19. lokakuuta 2013

Rajapinta





Yritän kunnioittavasti muuttaa kielikuvaa.

Suomalaisille ”raja” on jotain sellaista, jota käydään taksilla katsomassa, kurkotellaan kaulaa, siristellään silmiä, otetaan virvoketta ja ajetaan takaisin. Rajan takana on suuri tuntematon. Oivallisista Karjalan matkaoppaista huolimatta Venäjän rajavyöhyke on pysynyt aika tuntemattomana. Edempänä eli rajan tuolla puolen ei sitten olekaan paljon näkemistä.

Olen kertonut ennenkin, miten arvuuttelin, millaista tunturimaata mahtaa olla Saariselästä itään. Se näytti kaikin puolin samanlaiselta kuin maasto tällä meillä, mutta ei ole tullut vastaan ihmistä eikä ihmiskirjoitusta, josta kävisi ilmi, ovatko viimeiset erämaat nyt todella Suomen puolella, Pieningän saloa lukuun ottamatta.

Meillä Suomessa rautaesirippua ei oikeastaan ollut. Saksassa ja Berliinissä katselin sitä, ja oli se hankala näky. Joku väitti, että se näkyi kuuhun asti.

Edellisen sukupolven raja oli railo. Uuno Kailas käytti tietysti alkusointua, raja railona aukeaa. Kielikuva oli hyvin tehoas. Rautaesiripun läpi taas kuljettiin jatkuvasti. Ei siihen tarvittu muuta kuin salkullinen papereita. Railo on aito este. Siitä ei mennä yli. Este on ehdoton. Kailas luettelee vielä lännen ja idän, Euroopan ja Aasian, ja tulee tehneeksi vähän väkivaltaa maantieteelle.

Minkä verran tiedätte luvallisia neuvostomatkailijoita sotien väliseltä ajalta Suomesta? Minä muistan vain yhden, Olavi Paavolaisen. Hän kirjoitti näkemästään hyvin.

Jouduimme tappelemaan eurooppalaisuudestamme. Ruotsalaiset rotutieteilijät eivät ottaneet sitä todesta eivätkä saksalaisetkaan ennen talvisotaa.

Lappeenrantalaisten ja muiden kunnon ihmisten pitäisi nyt viimein ymmärtää, että heillä on siellä puolivalmiina rajapinta Venäjää vasten.

Sanakirjojen ja kielenoppaiden mukaan ”rajapinta” tarkoittaa kahden laitteen tai laitteen ja softan yhtymäkohtaa. Määritelmässä ”laite” voi tarkoittaa myös ihmistä. Kosketusnäyttö on rajapinta. Graafinen käyttöliittymä on rajapinta.

Valitettavasti englanninkielinen termi ”interface” on ratkaisevasti monimerkityksisempi kuin tämä meidän.

Sähköpistoke eli töpseli ei ole rajapinta vaan pelkkä liitin, niin kuin glemmari. Silitysraudan saisi sähköverkkoon myös työntämällä silitysraudan johdon pistotulppaan. USB, mikro-USB ja mini-USB sisältävät rajapinnan, ja näyttää tuossa olevan puolen metrin päässä nenästäni pari muutakin, Firewire ja useita tökkeleitä, joille kuva kulkee näytölle.

Tulostin tarvitsee kaksi johtoa. Toinen on sähköjohto. Toista käyttäen tietokone ja tulostin keskustelevat keskenään. Käyttäjän näkökulmasta tulostin sylkee sisältään näytössä olevan tekstin, kun käyttäjä painaa Ctrl + P. Teknisesti tuo liuska on monimutkaisen neuvottelun tulos.

API on ohjelmointirajapinta ja määriytyy mm. käyttöjärjestelmän mukaan. Ostatte tai lataatte puhelimiinne Androidin tai Applen tai Windowsin apseja. Kaikille suositellaan VR:n ja liikennelaitoksen erinomaisia pikku ohjelmia, jotka nuuskivat paikkatiedon ja kertovat, milloin ja mistä lähtee seuraava bussi tai juna.

Valtakunnanraja on jo kauan ollut huono rajapinta. Siitä ajetaan läpi ”toiseen maailmaan”, mutta vielä kellot eivät käänny eivätkä valuutat vaihdu aivan lennosta. Erittäin innostava oli tieto, että vanha Posti eli nykyinen Itella on ruvennut vuokraamaan venäläisille postilokeroita Suomen puolelta. Tuo on verkkokaupassa kova juttu. Muuallakin maailmassa ”viimeisen mailin ongelma” on vaikea. Miten saan Amazonin kirjapakettini perille? Kuriiriautolle kotiin on kallis vaihtoehto, lähikaupan postitoimipaikkaan on hyvä, varsinkin kun he lähettävät tekstiviestin kännykkääni niin ettei minun tarvitse muistaa ottaa kotoa mukaan juuri mitään.

Itella tarjoaa venäläisille mahdollisuuden hakea itse pakettinsa Suomen puolelta. Se lienee hyvä ajatus, jos haluaa ostamansa tavaran todella itselleen ja todella nopeasti.

Tuon API:n eli nykyisen valtakunnanrajan puhkaiseminen sopivilla ja laillisilla keinoilla on suomalaiselle ja käytännössä varmaan sitä ennen ruotsalaisille yrityksille keino kaksinkertaistaa asiakasmääränsä. Tarkoitan Pietarin seudun väestöä ja oletan, että raha ei sieltä vallan lopu ja kauppa kasvaa.

Yksi tuote, jonka mahdollisuuksia kannattaisi tutkia, on suomalainen työmies, ja toinen olisi suomalainen insinööri. Jos heille voitaisiin järjestää kulkuasiakirjat samaan kuntoon kuin San Franciscon sillan tietullit – esimerkiksi näyttökortti – jo luulisi kiinnostavan. Suomalaisia voisi kiinnostaa hallipaikka auton pysäköintiin. Konserttilippuja kai myydään jo junalippujen yhteydessä ja VR näyttää havainneen mahdollisuutensa kiertävänä basaarina.

Tietoliikenne on valtaa!



10 kommenttia:

  1. Nonni! Nyt se blogisti on taas tullu Roviolta!

    VastaaPoista
  2. Ei Berliinin munkki vaanKyldyyri, joka on Kiinassa Kiinan myyri, näkyy kuuhun asti, todistivat astrokosmonautit aikanaan. Paitsi Dzei Gagarin, joka ei taivaan takana ollut nähnyt jumalaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stephen Fryn vetämän qi-visan (Quite Interesting) sivuilla asiasta:

      "What man-made artefacts can be seen from the moon?
      Deduct ten points if you said the Great Wall of China.
      No human artefacts at all can be seen from the moon with the naked eye.
      The idea that the Great Wall is the ‘only man-made object that can be seen from the moon’ is all-pervasive, but it confuses ‘the moon’ with space.

      ‘Space’ is quite close. It starts about 100 km (60 miles) from the Earth’s surface. From there, many artificial objects are visible: motorways, ships on the sea, railways, cities, fields of crops, and even some individual buildings.
      However, at an altitude of only a few thousand miles after leaving the Earth’s orbit, no man-made objects are visible at all. From the moon – over 400,000 km (some 250,000 miles) away – even the continents are barely visible.
      And, despite Trivial Pursuit telling you otherwise, there is no point in between the two where ‘only’ the Great Wall of China is visible."

      Poista

  3. Rajapinnassa esiintyi valuuttaa monenlaista.Kotkasta muistan plakaatteja "pilu 5 marka" nojalla nytkyvään keinbussirojuun. Sisemmälllä Venäjää tehtailijat maksoivat itsetehdyillä ITE-rahoilla, välillä saapastehdas maksoi saappailla jne. Aika hyvin pelasi, eikä pelättyä pakolaisvirtaan Lappeenrantaan ilmaaantunut.

    Asiat oikenivat kun Jeltsinin Kreml alkoi myydä mineraali/malmimaan käyttöoikeuksia dollareilla -ja pankkien perustamislisenssejä. Molemmilla oikeilla rahoilla ostettiin yksityistamiskupongit, öljyt,kaasut ja nikkelit Jaakko Ihamuotilan pullakokouksen venyessä ja Porvoon Skjöldsvikin tohtorien pyöritellessä päitään neukkuöljyn rikkipitoisuuksille. Ja Norrilskin rumille tehtaille ja kaivoskuljettimille. Sellainen Dallas Espoon Histassa.Surkeista turha jatkaa, noloa tietää mitäänkään.

    Venäjän omistaa noin 110 oligarkkia NKP:n, Puna-armeijan ja Goldman Sachsilaisten operaatioiden jälkeen, ja näiden perijöiden kanssa. Omistuspohjan vakaannuttua Putinin rauha ja levollisuus palautti Valtion.

    Kirjoitan vain sanoakseni että Venäjän yksityitämissotkut ja raaka-ainekonfensiot ja dollarien sisäänvyöryt kremleitten kautta, kattavasti läpi mantereen, huvittivat suomipoikaa. Hän toi keloa ja panssariromurautaa tälle puolen rajan, suojaan. Tarja Halonen laati investointisturvalauseketta kauppakamarien ja työeläkeliiton ja Putinin kansa. Siitä oikeusvaltiohankkeesta oli iloa WTO-jäsenyyden eli alkavan ruplavyöryn starttaamiseksi,

    Kemppisen vika että jatkan, hän sanoi "valuutta". Alan Greenspan teki muistelmiensa jatkoksi uuden kirjan, tiistaina julkaistaan. Yllyke pinnistykseen on halu kiistää Fedin höveliäisyys. Seteliraha muka kiehautti asuntoboomin. Hän (kai) sitten väittää, että finanssisysteemin kiinalaiset ja varjoisat ja tasemustekalaiset lonkerot ihan sisäsyntyistä -ja sallittua- dynamiittiuttaan tulivat -taas vaihteeksi- muuttuneeksi vuolupuukosta tappotikariksi. Ja ääneen hän sanoo ettei olisi uskonut ahneuden ylittävää motivaatiota olevan, vaan kun oli -kauhu menettää jo haalitut.

    Arvopaperijärjestelmä jäätyi kun ryntäys kerätä omat himaan ja vekslata ne kässiksi alkoi korkosijoitusrahastoista Lehmans Brothersia seuraavana aamuna. (Oli se siinä viime viikon leffassakin,Rahavalta murtui. Liikaa kamaa elokuvassa, hölmö yhdennäköisyys partaBernanke, mustakulmaFuld jne auttoi seuraamista,uutiskatsausta.) Fedillä piti olla maailmanmalli viimeistä huutoa (=tietoa) "how the world works". Toisin meni,ihmisen oikku -kodeissaan, muurahaiskeko se olisi pystyttäminen ?

    Kun tästä tuli lehdistökatsaus niin noukin WSJ:istä vielä että Puolassa poltetaan tuhkaksi valtion obligaatioita, mitätöidään velkaa. Pääministerin nimihän on Donald Tusk. Puola vieteltiin finanssioitumiseen sekin. Eläkesysteemi joka oli ollut valtion vastuulla siirrettiin Rahastoille. Nämä ostivat yksityistettäviä firmoja ja myös valtion obligaatioita. Näistä veloista Tusk nyt innovoi hallituksensa irti. Hän sanoo että valtio ottaa vastatakseen eläkkeistä (kun mangereista ja finanssi-ihmeistä ei ole sanansa pitäjiksi). Heti alkuun tätä eläkelupausta vastaan, vastuista lasketut rahastot luovuttavat obligaatiot valtiolle ja se poltaa ne. Jatkossa eläkerahastojen osakeomistuksia aletaan niinikään siirtää valtiolle ja samalla valtio ottaa vastatakseen eläkkeistä, joiden katteeksi sikäläiset Ilmariset/Varmat olivat ostaneet osakkeet. Se on sitten valtionomistuksen suuntaan palaamista tuolla Veikselillä. Mitähän kurkkudirektiivi asiasta sanoo ?Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Glemmari...mista tama sana tulee?

    Klemmari (puhekielta) eli paperiliitin.

    VastaaPoista
  5. Reviirin raja on loukkaamaton ja pyrkii erottamaan eikä yhdistämään kun ajatellaan fyysistä koskemattomuutta ja miksei tontin rajaakin.Kuitenkin valtioiden rajat hämärtyvät kun samaistutaan kansainvälisiin yhteisöihin enemmän kuin omaan heimoon.Tieteessä tämä on ollut totta jo pitempään ja netti laajentaa lähes kaikkia koskevaksi. Maastoon vedetty raja on kuitenkin välttämättömyys tontin ja reviirin rajana, maattomuus on pahinta mitä on ja ratkaistiin ennen kansanmurhilla.

    VastaaPoista
  6. viroksi "raja" (rada-raja-rajal-rajad jne) on "polku"
    'raja', eli se 'border' on viroksi "piir".

    VastaaPoista
  7. Raja railona....ryssanvihassa jne.

    On se soma, kun "raja railona" halvenee. Niin menee suomalaisia autoja ja venalaisia autoja yli rajan
    yhtena jonona ruuhkapaivina! Somaa! Raivolan aseman lahelle oli ilmestynyt hyvin ajanmukainen kahvila & juottola. Niin se lansimaisuus tunkee Venajallekin; muuallekinj kuin Pietariin.

    VastaaPoista
  8. "Minkä verran tiedätte luvallisia neuvostomatkailijoita sotien väliseltä ajalta Suomesta"

    jos muistaisi edellisen elämän, siinä muodossa, voisi tietysi sanoa jotakin. Mutta parempi panna jo pinoon, ja viimeisetkin känisijät ovat kohta muistiverhon takana, ja valkupeohjelmat jhuavat tyhjää maaiman tappiin.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäisen maailmansodan aikana oli Tornion-Haaparannan silta, venäjän ainoa rajanylitys paikka länteen. Ennen talvisotaa Rajajoen silta oli Suomen ja Neuvostoliiton ainoa virallinen rajanylitys paikka.
    Rajajoella oli myös kaksi salaista etappireittiä, toinen neuvostovakoojien, toinen bolshevistivastaisen vastarintaliikkeen. Todellisuudessa molemmat tshekan valvonnassa.

    VastaaPoista