Pelote

Kuva Wikipedia

Harmillisesti juuri kukaan ei ole ottanut julkisuudessa esiin Ukrainan kriisin peruskysymystä. Se on tietenkin ydinase.

Olemme kirjoittaneet Putinin huonosta käytöksestä, Venäjän ilmapiiristä, kansainvälisten sopimusten rikkomisesta ja vastaavastai.

Jeltsinin aikaan tehtiin Budapestin sopimus (vakuutus). Ukraina oli maailman kolmanneksi suurin ydinasevalta. Ydinaseet poistettiin, ja Venäjä toisaalta, Yhdysvallat toisaalta takasivat Ukrainan koskemattomuuden.

Se on menneisyyttä nyt.

Neuvostoliitolla oli noin kolmannes tai neljännes siitä ydinaseiden määrästä, joka USA:lla oli käytettävissään. Noin merkittävä osa Neuvostoliiton aseista oli sijoitettu Ukrainaan ja luultavasti juuri Krimille siksi, että se oli niille paras paikka.

Koska se oli paras paikka, se on sitä oletettavasti nytkin. Ja siksi puhe esimerkiksi Krimin tunnearvoista tai venäläisen väestön oikeuksista on joko tahallista tai tietämättömyydestä johtuvaa sumutusta.

Tavallisessa kunnon keskustelussa ydinaseet sivuutetaan ajatuksella ”täydellinen tuho”. USA, Venäjä, Kiina, Iso Britannia, Ranska, Intia ja Pakistan sekä hyvin todennäköisesti tuota tavaraa hallitseva Israel, eivät voi käyttää aseitaan, koska silloin kuolisivat kaikki, ja maapallo lisäksi.

Tuo on varmaan totta. Ainakin 30 vuotta on kuitenkin mietitty taktisin ydinasein suoritettavia vähäisempiä iskuja. Ajatus on, että sellainenkin luultavasti johtaisi täysimittaiseen ydinsotaan, jolloin jäljelle jäisi vain ”toinen isku”, lähinnä sukellusveneistä.

Ulkomaisten lehtien mukaan ukrainalainen poliitikko sanoi, että ydinaseita on heti ryhdyttävä hankkimaan, kiireesti. Perustelu: sellaiseen maahan, jossa on ydinaseita, ei noin vain kävellä.

Viittaus koski siis Krimiä. Kieltäydyn tietämästä, mitä tuollaisessa tilanteessa tapahtuu, jos kova pannaan kovaa vastaan. Joka tapauksessa ydinase-itsemurhaisku on ollut vuodesta 2001 kaiken mielenkiinnon kohde, tosin ei yleensä julkisessa keskustelussa.

Tässä harjoitetun kaltaista julkista keskustelua ei varmaankaan synny. Jopa ydinenergian ja ydinaseen suhde on tekninen kysymys, jota kai ei ole tapana tietää. Ydinvoimalan varjolla voi tuottaa pommiin tarvittavaa, voimalan käyttämää hyvin paljon pidemmälle rikastettua polttoainetta. Ydinvoimala kehittää sellaista teknistä ja tieteellistä osaamista, jota pommin rakentamisessa tarvitaan. Tosin yleisluonteisissakin lausumissa on tapana mainita, että tuo tietämisen ja ehkä osaamisenkin taso useimmilla teollisuusmailla on. Sellainen maa on muuten myös Suomi.

Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta Iran toisaalla (ja mahdollisesti Irak) ja Pohjois-Korea toisaalla ovat olleet esillä juuri tässä yhteydessä. Rauhanomaisen ja sotilaallisen kehittelyn ero tuntuisi olevan hyvin epäselvä.

Poliittiseen vakauteen on kiinnitetty huomiota. Tässä mielessä ainakin Pakistan, jolla siis on pommi, herättää levottomuutta.

Asia voi olla päivänkohtainen. Keskustelussa Fennovoiman ydinenergialaitosta ja hankkeen venäläistä osapuolta pohditaan ympäristöriskien kannalta ja taloudellisena kysymyksenä.

Kun Suomen eräs syvä poliittinen ongelma on maan sijainti nimenomaan taktisten ydinaseitten iskuetäisyydellä Pietarista – ja sama koskee tietenkin kaksin verroin Viroa – joku voisi tuntea levottomuutta myös julkisesti ja tunnustetusti ydinasetuotantoa harjoittavan Rosatomin pysyvästä ja pitkäaikaisesta toiminnasta täällä, Suomessa.

Jos nyt joku huomauttaa, että tässä maalataan piruja seinälle, huomautus on oikea. Juuri siitä on kysymys. Eikä kirjoittajan asiantuntemustakaan voi kiittää.

Perustelu on yksinkertainen. Kansakuntien vaiheissa pelotteilla on suuri merkitys. Yksi pelotteen vastakohta on ”sotilaallinen tyhjiö”, joka tarkoittaa, että pelotteita ei ole. Jos joku lukee tämän vihjeenä taistelukärkien hankkimisesta tänne, se on väärin luettu. Ei niitä ole Norjassakaan, joka jo kuuluu Natoon. Mutta tuskin mahdottomien tapahtumankulkujen miettiminen on sotilaiden yksinoikeus? Kai vastuullinen politiikka on mahdottomaan varautumista?