Kebnekaise

Juhannusaattona kuuluu haastaa riitaa ja käyttäytyä tavalla, jota saa katua, jos on arkena vielä hengissä. Katso asiasta lähemmin ”Juhannustanssit” (passim).

Minusta kotiruotsia kohtaan tunnetun karsauden ulottaminen Ruotsin kuningaskuntaan oli tavaton virhe. Siitä ei ole epäilyä, että näin kävi venäläisten yllytyksestä. Suomalaisista venäläisten perässähiihtäjistä ensimmäinen ja kauan kuuluisin oli ruotsinkielinen J.V. Snellman.

Onni että meillä oli Juhani Aho, jonka äidinkieli oli savo. Lisäksi hänellä oli venäläiseen vähemmistöön kuulunut suosijatar, Elisabeth Järnefelt, jonka oma suomi oli kammottavan huonoa ja ruotsi peräti heikkoa.

Eilen noin kello 16:15 äkkäsin, mitä perua saattaisi olla Lappi-romantiikka Suomessa. Ruotsin perua.

Suomessa ei ole ainuttakaan kansainvälisesti niin kuuluisaa ja menestynyttä kirjaa kuin Selma Lagerlöfin ”Peukaloisen retket villihanhien seurassa”. Se on vaikka millä listoilla, kirjoittaja sai aikanaan Nobelin palkinnon, mielestäni täysin ansiosta, ja viimeksi niin ikään eilen luin ranskalaisen akateemikon Marguerite Yourcenarin pohjattomasta kiintymyksestä Lagerlöfiin ja mielenkiinnosta Ruotsin Lappiin. Hän kävikin siellä ja pani romaaninsa (Käy kohti pimeää) päähenkilön tekemään saman matkan 1500-luvulla.

Kirjasto on kiinni juhannuspyhien takia, mutta Elisa-kirja auttoi. Vuosina 1906 – 1907 ilmestyneen ”Nils Holgerssonin” suomennos, Juhani Ahon loistavaa työtä, löytyi heti eikä maksanut mitään. Vihje: siellä on ilmaisissa kirjoissa muutakin mukavaa ja totisesti lukemisen arvoista, kuten Ahoa itseään. Tämä hiukan ehkä katveessa oleva kotimainen mestari on paljon muun ohella kaikkien blogin kirjoittajien henkinen isä, mies joka ymmärsi kirjoittaa mieluummin lyhyesti kuin pitkästi mutta hallitsi sen viekoittelevan, rikkaan oman äänensä näennäisesti vähäisissäkin ”lastuissa”.

Nils Holgersson eli Peukaloinen lentää villihanhien kanssa myös Lappiin, Kebnekaiselle. Teos lienee ollut tilaus, eräänlainen vastine paljon vanhemmalle Topeliuksen Maamme-kirjalle, ja siis isänmaallisuuden tunteita virittelevä, aitoja ja liioiteltuja aarteita esittelevä lukemisto nuorille tai muutoin arvostelukyvyttömille lukijoille. Yhdessä Elsa Beskowin ja Carl Larssonin kanssa tässä lyötiin lukkoon jokaiselle kansalle kuuluva sepite omasta itsestään – ja tuota ruotsalaista tarinaa me vahingoksemme hyljimme.

Yritän löytää todisteet oletukselleni. Suomessahan ei oikeastaan ollut edes Korvatunturia ennen kuin Markus-setä radiossa keksi sen jostain, varmaan seinäkartalta. Eihän siellä ollut kukaan koskaan käynyt, eikä sinne ollut vuoden 1918 jälkeen asiaakaan, rajavyöhykkeelle. Mikä sanoma siihen sisältyy, että Joulupukin tunturi on puoliksi Venäjällä? En tiedä. Mutta miksi ei Saana? Ehkä sekin oli aika tuntematon, koska maantie Palojoensuulta pohjoiseen valmistui vasta jatkosodan aikana, saksalaisten toimesta ja tarpeeseen. Oli siellä kyllä ollut retkeilymaja ja oli eräs kenraalikin keksinyt itselleen hyvän sukunimen Siilasjärvestä ja –vuomasta, eikä erään Nokian johtajan suku ollut pekkaa pahempi.

Topelius toimitti sadussaan Sampo Lappalaisen (Sampo Lapplille) Rastigaissalle, josta tuon kirjoittamisen aikaan ei ollut oikein tietoa, Suomeako (Venäjää) se oli vai Norjaa (siis Tanskaa). H.C. Andersen puolestaan sijoitti jään eli pahuuden voimat ”Lumikuningattaressa” Ruijaan.

Lappi ja ”pohjalainen” tarkoitti hyvin kauan noituutta ja kaikenlaista pahaa. Ja sitten se huomattiin äkisti hyväksi, jopa niin, että mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä ihanammaksi kaikki muuttui.

Jos jätämme käsittelemättä räkän eli kohdittain ja ajoittain aidosti hirmuiset hyönteismäärät, joita jo varhaiset eteläiset Lapin kulkijat kauhistelivat, ajatus on oikea. Puhtaus lienee tullut muotiin Saksan yliopistoissa. Te muistatte kaikki kertomuksen siitä wieniläisestä lääkäristä (I. Semmelweis), joka sai potkut, kun alkoi esittää, että lääkäreiden pitäisi muka pestä kätensä ainakin ruumiinavausten jälkeen ja nimenomaan ennen synnyttäneiden tutkimista. Siitä muoti muuttui, ja meillä sen juurrutti kansaan etenkin Ylppö opettamalla, ettei lattialle pidä räkiä ja että vauvan tutit ja maitopullot on keitettävä.

Lapin luonnon vähäravinteisuus ja yleensä niukka maannos ja ohut karikekerros tekee metsätkin vasiten puhdistetun näköisiksi, ja samoista syistä vesi on kirkasta. Niinpä K.M. Wallenius ja ennen häntä lukuisat rotuopilliseen ajatteluun eli siis romantiikkaan taipuvaiset juopot pitivät asianaan korostaa alempien ihmisten, vallankin kolttasaamelaisten likaisuutta ja saastaisuutta, joka oli luonteeltaan myös sielullista. Mielenkiintoista kyllä, Paulaharju ei tätä tehnyt.

Mutta että Lapin lumoa löytyy Sveavägeniltä, Bonnierin kirjankustannusliikkeestä. Selma-tätiä kuunneltiin siellä tarkasti.