Herostratos

Kommentoija kysyy, olisinko saanut kirjoituksillani tai "tutkimuksillaan" koskaan minkälaista muutosta käytännössä aikaan. ”Blogeillaan nyt ei ainaskaan ole.”

En ole varma, onko kysyjä vain yksinkertainen vai sekä yksinkertainen että ilkeä. Käytännön aikaansaannokset lakkaavat viehättämästä virkatuomaria nopeasti. Joka päivä siinä tehtävässä saa allekirjoituksellaan aikaan käytännön muutoksia. Yksi joutuu maksamaan rahaa toiselle, kolmas pannaan lukkojen taakse.

Kysyjä ei varmaan tarkoittanut tätä. Asioita ajaessani sain aikaan ehkä kymmenen – viisitoista prejudikaattia, eli lakia alettiin korkeimman oikeuden vaatimukseni hyväksyneellä ratkaisulla soveltaa toisin kuin aikaisemmin.

Kysyjä ei varmaan tarkoittanut tätäkään. Joskus olen kuullut, että kirjallisilla teksteillä on saanut joidenkin mielen hyväksi, ja vielä useammin pahaksi. Ainakin arvostelulla ja vallankin ajankohdan johtavassa sanomalehdessä julkaistulla voi pilata toisen tunnelmat viikoiksi. Tätä on tultu valittamaan.

Kysyjä ei varmaan tarkoittanut liioin tätä. Niin sanottu herostraattinen kuuluisuus, jollaista saavuttaa esimerkiksi Efesoksen temppelin tai hätätapauksessa suomalaisen harmaakivikirkon polttaja, miellyttää joitakin. Valitettavasti en kuulu siihen joukkoon. Jos lukija ottaa ja ampuu itsensä, kuten ”Nuoren Wertherin” joidenkin lukijoiden väitettiin tehneen, sellaisesta on vaikea ilostua.

Keskuudessamme on kukkopillipoikia, joille tuntuu riittävän kirjallinen savikiekkoammunta. Heidän hankkeensa on ammuskella kirjoituksillaan rikki käsityksiä, kantoja ja mielipiteitä, joita he pitävät epäonnistuneina. On henkilöitä, joista mieleeni tulevat NKVD:n joukot. He saapuvat seudulle, luultavasti käskyn saatuaan, ja alkavat teloittaa vastaantulijoita.

Siinä voi olla hitunen perää, että tietynlainen syntinen kirjallisuus on tarkoitettukin turmelemaan lukijoita. En osaa sanoa, mitä sellainen synti olisi, mutta ajatus ei siis ole mahdoton. ”Auschwitzin komendantti” oli minulle silloin kauan sitten hyvin epämiellyttävä lukukokemus. Olin jollain tavalla jakanut mielessäni ihmisiä rikollisiin ja muihin tai vaihtoehtoisesta mielipuoliin ja sopivan terveisiin. Tuon kirjan jälkeen oli pakko tunnustaa, että myös historian pahin murhamies, jonka mieltä ei liikuttanut jokapäiväinen jono kaasukammioihin eikä ruumiiden käsittely, oli kaikin puolin tavallinen ja terve ihminen. Seuraava johtopäätös onkin, että useimmat miestä sopisivat puheen olevan paikkakunnan komendanteiksi. Vaietakseni hiukan vieraammista maista Saksassa asiaa on tutkittu ahkerasti ja tultu juuri tuohon tulokseen. Murharyhmän voi koota mistä tahansa marketin metallipenkiltä. Lievää mukinaa voi esiintyä, mutta toisten esimerkki ja pieni uhkailu tukahduttavat sen lopullisesti.

En taida käyttää sanaa tutkimus, lainausmerkeissä kuten kysyjä, tai ilman. Jos kysymys on tietopuolisista kirjoituksista, omillani on ollut vaikutusta eduskuntaan, ministeriöön, yrityksiin, järjestöihin. Esimerkkejä on nimellä ”Hallituksen esitys” tai ehdotus hallituksen esitykseksi. Selvitin rakennuttajayrityksen vastuuta asunto-osakkeen ostajille. Ehdottamani pykälät hyväksyttiin komiteassa, johon kuuluin, ja pian ne olivat osa pankkien ja asuntolainan ottajien toimintaa. Nyt nuo pykälät on korvattu uusilla, jotka ovat selvästi kehittyneempiä. Rahoitusjärjestelmä on näet muuttunut koko lailla paljon.

Tämä kaikki on arkista. Kymmenet tuntemani ihmiset tekevät samaa. Tutkijana en ole koskaan ollut korvaamaton, tuskin edes keskinkertaista hyödyllisempi. Ellen olisi tehnyt niitä tehtäviä, ne olisi tehnyt joku toinen.

Tässä tullaan syyhyn, joka sai kirjoittamaan mielestäni tyhmään kysymykseen asiallisen vastauksen. Kysyjän ihmettely peittää vaivoin Auschwitzin komendantin mielenlaadun. Se mies, Rudolf Höss, sai todella muutosta käytännössä aikaan. Vaikutukset tuntuvat vieläkin.

Hallintomies Höss voi olla liian raju esimerkki. Monesti vaikutuksia metsästävä ihminen ryhtyy poliitikoksi. Se on hyvä ajatus, vaikka ammatti on valitettavan aliarvostettu. Jos on mukana saamassa kotikuntaansa aikaan suojatien tai kerrassaan koulun, tai estämässä koulun lakkauttamissa, voi laahustaa tyytyväisenä hautaansa, tai ainakin ruumishuoneelle, koska sieltä eteenpäin on kyllä kyyti.

Asiasta kannattaa kiivailla. Jo ennen Saksan sotavuosien hirvittäviä tapahtumia oli suorastaan tavallista sanoa esimerkiksi lääkäristä, että suotta siinä työssä repeytyy potilaiden takia – kuolevat ne kaikki joka tapauksessa. Tai potilaan kivusta – se on potilaan oma asia. Eivät sitä toiset tunne, ei varsinkaan hoitaja.

Kirjoittajana, esimerkiksi tällaisen blogin parissa, ajattelen yltiöpäisimmilläni, että ehkä nämä piirtelyt ovat kuin lieviä päänsärkypillereitä. Parhaimmillaan ne saattaisivat huojentaa lukijan oloa muutamaksi tunniksi. Se on ikävää, että jotkut koukkuuntuvat, mutta kohtuullisella päättäväisyydellä siitäkin selviää.

Kysyjälle antoi pätevän ohjeen 120 vuotten sitten Anton Tshehov: ”Tehkää kerrankin jotain hyödyllistä! Muuttakaa pois täältä!”