Luettelosuoja

Hyödyllinen näkökohta ennen hyödyttömyyttä. Tekijänoikeuden luettelosuoja (data-base protection) on melkein kaikkien mielestä muutenkin sekasortoisen lain ikävä ja turha liikavarvas. Ei sitä tunnekaan täälläpäin kukaan, paitsi Perttu V., joka väitteli aiheesta.

Luettelo olisi jotain tarpeetonta, arvotonta ja hupsua niin kuin nyt kuvan ja näiden päivien kirjoitusten vanha puhelinluettelo. Niitä suojattaisiin vain ajankohtaisuutensa vuoksi, liikevarallisuutena.

Asia on päinvastoin. Maailman ehkä suurin ”tekijänoikeuden kaltainen varallisuus” on ilman muuta Googlen hakujen joukko, ties kuinka monta miljardia päivässä, Suomessa jotain 25 miljoonaa. Googlelle itselleen jäävät tiedot ovat luettelo eli lain tarkoittama tietokanta. Väitetään että se on perinteisiä keinoja parempi väline kulkutautien tai työttömyyden leviämisen selvittämiseen tosiaikaisesti. Sitä ei suuresti väitetä, että väline on vielä paljon parempi uuden tuotteen herättämän mielenkiinnon tai ostovimman leviämisen selvittämiseen. Asia on kyllä selvä.

Koko pilvipalvelun järjestelmä, joka on hyvin nopeasti alkanut muuttaa maailmaa eikä siis vain tietotekniikkaa ja toimintaa verkossa, on tietokantoja. Pilvet sisältävät oikeudellisesti ongelmallista aineista, henkilötietoja. Sellaisia ei saisi kerätä omin luvin. Mutta kukapa pilviä paimentaa?

Kuinka ollakaan, tietokantojen ja yksityisyyden oikeudellinen suoja ei toimi kansainvälisesti. Syy ei ole kiinalaisten, vaan amerikkalaisten. Ikävä ihminen – tarkoitan tuolla tshehovilaisella määreellä itseäni, ellei toisin ilmoiteta – tietenkin kysyy, ketä toimivien säännösten puuttuminen hyödyttää. Vastausta ei tarvitse varsinaisesti etsiä.

Helsingin vanha puhelinluettelo on vapaata riistaa, kuten varis, harakka ja sammakko ennen. Käytän aikaa ja näen vaivaa tällaisten kimpussa, koska olen järjestämässä uutta ja aika monin kohdin vaikeaa aineistoa Kansalliskirjaston talletettavaksi ja siellä periaatteessa kenen tahansa töllisteltäväksi. Näiden verkkokirjoitusten lukijat ja kommentoijat älkööt pelästykö. Kaikki on jo vapaakappaleina siellä tallessa.

Vanha puhelinluettelo hämmästyttää ja liikuttaa mieltäni oikeudellisista ja historiallisista syistä. Siinä on aivan totta tavattoman monien liikeyritysten, kuten pankkien, vakuutusyhtiöiden, kauppahuoneiden johtajat mainittu nimeltä, ja melkein kaikista löytyvät myös kotiosoitteet: Paasikivi, Kekkonen, Ståhlberg, Ryti.

Vuonna 1935 hämmästyttävän monet todella korkeat lakimiehet ja erilaiset presidentit asuivat Kulosaaressa, myös Pehkonen ja Neovius. Toinen helposti silmälläpidettävä suoja-alue oli Kaivopuisto. Sen ajan osoitteissa Itäinen Kaivopuisto näyttää olleen Kunnian Kukkula.

Googlen (!)  Street View (!) on iso apu kuolleiden ihmisten kartoituksessa. Jokainen ja hänen veljensä tietää, että Merikatu 1 ja 3 eivät ole varsinaista köyhäinhoidon ydinaluetta. Ullanlinnankatu 3 (O.Hj. Granfelt) on kova juttu. Ravintola Sikalankin on niin lyhyt matka.

Mutta Hietalahdenranta 13, jossa merkittävä vaikuttaja Allan Serlachius asui, panee miettimään. Oliko se se Reenpäiden asuin- ja teollisuustalo, jossa Erkkokin asui? Ei ollut. Lääkintäkenraali Eino W. Suolahti oli tasavallan kymmenen tai viiden vahvimman vaikuttajan joukossa; läheinen suhde Mannerheimiin oli jotain, mutta asunto-osoite Kaivokatu 12 kertoo muutakin: vakuutusmaailma. Kenraali ja kuulemani mukaan sota-aikana hänen poikansa Nenno eli Eino E. asuivat siis Seurahuoneen talossa, ylin kerros.

Kävin jo läpi johtavien pankkien johtavat johtajat ja huomasin tehneeni väärin viskatessani roskiin eräitä turhan isoja liike-elämän hakuteoksia. Minusta alkaa tuntua, että tämä väärin ymmärretty ja laiminlyöty lähdeteos todella sisältää luettelon maan vaikutusvaltaisimmista miehistä ja naisista. Sodan aikana tuli tuloverotus ja sen jälkeen muu verotus. Sitten tuli aito ja aiheellinen Neuvostoliiton pelko ja lopulta pienessä maassamme, jossa herroihin suhtauduttiin vain kaunaisesti, nimeltä tunnettu väki alkoi suojautua ja piiloutua. Tässä katalogissa olen keksinyt salaisiksi julistautuneeksi vain Mannerheimin. Sibelius voi olla Uudenmaan läänin luettelossa. Kirjassani on mukana puoli nykyistä Vantaata ja Espoosta Leppävaara. Lääket. lis. Arne Gran sijaitsee sukuosoitteessaan ”Leppävaara, Hagalund”. Alueella sijaitsee nyt Aalto-yliopiston virityksiä, etenkin entinen Teknillinen korkeakoulu.

Todellinen ”node” eli verkoston solmu ja yksi niistä kiinteistöistä, joista käsin maata hallittiin, oli Erottajankatu 3. Luultavasti sinne ei huolittu 30-luvun puolivälissäkään, ellei ollut entinen senaattori tai sellaisen leski. Nuo yhteiskunnasta paljon kertovat tittelit ovat luettelossa mukana, professorinrouva, vapaaherra (friherre), tai sitten ihan pelkkä herra.