Hiukka

Tätäkään otsikkoa en ymmärrä. Suomisanakirja vaikenee. Aika usein se vaikenee. Hiukkavaara? Lontoossa on tänään hiukkasvaara. Savusumu on muun muassa pienhiukkasia.

Eilen niistä kirjoittaessani jätin maininnatta mm. Wikipediasta suoraan löytyvän. Pienhiukkasen englanninkielinen nimitys ”particulate” ei taida olla laajasti käytössä. Sana harmittaa. ”Hiukkasfysiikka” on vakiintunut kauan sitten. Bosonit eivät kuitenkaan pesi keuhkorakkuloihin. Läpi ne menevät.

Terveys- ja ympäristöhaitat herättävät aina vastaväitteitä. Jotkut niistä tuovat mieleeni lääketieteellisen tiedekunnan perinnevitsin eli henkilön, joka nimitti äskettäin apteekkeihin tullutta penisilliiniä amerikkalaiseksi humpuukilääkkeeksi. Ymmärrettävästä syystä niin sanotun koululääketieteen erehdysten luetteloita ei ole suuremmin laadittu, ja vähät lääketieteen historiat tahtovat taipua kertomuksiksi voittojen sarjasta.

En tahdo ärähtää. Tutkijoiden tulkintojen epäily on tervettä. Kun satuin itse laihtumaan pahasti, 35 kiloa, olen muuttunut tarkkaavaiseksi lehtien laihdutusväitteille ja uutisille. Kaupan kassajonossa tulee myös joskus katselluksi vieressä olevan koulun oppilaiden sokeridieettiä ja myyjien todeksi myöntämää tapaa, että jotkut korvaavat kalapuikot kaupan energiajuomalla ja suklaapatukalla.

Tosina esitetyt tiedot eivät välttämättä pidä paikkaansa, eivätkä ihmiset käyttäydy järkevästi. Julkinen propaganda tahtoo olla primitiivistä. Kansanterveysihmiset näyttävät saaneen taakakseen osan raittiustyön rasitteista. En usko, että kunnallinen ja Alkon harjoittama ”raittiusvalistus” olisi viinakäyttäytymisen muutosten takana.

Vastaus – jota siis ei pidä purematta niellä eikä vetää henkeen – on kahdenlainen koulutus, koulun penkillä väkipakolla annettu ja itse hankittu. Mielestäni molempia tarvitaan, ja jälkimmäinen on elinikäistä.

Kouluttautuminen tähtää oikeastaan vain tähän: miten taitoja ja tietoja hankitaan ja miten niitä arvioidaan kriittisesti käyttöön ottamisen kannalta. Typeräksi leimaisin ”periaatteellisen” kyseenalaiseksi tekemisen. Jos pääsee amikseen ja opettelee ohuiden ja paksumpien metallilevyjen käsittelyä tai esimerkiksi laatoitusta, ei ole älykästä siivilöidä oppia siinä mielessä, että oppi on varmaan väärää. Väärin käsittäminen on suurempi uhka.

Jos istuu luennolla, on ensin opittava väärät asiat. Esimerkki olkoon immateriaalioikeus. Jo tekijänoikeus ja patenttioikeus ovat sekä säädöksinä että sopimuksista ja oikeustapauksista lukemalla monin osin omituisia ja kohdittain selkeästi järjenvastaisia. Juuri siksi se minun mielestäni pahasti vanhentunut ja käsitepohjaltaan kelottunut oppi, jota tentissäkin kysytään, on opeteltava. Se on kuin yleisestä käytöstä jäänyt merkkijärjestelmä. Jos esimerkiksi tuomioistuin käyttää ja ymmärtää ”venäläisiä topografikartan merkkejä”, sille ei pidä tuossa yhteydessä tyrkyttää uudempia suomalaisia.

Noin toimien oppii skaalaamaan ja transponoimaan. Jos toinen kuvailee taivallustaan venäjän virstoin, ei se haittaa, jos kuulija osaa kertoimen ja hallitsee päässälaskun.

Arvovaltainen ilmatieteilijä sanoi vähän pahasti. En ihmettele sitä. Yle on nyt tullut siihen tulokseen, että niin sanottu mielipide on arvokas, ääneen lukemisen arvoinen, jos se on lähetetty twitterillä. Verkkochatti on aivan mainio ajatus. Asiantuntijat vastaavat ilmastokysymyksiin. Verkkokeskustelu näyttää saman kuin ennenkin. Hyvin ahkeria keskustelijoita ovat ne, jotka toistavat hyvin vanhoja, korkeintaan puoliksi mietittyjä luuloja joko kannattaen niitä tai vastustaen.

Tällainen johtopäätös ei ole pitävä: jos jotkut lääkärit innostuivat suosittelemaan seleeniä (muistan kyllä tämän), toisten lääkäreiden nyt, vuosikymmeniä myöhemmin esittämät suositukset ovat vääriä.

Se johtopäätös on oikea, että lääkärin, lääkäreiden tai alan viranomaisten hoitosuositukset voivat olla vääriä. Kannattaako niitä sitten noudattaa? Kannattaa.

Aion pyytää nyt ensin professori Tari Haahtelalta blogiavustuksen eli pari kappaletta tekstiä ja viisi tai kymmenen lähdeviittausta. Suunnitelmiini kuuluu pyytää ennen pitkää samankaltainen Ukrainasta esimerkiksi Pekka Visurilta.

Löydän jatkuvasti hienoja blogeja, joilla ei näytä olevan juuri lainkaan lukijoita. Kun taas tässä on, ajattelen pyrkiä suoran siteeraamisen mahdollisuuteen. Muillekin kuin minulle ”autoimmuunijärjestelmä” ja ”imujärjestelmä” voivat olla epäselviä käsitteitä. Toisin kuin luullaan, verkosta ei löydä tyydyttäviä vastauksia mihin tahansa.