Isänmaallinen kirjoitus

Aivan vahingossa ilmeni ylimääräistä aikaa ja eksyin kenkäkauppaan Simonkadulla. Muistelin hankkineeni hyvät kumisaappaat kustannuksia kaihtamatta, mutta ne olivatkin Biltemasta, maksoivat pari kymppiä ja olivat juuri sen arvoiset.

Tarkoitus on lähinnä pysyä pystyssä. En ole pilkkimiehiä, ainakaan sanan kirjaimellisessa merkityksessä, joten hyväntahtoiset neuvot kelvokkaista talvijalkineista eivät johda tuloksiin.

Ostin eräänlaiset kumisaappaat ja kävin äsken koeajamassa ne. Lunta on, talvi. Pupu siellä metsässä näkee nälkää.

Kiihkossani ostin myös lipposet. Kuljeskelin niillä eilen. Vot, hyvät. Eivät lipsu edes kiihdytyksissä. Pitää olla kenkunkengät. Nousuviikollakin on kravattipäivä.

Ennen oli kannatettava kotimaista. Joillekin hyödykkeille myönnettiin oikeus käyttää avainlippua. Siitä tuli sitten erilaisia riitoja. Tätä nykyä alkuperä ja omistajuus ovat liian vaikeita asioita tyhmän ostajan ymmärtää.

Missä ovat ne ajat, jolloin piti vainota esimerkiksi israelilaisia appelsiineja ja kaikkea etelä-afrikkalaista? Ne ovat takanapäin. Saavatko naiset tänä vuonna käyttää julkisesti turkiksia? En tiedä. Luin jostain, että poroja ja kenguruja ei saa syödä, koska ne ovat söpöjä.

Lähiaikoina olen menossa ostamaan puolta lammasta. Kaverille tulee se toinen puoli. Mitä tehdä, koska lammas on varsinkin pienenä erikoisen söpö? Ja tarkemmin ajatellen sika samoin. Arvelen että syömme sen suihimme.

Tämä Sievin Jalkine saattaa todella olla kotimainen firma. Ainakin erilaisina päällikköinä on kiitettävä määrä lahtisia ja järvisiä Sievissä ja Oulaisissa. Ellen muista väärin, eivätkö nämä kaksi jäljellä olevaa suomalaista kenkätehdasta tapelleet oikein rumasti armeijan maiharien valmistuksesta ja kävikö siinä sitten niin, ettei tilausta tullut kummallekaan?

EU:n kehittämä ja pakottama hankintojen kilpailuttamismenettely sisältää ainakin yhden pahan käsitevirheen. Toisin kuin ajatellaan suoritukset eivät ole aina oikeasti toisiinsa verrattavissa, varsinkaan jos seassa on palveluja. Virhe on se klassinen. Lampaita voi verrata kenguruihin mielin määrin, mutta onko tulos minkään arvoinen?

Isäni kiihkoili aikoinaan muovisaappaitten puolesta retkijalkineinen. Luulisin että kauppanimi oli Sateenkaari-saapas. Ajatus saattoi olla kumisaapasta helpompi kuivaaminen. Muistissa oli vielä se aika, jolloin kaikkien retkeilykirjojen mukaan ainoa järkevä vaellusjalkine oli mono, tervattuna. Ja nyt tarjotaan korkean teknologian vaellusjalkineita, joista mieleni tulevat takavuosien invalidien tukikengät.

Nämä saappaat ovat aitoa muovia, ja kotimaista panee suosimaan myös lestin malli. Sepä tuloutuu kauppareissulla. Varsinaisilla kumisaappailla ja romuluisilla jalkineilla auton ajaminen on vähän ikävää. Voi se olla vaarallistakin. Näillä ei sitä ongelmaa ole.

Suomalaisilta karisi ylimääräinen isänmaallisuus sotavuosina. Huopatossuja ja toppatakkia oli pidetty halveksittavina, ryssäläisinä vermeinä. Mieli muuttui. Tissilakki ei kuitenkaan tullut käyttöön. Sen omituinen muoto, siis piippalakin, saattaisi olla teollisen valmistamisen helppoutta, ja luultavasti yksi koko riitti kaikille, kunhan veti syvemmälle.

Huopatossut olivat vuosikymmeniä parhaita lasten talvijalkineita. Itse muistan kyllä senkin ajan, jolloin niissä ei ollut kumisia anturoita. Että osaisivat olla liukkaat ja hankalat vesikelillä. Verkosta löytää Lahtisen pitkävartisen huopikkaat, hinta 139,-. Ei oikein iske näin kaupunkioloissa. Töysän kenkä näyttää keksineen muotoilla huovasta kippurakärkiset lapikkaat. Mikä ettei, kun oikeat keltaiset riukuvarsisaappaat taisivat mennä myös Malmilla muodista joitakin vuosikymmeniä sitten.

Minun silmissäni sellaiset jalkineet liittyvät metsätöihin eli lumessa kahlaamiseen. Kippurakärki oli tietenkin hiihtämistä varten; kiintositeitä käytettiin toki sotien välisenä aikana, mutta itse sota käytiin mäystimien turvin, ja sellaisia käytti köyhä kansa ennen, kun hiihtoa ei ajateltu urheiluna, vaan epämiellyttävänä tapana liikkua paikasta toiseen.

Sotavuosilta muuten tiedetään niistä komeista lapikkeista, että vihollisen tarkka-ampujat rakastivat niitä. Heillä oli se osittain virheellinen käsitys, että kengät olisivat osoittaneet upseerin. Joskus niin olikin. Muistan lukeneeni, että elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaaran kohtaloksi muodostuivat Talvisodassa nimenomaan saappaat.