Laki on kaikille sama

Otsikon väitettä en ymmärrä. En sitä ole koskaan ymmärtänyt. ”Vain tuomiot vaihtelevat”, lauloi vasemmisto. Sekin minulta jäi käsittämättä. Niiden pitää vaihdella, aina jutun mukaan. Tasa-arvoisuus lain edessä ei tarkoita tasa-arvoa lain takana.

Älkää kysykö minulta eilisestä radiouutisesta tai tämänpäiväisestä, joka koskee hallintotuomioistuimia. En ole enää selvillä käräjäoikeuksien, hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden ratkaisujen perustelusta ja vakuuttavuudesta. Viimeksi mainittua seuraan, hovioikeudesta oikeastaan vain oman alani juttuja, käräjäoikeudesta en juurikaan.

Tietämättömyyteen ja asiantuntemattomuuteen perustuva vaikutelmani on, että jatkuvasti ne ratkaisut ovat parantuneet, mutta perustelut tosin ovat nykyisin yleensä liian pitkiä.

Lähden siitä kyselyyn vastanneet asianajajat osaavat asiansa. Joka tapauksessa kyselyn tuloksiin on suhtauduttava hyvin vakavasti.

Erilainen viranomaiskulttuuri on saanut jatkuvasti osavoittoja. Suomessa käännekohta oli EU. Muissa maissa tehdyt ratkaisut eivät olleet juurikaan kiinnostaneet lakimiehiä. Nyt Ihmisoikeustuomioistuin ja samalla EU-tuomioistuimet tulivat niin tärkeiksi, että niitä oli kertakaikkiaan ryhdyttävä seuraamaan.

Parhaimmillaan vaikutus on voidetta, ei tabletti. Ihmeparannuksia ei todellisuudessa tapahdu. ”Kosteusvoide” on pysyvästi hyväksi. Vahinko vain, että nämä eurooppalaiset tuomioistuimet näyttävät niin usein, miten tuomioita ei pidä kirjoittaa. Kansallisten oikeuskulttuurien soveltaminen yhteen on tavattoman vaikea tehtävä. Yleensä se ei ole onnistunut. Ranskan perinne on ”lyhyt ja epäselvä”. Saksan perinne on ”pitkä ja epäselvä”. Englannin perinne on ”epäselvä”.

Jos lukija haluaa syventyä neljännestunniksi tähän kysymykseen, hyvin uusi ennakkotapaus on ihan hyvä esimerkki. Lukekaa esimerkiksi se:

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2014/20140014?search[type]=pika&search[pika]=korkein%20oikeus%202014#aOT20140014_3

Jutussa on puhe isyydestä ja isyyden toteamisesta hyvin pitkän ajan jälkeen. Ongelma on hyvin helppo ymmärtää, ja sitä koskevat oikeussäännöt on selostettu ratkaisussa. Tällaisia vanhoja asioita pidä avata aivan vähällä. Normaali kanneaika oli mennyt ajat sitten umpeen.

Tässä on yksi ongelma. Ratkaistavat kysymykset voivat olla hyvin vaikeita. Ja toinen ongelma johtuu tuosta ensimmäisestä. Myös sen jälkeen, kun faktat on saatu esiin ja ymmärretty, keskenään aivan ristiriitaisia mutta silti aivan järkeviä ratkaisuja todella voi tehdä. Edellyttääkö ”yhdenvertaisuus”, että mummoihmiselle ja puuhainsinöörille asetetaan sama selonottovelvollisuus asuntokaupassa? Vastaus ei ole helppo. Mummo voisi palkata insinöörin apuunsa.

Mielestäni eläkkeellä olevia professoreita ei pitäisi kuunnella tässä asiassa. Omista tutkimuksistani keskeinen osa on vanhentunut. Pahoiksi väittämiäni keskeisiä epäkohtia ei enää juuri näy. En väitä että se johtuisi vähääkään minusta, vaikka keskustelua oli silloin todella paljon. Tutkija on lainelautailija siinä kuin esseisti-blogisti – molemmissa on kysymys tuulen haistamisesta ja purjeen virittämisestä. Tulee syksy, tulee talvi.

Usein esitelty ja sinänsä erinomainen perustelutapa ”puolesta ja vastaan” on hyvä sääntö. Hyvä olisi myös ymmärtää, että se on kehäpäätelmä. Kun tuomioistuimessa on saatu selville, mikä puhuu vaatimuksen puolesta ja mikä sitä vastaan, juttu onkin ratkaistu ja perusteltu. Ongelma on juuri näiden asioiden löytäminen ja kirjoittaminen näkyviin.

Neuvo tuomareille: älkää ruvetko puolustautumaan. Joudutte muuten itse juuri tuohon ristikkäisten perustelujen kehään. Kuunnelkaa moitteet. Tehkää muistiinpanoja.

Neuvo asianajajille: älkää uskoko, kun tuomarit väittävät, etteivät ehdi opetella. Tuomarin ammatin keskeinen taito on oman työn ja siis ajankäytön organisointi.

Neuvo medialle (lainaus J. Kemppinen 1990. 1992): tuomaria on lyötävä kuin sikaa. Neuvo medialle 2) (sama, 2014) – ehkä lyömistä tehokkaampaa on juosta seiväs kourassa ja karjua. Parantaa se juoksuaan, sika.