Pään läpi toinen

Otsikosta päätellen olen hukannut marmorikuulani ja siirtynyt rajatietoon. Sääli. ”Pään läpi” on peräisin Veijo Meren Tappaja-novellista, joka on monella tavoin muistettava. Ujouden vuoksi sotakirjallisuudessa jotenkin unohdetaan maasodalle välttämättömät tarkka-ampujat sen jälkeen kun Talvisota ja Simo Häyhä on mainittu.

Novellin vihollisen, tarkka-ampujan toimintaa kuvataan uskottavasti varhaisesta aamusta, joka muistuttaa joka kohdassa olympiakisojen osanottajan valmistautumista, uskomattoman hitaaseen ryömimiseen kyttäyspaikalle ja kiväärin ojentamiseen ampumasuuntaan.

Tapahtuu sitten muka niin, että kun pyssymies rutiininomaisesti osuu maaliinsa, suomalaista konekiväärimiestä silmien väliin, tämä ei sitten kuolekaan. Sellaisesta tapauksesta on aina puhuttu, ja urbaanilegendojen tavoin asiaa väitetään todeksi, koska se on oikein tutkittu. Ja totta se voi olla, vaikka tuota tutkimusta ei tiettävästi ole koskaan mainittu. Luoti menisi aivolohkojen välistä ja tulisi takaraivosta ulos dramaattista vahinkoa tekemättä. Niin Merelläkin ampujan paikka paljastuu ja hänet poistetaan vahvuudesta heittimen keskityksellä. Miehet toteavat lyhyesti, että oli liian hyvä ampuja, kun ampui pään läpi ohi.

Elokuvan nimi saattoi olla tyhmästi ”Stalingrad”. Siinä oli aiheena venäläisen, siperialaissyntyisen tarkka-ampujan toiminta, ja mielestäni filmi oli kohtalaisen hyvä ja ikävän uskottava. Itse asiassa tiedän tuollaisia tapauksia.

”Tuntemattoman sotilaan” Hauhia oli minulle elokuvassa hiukan liikaa; katsoin sen siis ensimmäisen kerran 10-vuotiaana luettuani kirjan vielä ennen joulua 1954 eli 9-vuotiaana. Muistaakseni vanhempani yrittivät jarrutella, mutta minäpä kävin lukemassa sen Topin luona.

Samalla tavalla kuin usea kommentoija ajattelin Klimovin elokuvasta ”Tule ja näe”. Se on ehkä paras sotaelokuva, mitä on koskaan valmistettu. Sen katsominen on niin järkyttävää, että en missään tapauksessa suosittele sitä kenellekään. Itse en katso sitä enää. Luulen etten söisi enkä nukkuisi kahteen viikkoon, jos sen tekisin. Toisaalta – juuri tuo elokuva olisi tie tämän hetken Valko-Venäjän ja siis Ukrainan tapahtumien ja Venäjän ymmärtämiseen.

Ja – tämän hetken Suomessa sinänsä erittäin tervetulleesta keskustelussa, jota verkkaan käydään sodassa henkisesti vammautuneista, sivuutetaan vammojen aiheuttajat. Niitä oli aina myös omalla puolella. Jotkut palkittiin. Jotkut paistattelivat ”sotasankareina”. Tyhjät ihmisen kuoret, joiden nähdään kävelevän ympäriinsä, eivät ole pelkästään uhreja. Jotkut ovat joutuneet kokemaan, että eräiden omien tekojen jälkeen ihminen kulkee seinien läpi. Hänen molekyylirakenteensa on murtunut.

Edes hakukoneet eivät ole auttaneet erään tiedon metsästämiseen. Kysymys on näkemisestä pään läpi. Kirja oli samaa akateemista, hyvin arvostettua sarjaa (Routledge & Kegan Paul) kuin Wittgensteinin ja von Wrightin eräät teokset, keltaista ja vihreää kannessa. Epäilen lainanneeni sen yliopiston kirjastosta.

Juuri tämä on muuan sielullinen syy kirjoittaa tällaisia juttuja. Edellistä kappaletta kirjoittaessani arvelin muistavani, että kirjan nimessä oli sana ”perception”, havaitseminen. Amazon ja haku tuolla ja kustantajan nimellä tuotti tuloksen. Puheena näyttää olevan australialainen filosofi, joka kuoli korkeassa iässä pari kuukautta sitten. Sikäli kuin tiedän, hänen tuotantonsa ei ole antanut varsinaisesti aihetta enempään, mutta nyt muistan, että tästä johti reitti Hofstadterin kulttikirjaan ”Gödel, Escher, Bach”, joka johti erilaisiin tieteellisiin ja epätieteellisiin viritelmiin ja lopuksi sellaiseen tietoisuuden ongelmaan, jonka merkittävä edistäjä on Daniel Dennett (”Tietoisuuden selitys”).

Siltä varalta, että joku lukija on seurannut ajatuksen liikahtelua tähän asti, en itse ole vakuuttunut Dennetistä. Se on monesti hienon kirjan merkki.

Migreenikohtauksen aikana, kertoo filosofi Armstrong, hänen näkökenttänsä säröilee aukkoiseksi. Se on yleisesti tunnettua, että näkökentästä eli siis havaitusta sahautuu silloin osa pois. Olen kokenut saman verkkokalvon irtoamisen yhteydessä. Mutta hänelle oli käynyt toistuvasti niin, että migreeni vei näköhavainnossa huoneessa seisovalta ystävältä pään, jonka sijaan hän näki ”todellisuudessa” pään takana olevan seinäpaperin kuvion. Siis: onko todellisuus todellista?

Tässä ja nyt sanoisin, että juuri noin aivojen tiedetäänkin toimivan. Aivoilla on hyvinkin kyky täyttää saamiensa signaalien aukkoja. Tämä on musiikissa hyvin vahvasti esillä. Kuulet mitä luulet kuulevasi. Kommentoijien mainitsema synestesia eli aistin vaihtuminen on sekin tuttua ja loogista. Kokeellisesti uskottavia tuloksia ei ole saatu. Moni valittaa kuitenkin näkevänsä välillä sävelet väreinä ja jotkut sävellajitkin.

Nyt olen kuitenkin toteuttanut pitkäaikaisen ohjelmani, kirjoittaa läpiä päähänsä.