26. elokuuta 2014

Tervaskantoja





Sakari Virtasen kirjan ”Oswald Kihlman-Kairamo 1858-1938. Luonnontutkija, poliitikko, talousmies” (SKS 2014) yksi lukuisista hyvistä korostuksista on Oulun tervaporvarien suora vaikutus maakunnan köyhyyteen. Työläs tervanpoltto ja vielä hankalampi vesikuljetus Ouluun oli johtanut jo kauan sitten työn raskaan raatajat täydelliseen velkavankeuteen.

Tervaskantoja olivat Kihlman, Paasikivi ja useat muut puoluetoverit. Todellinen tervantuotanto alkoi mäntyjen järjestelmällisenä tuhoamisena laajoilla alueilla. Terva ei tietenkään ollut kannossa, vaan puun rungossa.

Tervaskantojen toimintaa seuratessa joutuu kerran toisensa jälkeen historianfilosofiseen pohdintaan. Miten suurista typeryyksistä ja hillittömästä käyttäytymisestä syntyi näyttävää tulosta, kuten tämän Kihlmanin isän ja sitten Oswaldin hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosikymmeniä vetämästä Kansallis-Osake-Pankista ja metsäteollisuudesta, jolle Oswald omistautui avaintehtävissä – ja merkittävänä omistajana – saatuaan käytännössä potkut Kokoomuksesta? Se toinen esimerkki on KOP:n johtaja J.K. Paasikivi, joka hyötyi suuresti muun muassa toimimalla pankin hänen päätöksellään lainoittamien liikeyritysten sijoittajana. Tuo historia taitaa jäädä lopullisesti kertomatta. Mutta poliittinen ura onnistui 1918 kuningastuhon jälkeen.

KOP:n seuraava johtaja olikin kirjaimellisesti tervaskanto, Honkajuuri, entinen Tallroth. Tarina professori Fabritiuksen Paasikiven oletetusta mielenvikaisuudesta antamasta lausunnosta toistetaan tässäkin kirjassa. Paasikiven melskaaminen, kovaääninen kiroilu ja tuntikausia kestäneet yksinpuhelut, joita edes paljon vanhempi ystävä ja itse asiassa kykymiehen löytäjä Kairamo ei saanut keskeyttää, taustoittuu kerrankin kauniisti. Paasikivi menetti tuberkuloosiin vaimonsa Annan, joka kukaties pystyi pidättelemään Kustia ainakin vähän. Tai – lähipiirissä Paasikivi oli Juho, KOP:n sisäpiirissä usein ”vanha paska”. Kun v. p. kohosi pääministeriksi ja tasavallan presidentiksi, pankilla oli taas kerran totuuden hetki.

Virtasen hyvin laajasta, seikkaperäisestä ja jäljestä päättäen pitkän ajan kuluessa kirjoitetusta elämäkerrasta jääkin puuttumaan nimenomaan puheenjohtaja Kairamon kannalta jokseenkin kisuallinen osio eli se kertomus, miten KOP yksissä tuumin Suomen Pankin (Ryti) kanssa osoitti suurta johdonmukaisuutta maanviljelijäväestölle, pienviljelijöille ja työläisille tuhoisassa toiminnassaan. Näiden ryhmien etua Kairamo itse käsitti edistäneensä vuosisadan alusta. Käsitys ei pidä paikkaansa.

Kairamolla oli suuret ansiot torppariasiassa ja laajemmin asutustoimintaa luotaessa, mutta poliittisesti yleensä yhteistyökyvyttömänä hänen nimeään ei mainita näissä yhteyksissä. Jopa muistokirjoituksissa Kairamosta sanottiin, että hänelle ihmiset olivat joko mustia tai valkoisia. Kielikuva ontuu hiukan. Hän ei osannut käsitellä ihmisiä shakkinappuloina, mustina tai valkoisina.

Ehkä Suuri Kummisetä oli koleerinen Snellman, joka oli hänkin tunnettu joustavuudesta ylempiään ja joustamattomuudesta alempiaan kohtaan. Snellman oli ”suuri talousmies”. Kirjassa mainitaan Snellmanin harvoin esitetty kanta: metsät ja köyhyys kuuluvat yhteen. Sahojen olisi saatava ottaa irti kaikki hyöty, mitä markkinoista voisi olla. Menestys jäisi lyhyeksi. Metsät oli raivattava pelloiksi. Snellman joutui pankinjohtajana miettimään viljanviljelyä ja omavaraisuutta 1860-luvun nälkävuosina. Kairamo puolestaan kannatti yhteismetsiä ja vastusti suurien metsien antamista jakotoimituksissa viljelijöille, koska näiltä ne joutuisivat vain puutavarakeinottelijoiden käsiin. Niin - Kajaanin Puutavaran eli Kairamon ”oman” yhtiön suuri varallisuus oli lopulta metsät…

Tämä voisi kuulostaa ilkeilyltä. Sellaiseksi sitä ei ole tarkoitettu. Suomen metsäteollisuus ja etenkin selluloosateollisuus syntyi enemmän tapaturmasta kuin tahallisesti. Nimenomaan asiantuntijat joutuivat ällistymään, että puulla sittenkin oli arvoa – jopa kuusella, jota Kajaanissa keitettiin selluksi.

Tämä ei liioin ole arvostelu elämäkertateoksesta. Kasvitiede, metsäteollisuus ja politiikka, etenkin vanhasuomalaisten sosiaalireformismi on iso aihepiiri edes muutamassa kirjoituksessa esiteltäväksi. Riittää kun sanon olevani tyytyväinen elämäkerta-aineiston säilymisestä ja suuresta työstä, joka tässä on tehty. Kirjoittaja on sekä ansainnut että epäilemättä saanut palkkansa; teoksen takana on nimihenkilön suku ja poika, vuorineuvos Aulis O. Kairamo, ensin Oulu- ja sitten Kemi-yhtiön johtaja pitkälle 1960-luvulle. Ja nokkela lukija on tietenkin heti huomannut, että viimeksi mainitun poika oli sangen tunnettu teollisuusmies, Nokian vuorineuvos Kari Kairamo, josta monella lukijoilla lienee käsityksiä.

Lempeästi ihmettelen, montakohan meitä on, jotka luimme tämän kirjan tarkoin, alaviitteet ja lähdeluettelot erityisesti. Nimihenkilön isä oli hyvin tunnettu pappi. Niinpä olin erittäin kiinnostunut kirjan oppihistoriallisesta selvityksestä eli suhteellisen radikaalin luterilaisuuden välittymisestä Suomeen Saksassa opiskelleilta pappismiehiltä. Vastakkain olivat hegeliläisyys ja kantilaisuus.

Sitäkin kiinnostavampaa on ihmetellä, ettei itse uskonnollinen Oswald näytä joutuneen missään vaiheessa ammatillisesti tekemisiin Suomessa erittäin merkittävän metsäomaisuuden omistajan, nimittäin kirkon kanssa. Maininnalle jätän, että myös tämän päivän kuntauudistuksen yksi tausta on kuntien määräysvalta maata ja metsää koskevissa kysymyksissä.

17 kommenttia:

  1. Mitä Nokia silloin, sitä Lidl tänään. Fredrik Idenstam kävi Saksassa oppimassa puunjalostuksen alkeita ja siitä matkasta syntyi suomalainen puunjalostusteollisuus ensiksi Nokialle.

    Mutta se saksalaisuus oli pienen ruotsinkielisen pappisperinteen elitististä kansainvälisyyttä, tänään me kaikki tavalliset tallaajat haluamme aistia kansainvälisyyttä vaikkapa sitten Lidlin myymälöissä.

    Eipä muuten ollutkaan ennen juolahtanut mieleen että tottakai Iisalmen ruotsinkielinen nimi Idensalmi johtuu Idenstamista!

    VastaaPoista
  2. Sakari Virtanen on aateloitu Torkkuseksi

    VastaaPoista
  3. Menevätkö, Jukka hyvä, tässä nyt sekaisin kahden kirjailijan tekemiset, Sakareiden Virkkunen ja Virtanen? Virtanenhan tuossa kirjan kanspahvissa lukoo, mutta läheltä kirjoituksen aihetta liippaavat Virkkunen-vainaankin kirjallukset.

    VastaaPoista
  4. Kirjan kannessa tekijäksi on merkitty Sakari Virtanen.

    VastaaPoista
  5. Nyt on todistettu, että Kemppisen blogi on paras ja moderni. Tänään HS uutisoi uskottavasti Googlen kuvanneen Aalto-kohteita kymmenen päivän aikana alkukesästä.

    Vrt. Anonyymi täällä 15. elokuuta:

    Kunpa Aalto-yliopisto tekisi "Itellat" ja vaihtaisi nimensä jolle tuskin on muuta perustelua kuin että EVA:n eläköityneet pomot haluavat esiintä Aalto-yliopiston professoreina.

    Analogiakauden "aalto" kuvaa veden pintaa tai radioaaltoa,mutta ei sovi digitaaliaikaan.

    VastaaPoista
  6. Ks. kansi: Sakari Virtanen

    Terveisin Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Kiitos kevyesti etenevasta jutusta!

    VastaaPoista
  8. Onko kannessa tekijästä väärä nimi?

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - kiitos ja anteeksi. Poikkeuksellisesti oikaisin virheeni tekstiin.

    Kävisikö lieventävästä asianhaarasta, että 600-sivuinen kirja putosi varpailleni? - Ei taida käydä.

    VastaaPoista
  10. Minusta käy. Eikö, raati :)

    VastaaPoista
  11. Saksalaisia me kaikki olemme! hymiö! Suurruhtinas Sasha Stubb on omaa sukua Wilhelm Robert Breitenstein, född 21.5.1848 i St Petersburg och död 19.2.1933 i Helsingfors.

    VastaaPoista
  12. "J.K. Paasikivi, joka hyötyi suuresti muun muassa toimimalla pankin hänen päätöksellään lainoittamien liikeyritysten sijoittajana". Löytyykö tuon suuntaista tietoa k.o. teoksesta vai paremminkin jostain muualta? Ystäv. tervehtien Jussi H.

    VastaaPoista
  13. Tavallinen Virtanen oli muuttunut Virkkuseksi, ent. Snellman.
    Tämä sukunimien suomentamisaalto joskus viime vuosituhannen alkupuolella on mielenkiintoinen ilmiö ja minun sukunimeni kannalta hieman rasittava.
    Nythän on käynyt niin, että alunperin tietääkseni Saksasta Ruotsin kautta Suomeen tulleet "Nopeat miehet" ottivat käyttöönsä meidän - siis originaalien ellei suorastaan aboriginaalien - pohjoispojalaisten Virkkusten sukunimen. Seurauksena on parempien Virkkusten eli Snellman-Virkkusten ja meidän maatiais-virkkusten Virkkunen-Virkkulain sukuyhdistys.
    Itse joudun usein vastaamaan kysymykseen, olenko sukua Matti Virkkuselle. Vastaan että olen, hän on minun pikkuveljeni. Ei tosin pankinjohtaja ym vaan sähköinsinööri.
    No, nyt sukunimi on suojattu, silloin ei ollut.
    Olisi mielenkiintoista nähdä lista siitä, miten sukunimiä on suomennettu, vert. Kihlman - Kairamo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari tuttua tuli mieleeni. Cantell -> Kantele, Granfelt -> Kuusi ja Nyberg -> Uusivaara (hieno käännös). Lankoni väitti, että Aateliskalenterissa seisoo granfeltien kohdalla "som kallar sig Kuusi". En tiedä pitääkö paikkansa, kun en ole koskaan moiseen teokseen tutustunut.

      Kalevi Kantele

      Poista
    2. Kemppinen olisi sitten ruotsinnoksena kait Kämppinen.

      Poista
  14. Kiitos Kalevi Kanteleelle viestistä. Listoja suomennetusta sukunimistä,löytyykin Googlesta. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista