Kuuluisin kauhavalainen

Kaappo Sutki syntyi Kauhavalla 24.4.1843 ja kuoli viikkoa ennen helluntaita 1889 Siperiassa. Hän oli siis selvästi nuorempaa kantaa kuin härmäläiset Antti Isotalo (1831 – 1911) ja Antti Rannanjärvi (1828 – 1882). Laulujen mainitsema Pukkilan Jaska, talollisenpoika Jaakko Pukkila eli Pukkinen lienee ollut kirkonkylän maakirjatalon perillisiä, mutta onnistui silti puukottamaan hengiltä erään räätälin. Jäljet johtavat Siperiaan ja mahdollisesti Amerikkaan. Juha Antinpoika Leskenantti eli Anssin Jukka sai oman laulun ja kuolemattoman nimen. Matti Haapoja oli puolestaan päätoiminen murhamies, jonka yhdistäminen puukkojunkkareihin vaikuttaa hiukan mielivaltaiselta.

Mutta Sutki ei ollut puukkomiehiä. Hän oli tavarantasaaja. Sinä päivänä kun kansanrunoudentutkijat pääsevät kunnolla liikkeelle professorinsa Siikalan upeasti muotoilemissa uusissa tehtävissään tapaamme varmaan Sutkin uudelleen.

Hän oli Haapojan ohella aivan ensimmäisiä massamedian suosikkeja maassamme. Sutki ja Haapoja asuivat Siperian vankeina kämppäkavereina.

Kuvasta ilmenevän pikku teoksen – se on lähinnä kronikka – lähdeviitteistä useimmat ovat sanomalehtiuutisia tai muistelmia. Niistä voi päätellä, että Sutki oli taitava mainosmies ja osasi myydä itseään ja mainettaan etevästi. Hänet tunnettiin koko maassa mestarivarkaana ja pitelemättömänä kahlekarkurina.

Tarinoissa on tyypillisesti totta vain siteeksi. Hekumallisia lähteitä ovat kuitenkin kuuluisien tutkijoiden isän J. Granön muistiinmerkinnät Siperiasta ja kauhavalaissyntyisen rovasti Yrjö Alasen, sen kuuluisien professoripoikien isän, 1931 julkaistu kirjanen. Alasen muistelmateoskin on erittäin ansiokas – jos sen nyt joku jostain saa käsiinsä. Minulla on hallussani siitä kappale, jonka saantoa on syytä varoa laittomaksi.

Lyhyissäkin tarinoissa vilisee minulle hyvin tuttuja sukunimiä. On Lillforsia (Virrankoski), Sippolaa, Pernaata ja Mäkipernaata ja muita.

Mielenkiinto puukkojunkkareihin lienee lopahtanut. Ylikangas kirjoitti (”Härmän häjyt ja Kauhavan herra”) niin hyvän version, että se on jäänyt ikään kuin lopulliseksi. Parasta tekstiä aiheesta tuotti kuitenkin Samuli Paulaharju (”Härmän aukeilta”)- Siinä on todella kiertämätön kirja. Sitä maailmaa, jonka kurikkalaislähtöinen Paulaharju kuunteli ja kuvasi, ei ole enää olemassa. Se on kadonnut.

Tutkijakollegat ovat esittäneet hyvin erilaisia ajatuksia Pohjanmaan levottomuuksien syistä. Minua hiukan häiritsee kohtuullisenkin vertailun vähyys. Viipurin maalaiskunta ja etenkin Antrea olivat samaan aikaan yhtä väkivaltaisia paikkoja, eikä syitä tarvitse miettiä pitkään.

Aivan varmasti samat yksilölliset ja yhteiskunnalliset syyt olivat vaikuttamassa maakunnan valtaviin mittoihin kasvaneeseen Amerikan siirtolaisuuteen. Myös lähtijät olivat samaa joukkoa – varakkaitten talojen nuorempia poikia tai varattomien talojen poikia ja tyttäriä.

Puhe on juuri siitä aineksesta, joka tänä päivänä tunnetaan parhaiten uskontoon vetoavina terroristeina ja joilla on tapana kumartaa kolmasti erääseen ilmansuuntaan. Tuosta joukosta, jossa tapaa esiintyy intomielisiä, aatteellisia ja ajattelemattomia henkilöitä, on perinteisesti värvätty sankarivainajat. Heitä on ollut tapana lähettää ”pyhiin sotiin” tai erilaisille ristiretkille siinä toivossa, etteivät tulisi takaisin.

Sutki joka todella muistutti Lapatossua tai Nätti-Jussia tai Runar Holmströmiä ihmisten mielikuvien kiihottajana, saattoi olla suhteellisen lähellä ”sosiaalista bandiittia”, jollaiset britti Eric Hobsbawm toi tutkimuksen piiriin. Myös Matti Haapojaan liitettiin sellaisia piirteitä, vaikka aivan vain niukoista tiedoista arvaillen Haapoja vaikuttaisi tyypillisesti psykopaatilta, kun taas Sutki saattoi olla todella hyvä päästään ja suustaan. Hän teki Siperiassakin edullisen vaikutuksen Granöhön, joka ei ollut paperista lapsellisimpia.

Mahdollisten tulevien opinnäytetöiden kannalta käännän esiin pari pelikorttia. Pohjalainen ja karjalainen rikollisuus, siis henki- ja omaisuusrikokset, roihahtaa juuri elinkeinovapauden ja maakaupan yhteydessä. Rikollisuus on tunnetusti hyvä modernisaation mittari. Suomen kieltolakirikollisuus ei mutkattomasti ”johtunut” kieltolaista, vaan myös viinan salakaupan rajusti muuttamista vaihdannan rakenteista. Samalla tavalla punakapinan juuria on taloudellisissa mullistuksissa, kuten haluttujen linnoitustöiden loppuminen.

Rikollisuuden etsikkoaika loppui kuin seinään. Syy oli sangen ilmeisesti rautatie. Etelä-Pohjanmaalla virkakunta ja sen nyrkki, kasakat, sai nopeasti yliotteen. Vanha herännäisyys oli ollut jalkamiesten liike ja aate. Voittoisa, poliittissävyinen herätysuskonnollisuus ja mielikuvien ”pohjalaisuus”, se ikiaikaiseksi uskoteltu, olivat rautatien ja muun teollistumisen tekoa. Eikä Sutkia tiedä tai muista Kauhavalla kukaan! On se niin väärin. Vähällä vaivalla hänestä voisi vieläkin valehdella oman aikansa ”Houdinin”.