvussa ja kehityksessä. Esittävyyden oivaltaminen ainakin on osa pienen lapsen kielellistä kehitystä. Abstraktisuuden oivaltaminen on toinen tuttu kynnys.

Hämmästyttävän monella tietämälläni kirjailijalla on ilmiselviä kielellisiä ongelmia. Lukihäiriö eli dysleksia näyttää joskus kääntyvän vastakohdakseen. Itse tunnistan runojen kirjoittamisvireen kovasta taipumuksesta väärin lukemiseen. Lauri Viita puhisi aikoinaan Meriluodosta ja tämän kilpakosijasta: ”Mitä on Kai Laitinen ilman Ailaa – Kitinen.” Erikoinen tapa hahmottaa kieltä – K-Ai- - - la-Itinen”.

Aspergerissa ihminen saattaa oppia ohjelmointipuolen tietotekniikkainsinööriksi noin vain, mutta kuormittuu läkähtymiseen asti, yrittäessään käsittää, mitä äiti tarkoittaa sanoessaan että puhtaat sukat ovat ”makuuhuoneessa lipaston vasemman ylälaatikon perällä”. Tuon ymmärtääkseen pitäisi pystyä liukumaan moneen perättäiseen asiaan, ja se ei onnistu. Siksi tukihoitoon voi kuulua kärsivällinen oppimäärä aiheesta, miten voileipä tehdään.

Tunnen siis ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä voileipää. Eräs sellainen osasi kyllä tehdä avosydänleikkauksia.

Ohjelmassa esiintynyt äiti kertoi fiksusta lapsestaan, joka yhteisellä Saksan matkalla mielenkiintoisessa museossa jäi eteishalliin ihmettelemään Cocis-automaattia. Se oli jännempi kuin museon esineet, joita olikin liikaa.

Yksi oli lukiolaisena pisteyttänyt tytöt ja laskelmien jälkeen mennyt ilmoittamaan yhdelle, että tämä on sitten hänen tyttöystävänsä. Vastaus ”älä unta nää” jäi häneltä käsittämättä. ”Miten tämä liittyy nukkumiseen?” Ironia kuuluu olevan monelle ylivoimainen käsittää, varsinkin kun oireistossa omien ilmeiden hallinta ja toisen ilmeiden tulkinta on hyvin vaikeaa.

Ymmärrän yllätyksen, kun sievä, hymyilevä aikuinen nainen kysyy metrossa tuntemattomalta mieheltä: kuinka vanha olet. Kun mies vastaa että kolmekymmentä, kysyjä sanoo: en usko sinua. Äiti on sanonut, että vieraita miehiä ei saa uskoa. Ja hymyilee valloittavasti.

Vaikeaa kuuluu olevan vieraantua oireyhtymäiselle tyypillisestä liiasta rehellisyydestä. Pitää kirjoittaa muistiin ja opetella etukäteen, mitä ei saa sanoa. Muistan nuoren miehen – hän oli kyllä vammainen – jonka romanssi meni kiville, kun hän sanoi mielitietylleen kesken suutelemisen:” Täytyy käydä kakalla.”

Yksi kertoi mainiosta Ruotsissa olevasta opistosta. Opettaja ymmärsi olla hyvillään, kun he kuulijat rönöttivät luentosalissa pää pöydällä, kasvot käsivarren mutkassa. Tuosta oireyhtymästä kärsivän on vaikea ja epämiellyttävä katsoa ja kuunnella samanaikaisesti. Kasvojen kätkeminen osoitti opettajalle, että toiset todella kuuntelivat.