Jumalan ruoska

Minä en ole mikään Jumalan ruoska. En ole kansantribuuni.

Olen katsellut aika kauhistuneena kustantajan nimiä uusista kirjoista ja olen kuullut uskomattomia tietoja käännös- ja kirjoituspalkkioita. Ne ovat niin huonoja! Jos on tarkoitus saada sekä leipää että Koskenlaskijaa leivän päälle, kirjoittaminen näyttää olevan yhä huonompi hanke. Rikastumisen vaara on ollut aina vähemmän, mutta kerran maailmassa ahkeroimalla ansaitsi jopa saman kuin tuuraamalla oppikoulun opettajaa. Tiedän; ”senttaaminen” eli rahasta kirjoittaminen oli toimeentuloni kivijalka erinäisiä vuosia.

Häpeän että asemani on nyt niin hyvä, mutta ei se häpeä kyllä mitään auta. Tämä blogi näyttää olevan yhteydessä ”valtamediaan”. Jos kirjoitan, että Johann Sebastian Bach on nähty eilen Köthenissä ja vielä aivan kännissä, kyllä tämä kulkeutuu sanomalehtien ja televisioiden tietoon. Tuota väitettä ne eivät niele. Ei ole tarkoituskaan.

Äitienpäivän jälkeen maanantaina järjestetään Kansalliskirjastossa (omaa sukua Helsingin yliopiston kirjasto) tilaisuus, kun lahjoitan sinne digitaalisen aineistoni.

Valitettavasti tämä ei ole kutsu. Samassa yhteydessä on toivon mukaan heiluteltavana blogikirjani ja kai se menee silloin kauppoihinkin. Kirjasto on remontissa. Kutsuviestejä on lähetetty kitsaasti. En halua, että lukijoitteni luut kelmenisivät kellareissa. Sokkeloita riittää kirjaston alla kalliossa. Oppaaksi sinne ja sieltä pois tarvittaisiin J.L. Borges, joka oli sokea.

Olen nirso omistakin luistani. Joskus jonkin firman tai viraston tuulikaapissa tulee tunne, että tänne jäätiin. Ei pääse ulos, ei sisään takaisin. Tunne on sielutieteellinen, digitaalifobia. Lääke – etsi taskusta metallinen avain, mikä tahansa, vaikka lapsuutesi säästöpossun avain. Sellaisia tapaa löytyä laatikoista, pohjapaperin alta. Kun pitelet sormenpäillä metallisia haittoja, tunnet suloisesti, miten pulssi rauhoittuu ja huippaus hellittää.

Ehdotuksia esimerkiksi korkeimman oikeuden uudistamiseksi en esitä, koska minulla ei ole milloinkaan ollut sellaiseen tarvittavia kykyjä.

Kirjoittamisesta ja julkaisemisesta tiedän jotain. Uudistan korkeinta oikeutta koskevan ehdotuksen.

Eilen puheena ollut tuomioistuimen presidentin möhläysten sarja, ensin erittäin arveluttava yhteydenpito eduskuntaan, sitten kiinni jääminen tällaisesta kabinettipolitikoinnista ja kolmanneksi kummallinen, katsojasta valehtelemiselta vaikuttanut esiintyminen televisiokameralle, antaa aiheen. Onko Koskelo lihana piikissämme vielä seitsemän vuotta eli 63 ikävuoteen tai siitä vielä melkein viisi vuotta, jolloin on ajolähtö, sen näyttää aika. Oman toimenpide-ehdotukseni olen esittänyt.

Korkein oikeus erikseen tai tuomioistuinlaitos yleensä tarvitsisi viimeinkin ”tiedottajan”. Englanninkielinen termi on ”spokesperson”. Viimeksi KKO:ssa käydessäni – siitä on jo aikaa – presidentillä oli sihteeri, jonka tehtävä oli mm. lähettää sähköposteja, ja esittelijöitä, jotka hoitivat esittelijän tehtäviä, kuten taustamateriaalin hankkimista.

Tuollaisen tiedottajan olisi oltava alansa ammattilainen. Journalismi, markkinaviestintä ja sähköpostin käyttö sekä etenkin some, sosiaalinen media, olisivat ehdottomia vaatimuksia. Tiedottaja ei saisi olla tuomari eikä mielellään liioin lakimies. Hänen tehtävänsä olisi tiedottaa myös KKO:n ratkaisuista tai ainakin vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Ei-juristina hän voisi vastata kysymyksiin ratkaisujen oikeasta ymmärtämisestä, että ne ilmenevät tuosta ratkaisusta eivätkä sen tehneet tuomarit saa kajota ratkaisuun enää sen jälkeen, kun se on annettu. Ammattitaitoinen tiedottaja voisi röyhkeästi lisätä, että kysymykset ja kommentit menevät asianomaisten tietoon, ja sikäli kuin hän tiedottajana arvioi sen tarpeelliseksi, hän sitten jatkaisi juttua.

Oikeastaan tiedottajalle olisi hyvä valita saman tien seuraaja, sillä kenet tahansa tuohon tehtävään valitaan, hänet luultavasti hirtetään sille upealle mutta Dostojevski-henkiselle sisäpihalle, roskalaatikosta länteen.

Edellisen kappaleen koomiseksi tarkoitettu liioittelu heijastaa muistojani. Korkeiden tuomioistuinten jäsenet ovat päätoimisesti eri mieltä. Siitä he saavat palkkansa. Korkein oikeus ei vaihda kesärenkaita.

Myöskään oikeusneuvos eli korkeimman oikeuden jäsen ei saisi olla ”Jumalan ruoska”. Ihminen, jolla on korostunut oikeudenmukaisuuden tunto, ei sovi tuomariksi. Sellainen ihminen on omimmillaan esimerkiksi tuomitessaan hyönteisten (taistelusirkka) painiotteluja Kiinan maaseudulla. Tuomari etsii vain kaunopuheissa oikeutta. Maailmanhistorian kaikki hyökkääjät ja kaikki diktaatorit ja nyt kaikki Putinin miehet ovat aina olleet oikeuden asialla. Jotkut heistä ovat olleet tuossa tosissaan. Tuomarit etsivät mallikelpoisia eli malliksi kelpaavia ratkaisuja.