Korva

Tulin miettineeksi, miksi korva on niin korvan näköinen. Äänen maailmassa sensaatiomaisesti se sekä kerää värähtelyn ja ohjaa sen korvakäytävään, että hajottaa sitä korvalehden muodoilla elimiä suojaten.

Sen jälkeen miettiessäni Mozartia yritin ymmärtää, miten on mahdollista, että muutkin kuin puhtaat siniaallot vaikuttavat meistä muun muassa säveliltä. En millään keksinyt.

Asia osoittautui mutkikkaaksi. Jos joku keksisi nyt korvan, hänet ohjattaisiin lääkehoitoon. Eikö olekin hullunkurista ja naurettavaa, että on kaikenlaisia pieniä luita välittämässä ääntä eli molekyylien liikettä kalvoille ja siitä eteenpäin aivoihin.

Verkossa esiintyvä hinnoiltaan erittäin kallis OpenLearn Open University sattuu tarjoamaan näytteeksi veloituksetta noin satasivuisen, kaaviokuvin varustetun johdannon ”Hearing”, jossa käsitellään anatomiaa, fysiologiaa ja hieman yleisemminkin aistimista. Artikkeli kannattaa lukea hitaasti ja tarkasti. Siinä myös myönnetään, että moni asia on arvoitus ja että eräistä lainalaisuuksista on saatu vihiä vasta viime aikoina, vaikka kuulemista on tutkittu ja pohdittu iät ajat.

Myös filosofit – Wittgenstein esimerkiksi – ovat saattaneet itsensä ja lukijansa hämmennyksiin pohtimalla näköä – miksi ja millaisen perustein sanomme jonkin olevan esimerkiksi punainen. Fyysikoista Feynman selvittelee tätä samaa ongelmaa isossa oppikirjassaan.

Silti näkeminen tuntuu olevan vielä suurempi arvoitus kuin kuuleminen.

Se nyt kuitenkin pitää paikkansa, että ihminen erottaa korvan simpukan eräiden karvojen vetyatomin levyisen (sadan nanometrin) liikahduksen. Kuulo on muutenkin tarkka. Logaritmisella desibeliasteikolla nolla on ei ääntä ja 1 – 3 on pienokaisen hengitys muutaman metrin päässä. Kipukynnys on 140 dB, ja sitten rupeaa tulemaan verta korvista, kuten rajuimman musiikin ystävät kuulemma tietävät.

Voimakkuus eli äänenpaine ei toistu suoraan aistimuksena, ja värähtelyn taajuus vaikuttaa koettuun voimakkuuteen.

Nämä ovat niitä helppoja asioita. Kun mennään käsittämättömän pienten kanavien läpi ja ryhdytään selvittämään, miten mekaaninen liike muuttuu sähkökemiallisiksi ilmiöiksi eli siirtyy varsinaiseen hermostoon Cortin elimessä, sitten asia alkaa mennä mutkikkaaksi.

Aivoissa on kytkentöjä kuin maailmankaikkeudessa tähtiä. Vai oliko se linnunratajärjestelmässä? Ehkä se ei ole tärkeää, koska määrästä on vain oletuksia, ja lisäksi molemmissa maailmankaikkeuksissa, ympärillämme olevassa ja meissä itsessämme sijaitsevassa, uutta syntyy ja vanhaa kuolee koko ajan. Jotkut taudit johtuvat siitä, etteivät elimistömme tappajasolut pääse toimimaan kunnolla. Ja korvissa asuu kuulon lisäksi tasapaino, kolmessa kaarikäytävässä.

Kun siis näppään äänirautaa, joka kerran toisensa jälkeen antaa saman taajuuden, joka minun ja muiden mielestä on sävel A, tämän yksityisen toimituksen yhteydessä on – sanokaamme – triljoona ilmiötä, kuten liikahdusta, ionisoitumista, napaisuuden vaihtumista, jännitteen lisääntymistä tai laskemista, ja tapahtuma on termin matemaattisessa merkityksessä kompleksinen.

Joltain osin tietämämme ilmiöt, esimerkiksi se, miten maamyyrä kuulee reippaasti ihmiseltä aistimatta jääviä matalia värähdyksiä ja lepakko korkeita, ovat laskettavuuden ongelmien takana. Kun koko kuva alkoi paljastua, oli saman tien selvää, että tuota ei laske kukaan eikä missään ajassa. Eräissä asioissa ongelma on ennallaan. Kaikki maailmankaikkeuden silikoni ja maailmankaikkeuden olemassaolon jäljellä oleva aika eivät riitä tietokoneillemme tuollaisiin laskutoimituksiin.

Siis jos A-sävelen kuulemista jäljittelevä laitteisto kyettäisiin teknisesti valmistamaan, piirustusten laatimiseen ja rakennustyöhön menisi kuitenkin ziljoona vuotta ja maailmankaikkeuden kaikki materia, antimateria kenties mukaan luettuna.

Entä Mozart? Yksinkertainenkin kolmisointu on aikamoinen sarja kolmen sävelen ja niiden ylä-äänten vaikutusta. Helppo koejärjestely osoittaa, että ylä-äänten leikkaaminen tai niiden painottuminen eri tavoin muuttaa havaintoa eli kuuloaistimusta.

Tähän mennessä harjoitetulle länsimaiselle kulttuurille ei keksi parempaa tunnusta kuin kolmisointu. Sillä ei ole tavatonta merkitystä, mikä on säveltaso eli ”puhtaus”. Sillä on merkitystä, että ihmiset oppivat kuulemaan samanlaiseksi tarkoitetun samanlaisena eli hallitsemaan fysiikkaansa ja kemiaansa.

Mikään avoin yliopisto ei tietääkseni ole uskaltanut ryhtyä järjestelmällisesti pohtimaan, mitä on sanottava kielestä, jota pidetään korkeakulttuurien kulmakivenä. Kieli on puheen eli äänen tuottamista ja aistimista. Kirjoitus on kovin myöhäinen päähänpisto.

Siitäkään ei ole kehuttavaa tietoa, miksi ääni on niin lähellä tunne-elämän ilmiöitä. Katsoin jalkapallo-ottelua. ”Fiilis” on melkein pelkkää ääntä. Äänen kuulijoita, höystönä sinänsä hiukan yhdentekevää liikkuvaa kuvaa, oli ainakin satoja miljoonia, meillä melkein miljoona.

Suomessakin ihmiset kokoontuvat taas kymmenin tuhansin kuuntelemaan soittoa ja puhetta (saarnoja). Jokin niissä vaikuttaa suoraan ja syvästi. Juuri kuten Mozart tarkoitti, keski- ja sisäkorvasta luultavasti mitään tietämättä.

Itse nouse junaan. Tulee muutaman päivän katko näihin kirjoituksiin. En mene vannomaan, ettei viikkokin.

Yllä on kirjoittajan muotokuva, metsään lahonnut saksankielinen silta kuivan kurun yli. Schutzwall, Tankavaara (kuvasi Jussi Toppari).