Eriävä mielipide

Pyydän puheenvuoron, seuraavan puheenvuoron ja sitä seuraava. Kiitos, arvoisa puheenjohtaja. Ensinnäkin kuvan polttoväli on 0,55 metriä, käsivaralta. Kohteen nimi on Tulivuori. Se ei viittaa vulkaanisuuteen. Kun kysymyksessä on vetävä vesireitti, kai tuolla on poltettu nuotioita joskus.

Toiseksi maailmansota ei aiheutunut Sarajevon laukauksista 28.6.1914, arkkiherttuan ja hänen puolisonsa ampumisesta. Niin sanotut anarkistit ja heidän keksimänsä ”teon propaganda” olivat tuolloin tuttuja. Kansojen ja muiden ryhmien separatismi oli ajan aatteita. Myös Suomessa syntyi rikosoikeudellisesti maanpetoksellista liikehdintää, pian jääkäriliike.

Ennen jouduin usein höyhennettäväksi tästä väitteestä. Sotatilan vallitessa liittyminen vihollisen armeijaan oli silloin voimassa olleen ja nykyisen rikoslain mukaan maanpetos tai valtiopetos, rikoksista murhan ohella raskaimmat. Saksa oli kohta Venäjän vihollinen ja ainakin ulkopoliittisesti olimme vastaansanomattomasti osa Venäjän keisarikuntaa. Viis siitä. Rikosoikeuteni ei liity mitenkään tunteisiini jääkäriliikettä kohtaan. K.J. Ståhlberg taisi olla tuota mieltä jo ennen Kansalaissotaa ja sai siitä etenkin jääkärien ikuiset vihat niskaansa.

Se maanpetos, josta valkoisten aloitteesta tuomittiin tuhansia punaisia kesällä 1918 ja myöhemmin, jotkut heistä kuolemaan, oli puolestaan rikosoikeudellisesti erittäin pahasti huteralla pohjalla. Tästä ovat kirjoittaneet myös professorit Jukka Kekkonen ja uusimmassa, hyvässä kirjassaan Antero Jyränki. Itse kirjoitin tätä mm. kirjassani ”Oikeus kulttuuri-ilmiönä” (1990).

Nöyrryn tunnustamaan, että tuo edellä oleva on luettavissa myös hedelmättömänä saivarteluna. Omasta mielestäni se ei ole hedelmätöntä, mutta ymmärrän ilman muuta, että vastakkainen mielipide on järkevä.

Monet sanovat, että aseiden puhuessa lait vaikenevat. Itse sanon, että aseiden puhuessa tuomarit vaikenevat.

Bolshevismi ja saksalainen natsismi eivät johtuneet ensimmäisen maailmansodan tapahtumista ja niitä seuranneesta, Saksalle (ja Venäjälle) ruhjovan epäoikeudenmukaisesti rauhasta.

Olen Adornon esittämillä perusteilla päinvastaista mieltä kuin Adorno. ”Valistuksen projekti”, jonka käynnisti luonnontieteiden nousu 1600-luvulta alkaen (Newton ja moni muu), ja 1700-luvun valistusfilosofia (Voltaire, Rousseau, Montesquoi ja muut), epäonnistui perinpohjaisesti.

Vanhastaan raaka ja tunnoton ”eurooppalaisuus” johti aste asteelta ihmisarvon yhä syvempään kieltämiseen, elämän arvon kieltämiseen ja siitä yhä teollisempaan tappamiseen. Tuon kehityksen huippuja olivat Saksan tuhoamisleirit ja Neuvostoliiton vankileirien saaristo ja useat Aasian järjestelmälliset kansanmurhat. Tai ehkä huippu on jokin toinen, mutta olen liian tyhmä havaitsemaan sitä.

Vertauskuvauksi kohosi Ranskan suuri vallankumous, joka keksi tasa-arvon: giljotiinin.

Ihmisarvolla ja elämän arvolla en tarkoita julistuksia, vaan sitä ajattelun perinnettä, jonka näen vuosituhansien kirjallisuudessa, parhaiten runoudessa, ja joka mielestäni puhkeaa kukkaan Uudessa testamentissa, nimenomaan Vuorisaarnassa. Luen ”autuas” (beatus, makarios) on ”arvokas”. Arvokkaita ovat köyhät.

Historian tenttikysymyksistä käytetyin, ”ensimmäisen maailmansodan syyt”, hoituu yleensä sadan vuoden takaisten tapahtumien kertaamisella, maininnoin Saksan teollisen potentiaalin nopeasta nousemisesta, maininnoin jostain, mitä nimitetään imperialismiksi.

Näen asian täsmälleen toisin. Hylkään esimerkiksi useimpien kirjoittajien (kuten Tuchmanin) tulkinnat ”onnellisesta aikakaudesta” (belle epoque), josta odottamatta suistuttiin sotaan. Hylkään Marxin selityksen, koska kesän 1914 sota ei todellakaan ollut kapitalistien operaatio. Mielestäni kysymyksessä oli jatkuvan raaistumisen ja ”positivismin” kultin edistämä instituutioiden (järjestelmien) murentuminen. Ne 39 000 nuorta ja lupaavaa miestä päivässä, jotka esimerkiksi Englanti tapatti omistaan esimerkiksi eilen televisiossa esitellyssä Ypres’ssä ja sitten Sommessa ja Verdunissa, menivät kuolemaan kuin tämän päivän itsemurhapommittajat, pelottavan fanaattisuuden vallassa ja melkein vapaaehtoisesti.

Eräät (Lenin) istuivat Sveitsin kahviloissa viisastelemassa. Eräät (Hitler) menettivät vähänkin järkensä taisteluissa ja jatkoivat niitä vuodesta 1919 alkaen. Suomessa uskovaiset isäntämiehet puhkoivat naisia ja lapsia pistimillä (Tampereella). Kaikkea tällaista alettiin nimittää edistykseksi.