Muinaismuistoalue

Maapallo näkyy hyvin noin kahden metrin päästä. Kuvassa on esi-isäni hauta, josta olen usein puhunut. Löysin sen. Se on hautaröykkiö, nykytietoja käyttäen luultavasti yli tuhannen vuoden takaa. Silmääni sattui silloin vuonna 1986, että kivet ovat liian samankokoisia ja pieniä. Ne on kannettu tuohon. Kun peruskallio on joka puolella pinnassa ja kuvassa oikealla on jyrkänne Saimaan lahteen, hautauksen aikaan joka tapauksessa äkkisyvä, ei tämä voi olla kaskiraunio, kun ei ole humusta. Ei vähää viljaa kylvetty  pelkkään tuhkaan.

Museoviraston väki oli samaa mieltä ja kävi  pystyttämässä tuon kyltin, joka tätä nykyä sopisi minuunkikn.

Pojalla on parempi laptop kuin minullla. Verkkoyhteydet täällä Riitamaalla, lähellä Vatjan viidenneksen veronkantomaita, ovat  oivalliset verrattuna Kirkkonummmeen. Röykkiöön haudattu oli varmaan kokemassa kantaverkkoa. Kuka muu hän olisi ollut kuin Äyräpään talonpoikaisia, siis sukua. Nykyiselle Simpeleelle pääsi Laatokasta vaivattomasti, ja siirtyminen Saimaan vesistöön oli samanlainen vetokannaksen ylitys, joka kuului muutenkin käytäntöihin taipaleen lyhentämiseksi.

Olen valokuvannut esineet ja puut sekä joukon tuttuja kiviä. Tässä vasemmalla Verlaine, Poésies, Kollaa kestää, Fear is the Key, Korkeimman oikeuden ratkaisuja 1989, Weltgeschichtliche Betrachtungen, Arvi Korhosen paras kirja Eerikki Antinpoika, Pielisjärven historia I ja Modern Crime Fiction.

Toisessa huoneessa Mad -taskukirjojen sisäkanteen on kirjoitettu muinaisella käsialallani "Kemppinen, Kauhava 1961". Hyllyä alempana on tuttu nimi, Haavikko. Heka sanoi tekstiviestissä olevansa hengissä, mutta samaa eivät voi väittää kaikkki. Paavo kertoo tämän Ahvensalmen talon irtaimiston hakemisesta 1995 ("Kahden vuoden päiväkirja"), ja sisään tulee naapuri, Heikki Holopainen.

Juuri siitä tässä on keskusteltu ja  poikani on lähettänyt ja saanut viestejä, että Holopainen kuoli tuohon rantaan, lähelle saunaansa, joka oli rakennettu kovin ohuista hirsistä, oikeastaan kelleksistä.

Kirjallisuudessa asiat jatkuvat. Haavikon puut ovat sijoillaan kaikessa vihreydessään varsinkin nyt, kun outo kesä on pitänyt pastellinsävyisetkin värit loistossa näin, heinäkuulle.

Järveen en saunasta mennyt. Ei se vesi ole paljon yli 12 asteen. Kirjallisuudessa nämä paikat ovat monin yksityiskohdin, ja toisissa kirjoissani vuoden 1994 kuoloemantapaus.

Mutta on monta elämäntapausta. Tänne nyytteinä  tuodut pojat rakentavat laituria, sytyttävät tulia, korjaavat kattoa, takovat taivasta. Itse tunnen itseni sisäpuoliseksi.

 
Kohta puoleen koukkaamme Prisman kautta. Suur-Savon Leipomon (Mikkeli)  juuritaikinalimppu on märempää kuin Mannisen limppu, mutta verrattomia herkkuruokia molemmat. Prisman kalakukko oli käsittämättömän hyvä. Yksi sellainen kotiin. Ja laukussa on jo kaksi purkkia Kalastajien Kojun savumuikkua. Nappasin ne Oravin kaupasta miettiessänii, menisinkö paiskaamaan Okelle kättä.
Edellinen sukupolvi läpäisi sodan ja sen jälkeen alkaneen ajan. Meidät on aika läpäissyt.