Naiset

Suurin osa niistä naisista ei taida olla selvillä Naisten päivästä, koska heillä on muisti heikoissa kantimissa. Äidin syntymä- ja nimipäivä oli keskiviikkona, mutta järkeenkäyvistä syistä juhlallisuuksia vietetään tänään. Ja kaikki on kutsuttu.

Tuo palvelutalo on juuri oikea paikka väärien yleistysten tekemiseen. Yritin seurata tuttavan ja kollegan laukaisemaa keskustelua vanhusten hoidon kustannuksista. Mielestäni keskustelu hajosi pilviksi. Ei ole oikein hermoa kuunnella vilpitöntäkään puhetta koti- ja laitoshoidon valon- ja varjonpuolista, kun on kymmenenkin vuotta ollut tekemisissä asian kanssa. Toisille sopii toinen, joillekin taas toinen, ja muuttujia on todella paljon, kuten vanhuksen ja kotikunnan taloudelliset mahdollisuudet, paikka, omaisten asuinpaikat ja niin edelleen.

Olen kuullut todella usein julistuksen: kotoa en lähde. Melkein yhtä usein olen seurannut vierestä, miten äkkiä mieli muuttuu. Ja olen ollut itse etsimässä erilaisia taloja, koteja ja sairaaloita ja tiedän, että edes Helsingissä ja Espoossa hinta ei oikeastaan kerro paljonkaan paikasta. Kallis paikka voi olla kaamea. Jokin Espoon Puolarmetsän osasto, jota kaikki väittävät kamalaksi paikaksi, on itse asiassa viihtyisä ja toimiva. Kallein palvelutalo, jossa olen käynyt, oli selvästi kaameampi kuin Pasilan poliisiputka.

Olemme siirtyneet tätien yhteiskuntaan. Tuo kehitys on minulle mieleen. Voin hyvin myöntääkin, etteivät avioitumisikäisten ihmisten soidinmenot jaksa oikein kiinnostaa, olivat ne sitten puhetta tai musiikkia tai soitannollista liikuntaa. Seuraavaksi siirrymme mummojen yhteiskuntaan.

”Tädit” ovat tietenkin paljon nuorempia kuin minä. ”Mummot” ovat ikätovereitani.

Maailmankirjat ovat sen verran sekaisin että eläkeläiset käyvät onnittelemassa vanhempiaan. Kielenkäyttö ja yhteiskunnalliset laitokset eivät millään pysy elinajan odotteen perässä.

Sain kohtuullisesti selvän siitä, mitä perua vanhanaikainen lainsäädäntömme on. Meillehän tuli oppivelvollisuus vasta 1922, ja viimeistään silloin oli syytä tietää, mitä on olla seitsemänvuotias. Hiukan ennen oli osoittautunut kohtalokkaaksi täyttää yhdeksäntoista. Se tiesi miehille pitkää reissua, pahimmassa tapauksessa Sakkolan Kiviniemeen tai sitten Suomen Valkoiseen Kaartiin.

Toivoton yli-ikäisyys alkoi 70. syntymäpäivänäni eli siis minun tapauksessani tulevan joulun alla. Se oli virkamieslainsäädäntöä, tuomarin eroamisikä. Minulle tuntemattoman päättelyn johdosta yli 70-vuotiaita nimitettiin silti korkeimpaan oikeuteen ylimääräisiksi jäseniksi ainakin sotien jälkeen, kun ratkaisua odottavien juttujen ruuhka oli kova ja tulevat tuomarit olivat vielä tehtaalla.

Haluaisin nähdä asian niin, että se entinen yhteiskunta käsitteli ihmisiäkin laillisuuskysymyksinä, kun taas ruotsalaismallinen yhteisvastuun yhteiskuntamme (1952 - 1989) takertui tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin. Tuon kiitettävän käytännön mukana saimme etenkin kuntiin valtavan virkakunnan, jonka tehtävä toteuttaa tarveharkinnat ja kaikki. Minulle tuo oma yhteiskuntani merkitsi apteekin kuittien säilyttämistä ja lähettämistä veroilmoituksen liitteenä lain tarkoittaman vähennyksen suorittamista varten verotettavasta tulosta.

Ehkä siirrymme laajemminkin tilanteeseen, jossa eläkeläiset hoitavat eläkeläisiä, kuten siis omassa suvussani tänäänkin tapahtuu. Perinne on vanha. Juhlapäivää viettävän äitini äiti ei ollut ehtiä ensinkään naimisiin, kun hänellä oli laakin lyömä äiti sängyn pohjassa hoidettavanaan. Se oli sellainen aika, että kun oikeutta onnen tavoitteluun ei tunnettu eikä tunnustettu, joku lapsi sai luvan uhrata parhaat vuotensa vanhemmilleen.

Usein mainittu välikohtaus vanhojen vanhempien kanssa oli sekin, että kun isääni ja äitiäni ruvettiin vihkimään avioliittoon tässä vuonna 1943, äidin mummo, joka vietti heillä vanhuuden päiviään, otti ja kuoli edellisiltana, kun koko pitäjä oli tulossa pitoihin. Mikäs siinä oli kuollessakaan – poika eli siis äidinisäni ei ollut ensimmäisiä häkeltymään. Vainaja toimitettiin näkymättömiin, eikä asiasta hiiskuttu hääväelle. Se entinen kyläkunta nimittäin suhtautui erilaisiin menoihin hiukan raskassoutuisesti.

Pitkät ovat menneisyyden langat. Niissä samoissa häissä oli paikalla minunkin oikein hyvin muistamani naapurin tosi vanhaksi elänyt isäntä, joka oli syntynyt 1861. Ja kun rupesin palauttelemaan mieleen paikkakunnan kanta-asukkaita, niin tuntemistani suvuista esimerkiksi Orrenmaat ja Tuurit on merkitty voutien kirjoihin sikäläisillä sijoillaan – 1500-luvun alussa. Tänään ajankohtainen sukunimi, joka minullakin on käytössä, ilmestyy Vatjan verokirjaan tiettävästi vuonna 1475. Mutta siinä puhe on nimestä eikä suvusta, joka onkin hiukan metafyysinen asia.

Mutta ei tässä äkkipoikia olla, eikä tyttöjä. – Vien äireelle terveisiä teiltäkin.