Kansa taisteli verkossa

Eilen kommentti kertoi, että ”Kansa taisteli” –lehti on kokonaisuudessaan verkossa auki ja pdf-muodossa. Osoite on

http://kansataisteli.sshs.fi/index.php?year=1970

Tuo lehti koki tavanomaisen historian. Se alkoi 1957 järjestö- ja vapaaehtoispohjalla eikä koskaan kohonnut korkeaan kaupallisuuteen. Se oli hyvin suosittu aikamiesten Jerry Cottonina ja siksi myös ylenkatseen kohde ja naureskelun aihe. Aikanaan eli juuri ennen kuin Neuvostoliitto keikahti, se hiipui. Antikvariaatti oli ollut laajalti sen levityspaikka, mutta monia vuosia se ei kelvannut kenellekään, koska näitä lehtiä olivat jo kaikki paikat täynnä. Sitten niitä alettiin kysellä.

Minulla on välttävästi sidotut vuosikerrat maalla, kaikki. Tietääkseni ne ovat jatkuvasti käytössä. Siellä on poikia siellä maalla. Osittain epähuomiossa hyllyyni on jäänyt ylimääräinen sidottu vuosikerta, josta näkee heti, että tässä on kadonneen elinkeinon muistomerkki. Pienempiä ja halvempia sitomoita oli ennen maakunnissa. Oli myös kotelotehtaita, joissa voi säilyttää Valittuja Paloja tai Pekka Lipposia.

Perusennustuksille on tältäkin osin käynyt kuten yleensä, ne osuvat oikein, mutta aikataulu heittää. Yleensä huomenna tulevaksi povattu tulee kymmenen vuoden kuluttua. Lehtien ja pienpainatteiden saaminen verkkoon on ollut erittäin vaivalloista, ja siksi lausun oman ihailuni siitä, että ”Kansa Taisteli” on hoitanut periaatteessa mahdottoman tekijänoikeusongelman, tai sitten jollakulla on ollut rohkeutta jättää asia hoitamatta.

Ongelma on suunnilleen sama kuin blogikirjani (Kemppinen, Tuolta puolen) yhteydessä selvittämäni. Lehti / blogisti, joka saa veloituksetta kirjoituksia / kommentteja käytettäväkseen, saa julkaista ne. Peruste on esimerkiksi ”hiljainen suostumus”. Lähettäjä tietää todistettavasti tai hänen katsotaan tietävän, että tämä on tapa. Sääntö on kohtuullinen. Kyllä ihmisen pitää tietää, ettei sanomalehden yleisön osaston kirjoituksista eikä muistokirjoituksista makseta palkkioita. Ellei joku tiedä, oma häpeänsä.

Säännön mukaan lupa julkaista jollakin teknisellä alustalla, siis esimerkiksi kirjana tai lehtenä, ei sisällä lupaa toimia toisella alustalla, kuten verkossa. Käytännössä on vaara, että ainakin alituomari tyytyy tähän. Tuossa muodossa sääntö on kuitenkin käyttökelvoton. Jos ajaisin asioita, ajaisin mielelläni tuon säännön nurin. Aloittaisin viittaamalla korkeimman oikeuden ennakkotapauksiin, joista yksi koskee niin sanottuja puffeja eli kirjoista ennen niiden ilmestymistä lehdille julkaistavaksi annettavia otteita. Niin pitkälle kuin menettely oli määrällisesti maltillista, se oli vanha käytäntö, joka ei loukannut kenenkään oikeuksia.

Vastikkeeton (huom!) julkaiseminen verkossa on perusteltavissa samalla tavalla. Sotamiehet ovat kirjoittaneet lehteen muistamiaan, jotta niitä luettaisiin, eikä heillä ole ollut aihetta kysellä lukijoiden määrää. Mitä enemmän, sitä mieluisampaa kirjoittajille. Nyt verkkoversion yhteydessä tavoitteen voi olettaa samaksi. Ihmiset kirjoittavat, jotta heidän kirjoituksiaan luettaisiin. Se on vähän eri asia, että kirjoittamalla voi ehkä ansaitakin. En tiedä mutta arvaan, ettei Kansa Taisteli maksanut koskaan palkkioita kirjoituksista.

Tästä ainakin alan järjestöjen lakimiehet ovat eri mieltä, mutta itse sovellan samaa sääntöä lehden valokuviin ja jopa piirroksiin. En ole viitsinyt kysyä, mutta luulen armeijan julkaisseen nyt verkossa olevat TK-kuvat (tiedotuskomppanioista peräisin olevat kuvat) toisella perusteella, nimittäin katsoen että armeijalla (valtiolla) ”työnantajana” on rajoittamattomat oikeudet sotatyönä otettuihin valokuviin.

Etenkin tuohon aikaan voimassa olleen vanhan tekijänoikeuslain mukaan asia on mielestäni juuri noin. Kyllä nykyisinkin työsuhteessa työtehtävien täyttämiseksi luotujen teosten ensisijaiset oikeudet siirtyvät työnantajalle eli palkan maksajalle.

Olen yrittänyt luoda uutta tulkintaa. Yritän tietoisesti laajentaa yleisten kirjastojen ja arkistojen oikeuksia. Painotan enemmän kuin jotkut muut juristit ”tiedonsaannin oikeutta” ja väitän, että sekin nojautuu perustuslakiin. Oikeus saada koulutusta ja muuta tietoa on mielestäni vahva, ja sen keskeinen tuki on kirjasto- ja arkistolaitos, joka voi toimia ilman aiheettomia rajoituksia. Mielestäni esimerkiksi sotapropaganda pitäisi kauttaaltaan digitoida. Se on merkittävä tutkimuskohde ja osittain teknisesti vaikeaa – monistettuja rintamalehtiä ja muuta vastaavaa. Samoin ajan tarmokkaasti suomalaisen arjen dokumentointia ja olisin siis valmis riistämään yksityisten (kuolinpesien) albumit julkisiin kokoelmiin.

Varaus – tässä puheena olleessa Kansa Taisteli –lehdessä on hyvinkin paljon mielestäni mitättömiä ja vähän säälittäviäkin kirjoitelmia, mutta myös helmiä. Kokonaisuus sitä vastoin on minusta aidosti arvokas.