Kreolikuvat

Tekniikan tohtori Risto Sarvas, joka oli HIITin aikoina oppilaani, on avaamassa ensi viikolla Kaapelilla näyttelyn näppäilyvalokuvauksesta, snapshot. Hän onnistui heti ylivaikeassa tutkimuksessa. Tuo näppäily on mediateknologian leviämistä, käyttöä ja vaikutuksia. Luulemme esimerkiksi tietävämme, mitä ”selfiet” ovat, mutta tiedämmekö?

Minulla kysymys liikkuvasta ja liikkumattomasta kuvasta eli video vai valokuva, on arvoitus. Lieneekö tyypillistä että video ei kiinnosta lainkaan? Onko pelkästään henkistä takapajuisuutta, että kuvaa itse vain stillejä ja vouhottaa toisten valokuvista. Eilen muuten tuli Grundstenin toinen iso, paksu kirja koko maailman eräretkialueista, ja jälki aivan käsittämättömän hienoa.

Otsikon sanan otin tähän käyttöön juuri lukemastani kirjasta (Edgerton, David: The Shock of the Old. ” Edgerton advocates viewing technological history in terms of objects, which have a tangible and personal effect on the lives of individuals, rather than vague concepts of what any particular technology actually is.”)

Termi ei aukea meille eli on huono. Kirjoittaja tarkoittaa kulttuurista hybridiä, kuten öljytynnyrin oivaltamista rytmisoittimeksi. Periaatteessa ajatus on löytää merkityksiä ja arvoa ”sekasikiöistä”. Maailman kreolisoitumisen suurin symboli on aaltopelti, korkean teknologian tuote jota käytetään erittäin matalan teknologian alueilla, kuten siinä Länsi-Afrikan kaupungissa, joka on tällä hetkellä 700 kilometriä pitkä ja sisältää ehkä 70 miljoonaa asukasta.

Tavoista käyttää teollisuuden tuotteita Edgerton palauttaa mieleen ”lentävän vessan” – tarpeet tehdään muovikassiin, joka heitetään mahdollisimman kauas naapurin pihaan. Viemäröintiä ei siis ole eikä tietenkään vapaata vettä.

Oma valokuvaamiseni lienee vaurioitunut pysyvästi tämän blogin takia. Päivän kuvituskuvakin tarttui kennoon viime viikolla siksi, että isolle tielle näkyvät autiotalot eli suomalaisen kirkonkylän perusnäkymä kiinnostaa ja kammottaa. Luultavasti näin vaivaa ja kyttäsin sopivan valon ajatellen, että blogiin tämä päätyy – tässä hommassa on se rajoitus, että on perusteltua varoa alistamasta ihmisiä verkkojulkisuudelle. Tiedän ettei kuva ole hyvä. Tarkoitus on kuitenkin osoittaa muutamia kuvaamisen vaikeuksia (perspektiivi, valotus, valkostasapaino).

Tämä on kuvien miettimisen pohjakysymys. Kuvia tyrkytetään etenkin mobiiliverkossa. Samalla ne aiheuttavat vaikeuksia, etenkin nimeen ja muihin henkilötietoihin yhdistettyinä. Yksityisyys on erittäin todellinen ongelma.

Kännykkäkuva on yksi esimerkki käyvän tekniikan huonontamisesta yleisön tarpeisiin. Kompaktikamerat kehittyivät nopeasti todella hyviksi. Syntyi kaksi hintaluokkaa, muutaman satasen kojeet ja tuhansia euroja maksavat keikarointikamerat, joihin on lainattu ammattilaiskaluston piirteitä ja ominaisuuksia.

Kännykkäkamera on muuten hyvä, mutta oikeastaan sen sujuva käyttäminen vaatisi epätavallisen laajaa kokemusta. Valotus ja tarkennus hoituvat automaattisesti melkein kaikissa tilanteissa. Rajaaminen ja laitteen pitäminen kohtisuorassa ja vaakasuorassa on raju haaste. Kännykkäkameran kuvan peruspiirre näyttää olevan tahaton perspektiivin vääristyminen. Tyypillisesti ihmisen kasvot muuttuvat harmillisesti, kun kuvaaja ei välitä poilttovälistä.

Vanhoin mitoin kasvoja ei pitäisi kuvata ainakaan edestä edes normaalilinssillä (50 mm). Jokin 120 mm on vakio. Laajakulma työntää nenän esiin ja levittää naaman lätyksi.

Hanki kiinteälinssinen superzoomi. Minulla on nyt yhtenä kamerana Panasonic Lumix DMC FZ72, hinta alle 400,-. Hirvittävän hyvä hinnan ja laadun suhde. Mahdollisuus kehittyä kuvaajana (käsisäädöt). Toimii aika hyvin, kuvasi kuikkia tai kovakuoriaisia. Syy: erittäin hyvä objektiivi (”Leica”), osittain erinomainen valovoima, hyvät algoritmit eli kamera laskee omin päin korjaukset vaikkapa merkkipäiväjuhliin, joissa melkein aina vallitsee kuvauksen kannalta tuskallinen sekavalo (loisteputkia, hehkulamppuja, räikeää ulkovaloa, varjoja). Panasonicilla on tasaväkisiä kilpailijoita (Canon PowerShot, Fuji jne.)

Peruskamerani tekee selvästi parempaa jälkeä kuin FZ – Panasonic Lumix G2. Paras linssi on kiinteä (25 mm f 1.8). Zoomi 14 – 140 mm on erittäin hyvä ja kallis. Varokaa pilaamasta kameraa halvimmalla normaalizoomilla.

Panasonic ja Olympus ovat välisarjaa. Onko olemassa kuitenkin ero täyden kennokoon kameroihin (Canon, Nikon, myös Sony, Pentax). Kyllä on. Laatueron huomaa myös tietokoneen näytöllä. Kannattaako ostaa? Ei kannata. Mitä me sillä laadulla teemme? Edellä kehumani ovat aivan riittävän hyviä.

Totta. Olen hullu. Nikon DF (todella retro; kaikki Nikonin linssit sopivat) himottaa.