Tunnustaa väriä

Miksi punaiset ovat punaisia?

Viimeistään Pariisin kommunardikapinasta 1871 punaiset liput ovat kuuluneet marssivalle työväelle, mutta on niitä muillakin. Niitä on kalastajilla ja maanteiden ja rautateiden ylläpitäjillä. Kliinisissä kokeissa keltainen on nyt voittanut; ennen ajateltiin, että punainen herättää eniten huomiota. Kuninkaallisia ajatellen se on vallan väri, ehkä samasta syytä.

Ranskan vallankumous oli kolmivärinen – tunnus oli trikolori eli sininen, punainen ja valkea. Mielenkiintoista kyllä, syntyvä Pohjois-Amerikka omaksui samat värit. Suomen lipusta punainen valitettavasti puuttuu. Vaakunassa se on hallitseva. Ja kyllä valtion lippua kaavailtiin punaiseksikin, kunnes se mielipide voitti, että tuo viittasi enemmän Suomen kuninkaaseen ja ruotsinkielisyyteen, ja muun muassa Pietarin pursiseuran ja Venäjän keisarillisen laivaston värit voittivat. Siihen toimeen palkattu runoilija keksi sopivasti, että värimme symboloisivat taivasta ja hankea, luultavasti siis ilman aurinkoa ja kuuta.

Värien ja niiden merkityksen oppi oli heraldiikka, siis vaakunat ja vaakunakuviot. Keskiajan guelfit ja ghibelliinit lahtasivat toisiaan loputtomasti. Myöhemmän ajan oppikoululaiset joutuivat joskus kokeissa selittämään, mistä vihat. Kukaan ei osannut, eivät myöskään Mantere ja Sarva, oppikirjan kirjoittajat (ja kouluhallituksen virkamiehet). Nasu kakara arvasi – kaupalliset ja lyhytnäköiset sotilaalliset syyt.

Englannin Ruusujen sota tukeutui kertomusten mukaan sekin heraldiikkaan. Yorkin suku käytti merkkinään valkoista ruusua ja Lancasterin punaista. Tämä merkkinä käyttäminen ja mainio nimitys Ruusujen sodat ovat molemmat myöhemmin keksittyjä.

Eiliseen kirjoitukseen tuli erinomainen kommentti. Mieleen palautettiin ”grisaille”, ajoittain suosittu yksi- tai kaksivärinen piirros. Sen rinnalla tunnetaan ”brunaille”, jossa valöörinä on sepia. Niitä tehtiin sekä luonnoksina että harvakseltaan valmiina töinä. Kommenteissa viitattiin myös piirustuksiin ja grafiikkaan. Odottelemani viittaus veistoksiin jäi puuttumaan.

Veistokset ovat ”mustavalkoisia” eli vailla väritystä. Mielenkiintoisesti ajoittaisia otteluita käydään juuri mustavalkoisuuden kysymyksestä, esittävyydestä. Todellisuutta on esitetty aina pelkällä viivalla. Väritys on käsitetty välillä todenmukaiseksi. Tätä nykyä kenties ajatellaan taas, että väritelevision, tietokoneen tai kameran näytön esittämä kuva olisi toisinto todellisuudesta.

Sitä ne eivät ole. Jos panette äijän ja häntä esittävän valokuvan vierekkäin, värien ero osoittautuu suureksi. Jos teette saman kokeilun, kun kohteena on maisema, huomaatte todeksi väitteen digitaalisen kuvan muovisesta tai karamellin mieleen tuovasta värityksestä.

Tuolla patsasperinteellä on historiansa. Taidehistorian uranuurtaja Winckelmann tunnetusti messusi räkä poskella antiikin uljaasta valkoisuudesta. Hän oli ollut onnellisen kauan kuolleena, kun fysikaalinen tutkimus osoitti, että patsaat – myös Ateenan Akropolis – olivat olleet maalattuja, ja sen perusteella, mikä on selvitetty värityksestä, näky on ollut meidän makumme mukaan kammottavan räikeä, jotain samaa kuin nykyajan huvipuistoissa ja puuhamaissa.

Ei sillä, myös huolellisesti alkuperäiseen väritykseen palautetut maalaukset ovat muidenkin kuin minun mielestäni ikään kuin pahasti värisokean taiteilijan tuotteita. Jopa osa renessanssin ihaillusta hämystä on valitettavasti analysoitu, jolloin on havaittu, että kysymyksessä onkin pelkkä paska, lisättynä noella.

Liimaan tämän kirjoituksen kuvaksi guelfien ja ghibelliinien kannattajien vaakunat. Siinä on se punainen ja siinä on Sveitsi / Punainen risti eli värien kääntäminen. Helppoa ja käytännöllistä. Juuri sama ajatus on käytössä television takia jalkapallossa ja jääkiekossa. Joukkueella on oltava kaksi erilaista paitaa, mielellään samoin värein.

Punaista politiikkaa selventääkseni kävin läpi verkosta ja painetuista lähteistä punakaartilaisten kuvia. Niin on, että punaiset käsivarsinauhat ja ruusukkeet eivät erotu mustavalkoisista valokuvista.

Mietiskelyni taustalla on elokuvasta jo kirjoihin levinnyt uusi suuntaus. Robertsin kelpo kirja Zhukovista (”Stalin’s General”) on varustettu asiallisella kansikuvalla. Voittoisien Liittouneiden marsalkat lämpsivät Brandenburger Torilla. Mustavalkoinen kuva on väritetty osittain Photoshopilla. Zhukovin kunniamerkkinauha, koppalakin nauha ja housujen reväärit ovat punaiset, vaikka kuva on muuten värejä vailla.

Luultavasti suurilevikkisen kirjan kannen tekijät osaavat ammattinsa. Tunsin lukkarinrakkautta. Blogikirjani kansikuva tehdään näillä näkymin kahdella värillä, aloitteestani. – Vaakunaa minulla ei ole.