Oikeudelliset asiantuntijat

Kun lehdissä tai televisiossa käytetään otsikon sanoja, tarkoitetaan Kalle Tuoria tai Olli Mäenpäätä. Joskus puhe voi olla myös Tuomas Ojasesta tai Kimmo Nuotiosta tai sitten peräti Helsingin tuolta puolen Matti Tolvasesta.

Ilman pilkanteon tarkoitusta – nämä kaikki ovat professorikunnassa kukin alallaan huippua.  On ja on ollut professoreita, joiden housunlahkeiden välistä erottuu tarkkaan katsoen keppihevonen. Alalla työskentelevä kuulija arvaa ennen kuin he aukaisevat suutaan, mihin puhe kohta kääntyy.

Muitakin on. Tarkoitan lukuisia verrattomia asiantuntijoita, jotka eri syistä eivät esiinny medialle.

Koska tuomioistuimet eivät ole osoittaneet tuomarikunnasta puhehenkilöä, paheksunkin seuraavaksi asianajajakuntaa. Osaisin luetella kevyesti kymmenen ihmistä, jotka esittäisivät selkeitä ja perusteltuja kantoja erilaisiin oikeudellisiin ongelmiin, jos joku kysyisi heiltä tai saisi heidät puhelimella kiinni.

Oikeusjuttua ratkaisemassa ollut tuomari ei voi jatkaa oikeudenkäyntiä mediassa. Tuli joskus luennolla kärjistetyksi näin: lainvoimaisen tuomion ei tarvitse välttämättä olla oikea. Tärkeintä on, että tuomio on lopullinen.

Oikeusriita on häiriötila. Kyllä Ihmisoikeustuomioistuimen korostama joutuisuus on hyvin tärkeä asia. Muistan erään oikeusneuvoksen, joka piti asiakirjoja hallussaan aina vähintään vuoden, oli tarkastava jäsen tai ei, oli siihen syytä tai ei. Hän harrasti myös millimetripaperille piirtämistä.  Hän näet oli syvästi viehättynyt rangaistusten yhdistämisen syvällisistä kysymyksestä eli oli siinä mielessä töissä väärässä firmassa. Hovioikeudet hoitavat nuo tuollaiset.

Gogolilainen kultti kuuluu enimmäkseen väistyneen virkamaailmasta. Silti aion itse jatkaa jankuttamistani niin kauan kuin käsi pysyy kynässä: tavaton pikkutarkkuus on vakava luonnevika, jollaiseen on nykyisin hyviä lääkevalmisteita. Työpaikkapsykiatri olisikin oiva lisä erinäisten virastojen sidosryhmiin. Hullun virkamiehen tuntee siitä, että hänen omasta mielestään hänen mielialansa ja mielentilansa eivät vaikuta mitenkään hänen tekemiinsä ratkaisuihin. Viisaat puolestaan pelkäävät tulevansa hulluksi ja pitävät täysin mahdollisena, että iso pyörä heittää välillä volttia.

Ehdotukseni ei ole sen kummempi kuin tämä tarun orja, joka muka kuiskaili voittokulkueessa ratsastavalle roomalaiselle, että tämäkin on kuolevainen.

Tuori, Mäenpää ja nämä muutamat muut toimivat tuollaisina kuiskaajina. Sääli  että Tuorikin on menettänyt paljon muinaisesta räyhäkkyydestään. Olen muistaakseni ennenkin maininnut, miten Repe Ellilä tai joku muu professorikunnan edustaja puuskahti 70-luvun Porthaniassa, että Matti Wuori ja Kalle Tuori ovat tiedekunnan suurimmat hampuusit, joista ei kummastakaan tule koskaan mitään. Repen omat ”Liikennerikosten tutkintaopin perusteet” (1960) ja ”Suomen liikennerikosoikeus” (1958) historian hammas on syönyt.

Päivän ongelma on poliitikko lobbarina. Kollegat sanoivat, että asiaa olisi selvennettävä lainsäädännöllä. Ajatus tuntuu erinomaiselta. Bisnekseen hyppäävä poliitikko on kavaltaja. Hän ryhtyy tienaamaan rahaa kansakunnan kaapinvartijana saamillaan tiedoilla.

Ajatus voi olla perustuslain ja ihmisoikeuksien vastainen. En sano että se on; en osaa EU-oikeutta riittävän hyvin. Työvoiman vapaasta liikkuvuudesta on poikkeus, joka koskee julkishallinnon palveluksessa olevia. Kilpailunrajoitusten raivaaminen puolestaan on yleinen päämäärä, jonka erillissääntöjä on leegio. Mutta ihmisen oikeus vaihtaa työpaikkaa on vahva, ja tiedon ja kokemuksen viemistä mukana tointa vaihtaessa ei voi estää.

Yksityisellä sektorilla, johon asiassa on viitattu, kohtuuttomien kilpailunrajoitusten poistaminen on ollut tähtäimessä 1920-luvulta asti. Usein sanotaan, että kaksi vuotta ylittävä kilpailukielto on aina epäilyttävä, ellei jäähyajasta makseta selvää korvausta. Syystä paheksutut ”kultaiset kädenpuristukset” eli sateenvarjot ovat juuri tällaista korvausta.

Salassapitovelvollisuus jatkuu senkin jälkeen, kun asianomainen on luopunut tehtävistään. Lääkäri ei saa eläkkeelläkään paljastaa potilaiden terveyttä koskevia tietoja eikä ministeri sellaista, mikä on pidettävä mm. sotilaallisista tai taloudellisista syistä salaisena.

Kirjoitin tämän hammasta purren. En pidä lobbareista. Kuitenkaan en usko että toimintaa voi suitsia lailla. Uskon että lobbarit voi pakottaa julkisuuteen. On sekin jotain. Ikävä asenteeni johtuu kaunasta. Tekijänoikeuskauppiaiden lobbarit esimerkiksi ovat onnistuneet aivan liian hyvin. Lait tukevat lähinnä kauppiaita, alkuperäisten tekijöiden ja teoksia tarvitsevan yleisön onnettomuudeksi. tästäkös nämä välittävät.