Eräs historiallinen linja

Ukrainassa on kaupunki, jonka nimellä on täällä meillä Pohjoisessa kaiku, Pultava. Täältä pääsee lännen teitä etelään, jos osaa vaeltaa siivosti. Ellei se luonnu, on itäinen tie. Se saattoi olla hyvin ahkeraan kuljettu, kun suurten jokien varrella oli kauppakaupunkeja ja valtioita, ja se johti jopa viikingit Bysanttiin keisarin kaartiin, ja myöhemmin Konstantinopolista Istanbuliksi muuttuneeseen suurkaupunkiin Turkin sulttaanin Korkean portin luo.

Sille matkalle jäi kerran sangen suuri osa Kaarle XII:n karoliineja ja heitä vedättäneitä aatelismiehiä, ja tiukka paikka oli siis Pultava.

Ehkä suhtautuminen sulttaaniin jäi isänmaalliseksi kysymykseksi. Siihen palattiin ja sitä kosketeltiin myös maalauksissa.

Osa yllä olevan kuvan esittämästä Ilja Repinin maalauksesta on Suomessa, detaljiluonnos kasvoista. Olen nähnyt sen usein. Taulu on nimeltään ”Zaporogi-kasakoiden vastaus Turkin sulttaanille”.

Kuvassa kirjoitettava 1600-luvun kirje saattoi löytyäkin 1800-luvulla. Sulttaanin vaatimus alamaisuuden osoittamisesta tuli siinä torjutuksi varsin suorasanaisesti.

Guillaume Apollinaire julkaisi sen runona. Shostakovich sijoitti tämän tekstin Apollinairen vankila-runojen, Maria Tsvetajevan, Lorcan ja Rilken (ja Brentanon) runojen ohella 14. sinfoniaansa. Se on oma hänen suurista teoksistaan oma suosikkini. Teos löytyy Spotifystä ja osa on 8, ”Reponse des cosaques Zaporogues au Sultan”.

Voi arvailla, miksi Shostakovich on pitänyt tarpeellisena poliittisen ja hengellisen johtajan herjaamista sinfoniassaan.

Tuo ”zaporogi”, jonka voi kirjoittaa toisinkin, on muutakin kuin hankala sana. Kuuluisin nimi noista kadotetuista kasakoista on Taras Bulba, josta Nikolai Gogol kirjoitti kirjan. Hänen isänsä kun sattui olemaan syntyjään juuri niitä samoja kasakoita, ja Gogol puolestaan oli Kiovassa koulunsa käynyt ukrainalainen. Gogolin ystävä ja ihanne, verraton Pushkin, oli puolestaan hyvin vanhaa venäläistä sukua mutta äitinsä puolelta mustan afrikkalaisorjan jälkeläinen.

Pushkin kirjoitti historian ja miehitti maiseman. Gogol, joka toden totta oli myös historian professorina Pietarissa, vaikka joutui luopumaan virasta myöntäen, ettei hän tiennyt aiheestaan ja alastaan kissan hännän vertaa, loi unohtumattoman kuvan Venäjästä, vaunuista, matkalla jostain johonkin tai sitten ei mistään minnekään:

”Voi, mikä välkkyvä, ihana, kummallinen kaukaisuus! Venäjänmaa!…”

Kasakoiden tekstin suomensin kauan sitten (”Apollinaire, Alcools, Otava, 1977).

ZAPOROGI‑KASAKOIDEN VASTAUS

                 KONSTANTINOPOLIN SULTTAANILLE

Olet suurempi roisto kuin Barrabas

senkin sarvipää saatana

mikä Belsebubi luulet olevasi

syöt sontaa ja rapaa,

pidä itse sapattisi, me emme.

Salonikin mätää kalaa

ketju hirveitä unia sinulle,

keihään puhkomia silmiä,

äidiltäsi pääsi karmea pieru

sinä synnyit muun saastan mukana.

Podolian pyöveli sinä rakastat

vain haavoja arpia rupia

sikakärsä tammaperse, pidä

aarteesi, tarvitset niitä

lääkkeitten maksamiseen