Helsinkiin!

Tarkoituksena joululahjojen hankkiminen suunnittelen nyt matkailua Helsinkiin. Vallitsevassa tilanteessa on Espoo, etenkin Tapiola, tarjonnut minulle tarpeeksi suurkaupunkia. Siellä voi myös tarkastella tuhoutuneen kulttuurin jäännöksiä. Vaikka en ehtinyt seudulle juurtua, minulla oli osoite seudulla muutaman vuoden ajan keväästä 1964. Olosuhteet seudulla ovat suuresti muuttuneet. Metron rakennustyömaa taitaa niin sanoaksemme tuhota kaiken.

Nuoremmilta sisaruksilta, jotka oppivat nopeasti maalaispitäjän tavoilta Tapiolan kouluissa, olen kysellyt, josko he ovat rypeneet nykyisen hotellin takana olevan altaan paikalla hiekkakuopan lammikossa. Selviä vastauksia olen jäänyt vaille.

Minulle Tapiola oli sosialismin muistomerkki, ja sosialismi oli iloinen asia. Työväenaate ei tosin seudulla kukoistanut, mutta rakennuspaikkoja oli suunniteltu suuremminkin, eikä minun tietääkseni tienoilla ollut kansanvihollisten itselleen rakennuttamia palatseja. Ne olivat moottoritien eteläpuolella, missä sukulaiseni ovat sittemmin asuneet, niin Elias kuin muutkin.

Istuimme illalla tovin keskustelemassa kvanttikenttädynamiikasta suhteutettuna erityisesti peruskoulussa annettavaan opetukseen. Käskin kysellä, ovatko fysiikan opettajat selvillä siitä, miksi valon nopeus on nykyisen teorian mukaan absoluuttinen. Keskustelukumppanini muisteli ihmetelleensä asiaa kovasti koulupäivinään. Kun kappale liikkuu, sen massa lisääntyy, ja kun nopeus lähenee valon nopeutta, massa lähentyy ääretöntä. Valon nopeuden tavoittaminen edellyttäisi energiaa enemmän kuin maailmankaikkeudessa on käytettävissä.

Tätä saa miettiä kaksikymmentä vuotta, kunnes muistaa Feynmanin erästä toista asiaa koskevan lauseen – ne jotka katsovat ymmärtävänsä tämän, ovat ymmärtäneet tämän väärin. Ajattelimme, että peruskoulun opettajiksi valmistuville voisi myös opettaa, että sanalla ”teoria” on useita merkityksiä, joista osa on keskenään ristiriitaisia. Joskus teorialla tarkoitetaan hypoteesia. Tavallisemmin teorialla tarkoitetaan yleistystä, jonka pitävyyttä testataan kokeilemalla siitä johtuvia hypoteeseja. Tässäkin blogissa vierailee kommentoija, joka toistelee, että Darwinin lajien kehitys on ”vain teoria”. Luultavasti hän tarkoittaa, ettei se ole uskottava. Biologit tarkoittavat, että se on uskottava (ja hyvin laajasti todistettu, mutta muu kuin eksakti tiede ei tietenkään tunne lopullista, kumoamatonta todistusta). Se on teoria eli teoreettinen laki, että jos auto ajaa seinään, se menee lyttyyn, ja kuljettaja samoin. Asiaa on lupa kokeilla, vaikka parempi voisi olla uskoa kokeilematta.

Tämä epäasiallinen polveke on kirjoitettu sillaksi mainokseen – Kimmo Pietiläinen on jatkanut Feynmanin teosten suomentamista. Nämä uudet, joilla on hauskat nimet (Laskette varmaan leikkiä Mr. Feynman)) ja Kraussin ”Kvanttimies” ovat äärimmäisen suositeltavia joululahjoja. Niitä myydään mm. Helsingissä. Toisin kuin kuuluisin luentosarja (The Feynman Lectures on Physics) nämä kirjat eivät edellytä lukijalta mainittavia matematiikan taitoja, joista Hawking kuuluu esittäneen oman teoriansa, nimittäin että jokainen kirjaan painettu matemaattinen kaava pudottaa lukijamäärän puoleen.

Helsingistä olen nyt selvittänyt, että pika-ajuri, joita on hyvä joukko yli 800, veloittavat kyydistä kuomuttomassa ajoneuvossa 1:75 / ½ tuntia, ja tarvittaessa voi käyttää hyväkseen automaattiseksi järjestettyä käymälöihin pääsyä pudottamalla kymmenpennisen koneeseen.

Aion varoa Esplanadinpuistossa tungeksivia kengänkiillottajia, sanomalehtipoikia sekä hedelmän kaupustelijoita, jotka kiusallisten kärpästen tavoin ahdistelevat.  ”Siellä kulkee virastossa kiusaantunut virkamies raitista ilmaa hengittämässä ja työmies ilottoman työpäivän päätyttyä iloaan pitämässä jonkun punaposkisen palvelijattaren seurassa j. n. e.” Sivuutan kaupungin suurimman yksityistalon, joka on Grönqvistin kivimuuri, koska se ”jättää ulkoasuun nähden paljo toivomisen varaa” ja siirryn kauppatorille, koska Helsinkiin saapuneen matkustajan ei koskaan pitäisi jättää käymättä torilla sen kauppa-aikana. Torin reunassa on myös Seurahuone, jossa on mahdollisuus osallistua yleisön suuresti suosimiin helppotajuisiin konsertteihin.

Jäin lueksimaan Etelä-Suomalaisen osakunnan 1910 toimittamaa, I.K. Inhan huonosti painetuilla kuvilla varustettua Helsingin opasta, kun panin merkille, että siinä oli joitakin tietoja minua kiinnostavista Töölön järvestä ja Sörnäisten järvestä ynnä purosesta, joka oli juossut iloisesti Hietalahteen, kunnes sen paikalle rakennettiin katu, jonka nimeksi pantiin lopullisesti ja painokkaasti Bulevardi.

Lieneekö muita kaupunkeja, joissa on Bulevardi ja Esplanadi? Siis Katu ja Katu. Nykyisen itärajan takana Lapissa on tunnetusti Järvijärvijärvijärvi eli Jaurujärviozerosee, kuten kartta ilmaisee asian.

Töölön järvi on nykyinen Pasilan ratapiha ja Sörnäisten järvi puolestaan se tasava teollisuusalue, josta alkaa Vallila. Seudun tönöt lienevät olleet todella vähäpätöisiä. Viimeksi kuluneiden yli 500 vuoden aikana kovin moni ei ole asettunut Helsinkiin vapaaehtoisesti. Opaskirjankaan mukaan siellä ei ole muuta nähtävää kuin Kappelin Esplanadin päässä oleva suihkukaivo veistoksineen.

Osakuntalaisuudesta huolimatta helsinkiläistä isänmaallisuutta ei löydä. Tarkoitan siis paikallisylpeyttä. Omana elinaikanani helsinkiläisiä on maaseudulla varmuuden vuoksi piesty tavattaessa, koska heitä on pidetty leuhkoina ja leventelyyn taipuvaisina. Myös heidän on tiedetty levittävän turmelusta todelliseen Suomeen.

Panen tämänkin asian suurten ikäluokkien syyksi. Etutöölöläisyys syntyi ennen sotia, ja sen profeetta oli Mika Waltari (Isästä poikaan, Surun ja ilon kaupunki jne.) mutta helsinkiläisyys näyttäisi olevan myöhempää perua. Kulttuurin muutos näkyisi siten Matti Kassilan elokuvissa – suotta kiitetystä ”Elokuusta” (Ruovesi, Kautun kanava) Komisario Palmuihin, joista sikisi ehkä vahingossa väistyvän Helsingin korkea veisu.