Harhaileva dementikko iskee jälleen

Otsikolla tarkoitan itseäni. Ennen pitkää löydän itseni selostamasta nuoruuden muistojani sähkötolpalle. Meitä on muitakin. Muuan Erikoislaatuisten henkilöiden kerhon jäsen toimitti erinomaisen hyödyllisen linkin dekkareista

http://www.tornio.fi/index.php?p=SimenonGeorgesTeokse

Tuon linkin takana ovat kaikki Simenonin suomennetut Maigretit. Alkuperäiset ovat tietysti Wikipediassa

http://fr.wikipedia.org/wiki/Commissaire_Maigret

En ruvennut vertaamaan, pitääkö suomenkielisen Maigret-hakusanan teosluettelo kutinsa. Kerhossamme on jäseniä, jotka järjestävät mielellään tulitikkurasian tikut pituusjärjestykseen, jos heille lainaa mauserin, ja kuolaavat mielihyvästä.

Tämän kirjoituksen kuva taas osoittaa kirjoittajan rappeutunutta mieltä. Välillä nauroin ja välillä tunsin horkan puistattavan laihaa ruumistani. Asia on niin, että televisioviihteen muodoista ylivoimaisesti paras on suunnistuskilpailut. Tästä on ollut puhetta. Jo kauan sitten käsitin, että Jukolan viestin startin valokuva olisi erinomainen kuvituskuva Wagnerin Parsifalin levyn kanteen tai Spenglerin Länsimaiden perikadon uuden painoksen emblemiksi. Tuhansia ihmistä kipittämässä kuin outo nisäkäslaji kohti pimeää.

Yourcenarin ”Käy kohti pimeää” tökkii pahasti. Mietin pitäisikö se hommata ranskaksi, sillä ei kai akateemikon teksti voi noin huonoa olla. Joten se johtuisi suomennoksesta, jonka huomaa heti vähemmän onnistuneeksi. En ole liioin saanut koskaan tolkkua ”Hadrianuksen muistelmista” yhtä vähän kuin Gravesin ”Claudiuksista”.

Historiallinen romaani on sellainen. Ellei ole Waltari tai ellei ole edes Dumas, kannattaa pysyä piirisihteerinä.

Suomennoksen ja myös muun kirjoituksen viallisuus voi olla semanttista, jolloin sillä ei yleensä ole suurta merkitystä. Esimerkiksi käännösvirheet eli väärät sananvalinnat kuuluvat asiaan. Tarkkaan katsoen myös omalla äidinkielellä kirjoittava tekee käännösvirheitä, ja ne ovat mielenkiintoisia. Väärin lukeminen on luovaa toisin kuin väärin tulkitseminen, lakimiesten tapa. Lisänä on hiirenpaska taikinassa, sanoi isomummoni. Tein virheen. Hän sanoi ”hiirensitta”, koska oli karjalainen ja mummo, mutta te ette olisi sitä ymmärtäneet ettekä sävyä.

Syntaktinen vajavaisuus eli teksti joka on kuin sääsken toukkien suosima oja kesäkuulla eikä sellainen etenevä, vilpas puro, joita on antiikin ajoista kiitetty ja jollaisia on nytkin näytteillä vanhoille ja lihaville esimerkiksi Kiilopään Luulammen – Lankojärven valmistellulla reitillä, on kuin liian paljon hernekeittoa liian varhain. Esikoisena – kahden suvun noin 50 henkilön eli molempien isovanhempieni esikoisena olisin valmis luopumaan siitä hernekeitosta hetkeäkään empimättä

Sprinttisuunnistus kaupungissa on nerokas ajatus. Television katsojalle näytetään vähän väliä kilpailijaan kiinnitetyn GPS-laitteiston tuottamaan lähetteeseen perustuva animaatio eli lipulla varustettu ympyrä, joka vetää perässään paksua viivaa. Usein kuvaan yhdistetään kaksi tai kolme kilpailijaa. Kun pohjana on kartta, reitinvalinnat ja vauhti näkyvät suoraan. Eilen parikin käväisi kääntymässä kujan sijasta porttikäytäväksi osoittautuneessa paikassa. Vaikka se vei vain muutaman askeleen, siinä menivät mitalihaaveet ja kuvitelma kukoistavasta tulevaisuudesta.

Asialla on kaksi mielenkiintoista varjoa. Taistelu sekunneista on kuolemanvakava asia. Venetsia oli, kuten aina, todella hienosti pukeutuneita aikailijoita, jotka eivät välittäneet siinä helteessä silmäänsä räpäyttää, kun hullu ulkomaalainen pinkoi ohi, jos pääsi. Ne kadut ovat todella ahtaita. Terasseilla ja ulos – Roomassa mielellään raitiotiekiskoille – sijoitetuilla tuoleilla nautiskeltiin vilvoittavaa ja silmäiltiin epäluuloisesti kilpailun valvojia kuin Itävallan sotilaat Corto Maltesessa.

Harhailu Venetsiassa on ollut hyvin suosittua nyt ainakin 250 vuotta. Goethesta alkaen jokainen kynnelle kykenevä on kirjoittanut siitä. Eksyminen kaupungissa on kuoleman kuva. Se nostattaa paniikkia. Eksyminen metsässä – tai tunturissa – vain pudottaa ihmisen eläimen tasolle, jonne hän tietysti kuuluukin. Tuon eksymisen näkee välittömästi eksyjän silmistä. Sama katse on maalaishiirellä, joka ei keittiön lattialla ihan heti keksi, palatako tulojälkiään vain sännätäkö lähimpään turvalliselta vaikuttavaan piiloon eli siis surman suuhun.

Vain keuhkotuberkuloosi puuttui eilen. Syytä en tiedä, mutta sellaiset henkilöt kuin Chopin, Proust, Thomas Mannin pitkän novellin päähenkilö ja sangen monet muut eksyivät Venetsiassa. Toiset, kuten Hemingway, olivat vain liian juovuksissa. Ei se mitään. Voi siellä kujilla nukkua. Lyijykammiot eivät ole enää käytössä eivätkä karabinieerit viitsi viedä ketään putkaan ainakaan täsmäoksentamisesta, josta oli eilisessä lehdessä hemaiseva kuvaus (AnttiMaunun väitöskirja tavisten bilettämisestä ”Yöllä yhdessä”.)