Rajapinta

Yritän kunnioittavasti muuttaa kielikuvaa.

Suomalaisille ”raja” on jotain sellaista, jota käydään taksilla katsomassa, kurkotellaan kaulaa, siristellään silmiä, otetaan virvoketta ja ajetaan takaisin. Rajan takana on suuri tuntematon. Oivallisista Karjalan matkaoppaista huolimatta Venäjän rajavyöhyke on pysynyt aika tuntemattomana. Edempänä eli rajan tuolla puolen ei sitten olekaan paljon näkemistä.

Olen kertonut ennenkin, miten arvuuttelin, millaista tunturimaata mahtaa olla Saariselästä itään. Se näytti kaikin puolin samanlaiselta kuin maasto tällä meillä, mutta ei ole tullut vastaan ihmistä eikä ihmiskirjoitusta, josta kävisi ilmi, ovatko viimeiset erämaat nyt todella Suomen puolella, Pieningän saloa lukuun ottamatta.

Meillä Suomessa rautaesirippua ei oikeastaan ollut. Saksassa ja Berliinissä katselin sitä, ja oli se hankala näky. Joku väitti, että se näkyi kuuhun asti.

Edellisen sukupolven raja oli railo. Uuno Kailas käytti tietysti alkusointua, raja railona aukeaa. Kielikuva oli hyvin tehoas. Rautaesiripun läpi taas kuljettiin jatkuvasti. Ei siihen tarvittu muuta kuin salkullinen papereita. Railo on aito este. Siitä ei mennä yli. Este on ehdoton. Kailas luettelee vielä lännen ja idän, Euroopan ja Aasian, ja tulee tehneeksi vähän väkivaltaa maantieteelle.

Minkä verran tiedätte luvallisia neuvostomatkailijoita sotien väliseltä ajalta Suomesta? Minä muistan vain yhden, Olavi Paavolaisen. Hän kirjoitti näkemästään hyvin.

Jouduimme tappelemaan eurooppalaisuudestamme. Ruotsalaiset rotutieteilijät eivät ottaneet sitä todesta eivätkä saksalaisetkaan ennen talvisotaa.

Lappeenrantalaisten ja muiden kunnon ihmisten pitäisi nyt viimein ymmärtää, että heillä on siellä puolivalmiina rajapinta Venäjää vasten.

Sanakirjojen ja kielenoppaiden mukaan ”rajapinta” tarkoittaa kahden laitteen tai laitteen ja softan yhtymäkohtaa. Määritelmässä ”laite” voi tarkoittaa myös ihmistä. Kosketusnäyttö on rajapinta. Graafinen käyttöliittymä on rajapinta.

Valitettavasti englanninkielinen termi ”interface” on ratkaisevasti monimerkityksisempi kuin tämä meidän.

Sähköpistoke eli töpseli ei ole rajapinta vaan pelkkä liitin, niin kuin glemmari. Silitysraudan saisi sähköverkkoon myös työntämällä silitysraudan johdon pistotulppaan. USB, mikro-USB ja mini-USB sisältävät rajapinnan, ja näyttää tuossa olevan puolen metrin päässä nenästäni pari muutakin, Firewire ja useita tökkeleitä, joille kuva kulkee näytölle.

Tulostin tarvitsee kaksi johtoa. Toinen on sähköjohto. Toista käyttäen tietokone ja tulostin keskustelevat keskenään. Käyttäjän näkökulmasta tulostin sylkee sisältään näytössä olevan tekstin, kun käyttäjä painaa Ctrl + P. Teknisesti tuo liuska on monimutkaisen neuvottelun tulos.

API on ohjelmointirajapinta ja määriytyy mm. käyttöjärjestelmän mukaan. Ostatte tai lataatte puhelimiinne Androidin tai Applen tai Windowsin apseja. Kaikille suositellaan VR:n ja liikennelaitoksen erinomaisia pikku ohjelmia, jotka nuuskivat paikkatiedon ja kertovat, milloin ja mistä lähtee seuraava bussi tai juna.

Valtakunnanraja on jo kauan ollut huono rajapinta. Siitä ajetaan läpi ”toiseen maailmaan”, mutta vielä kellot eivät käänny eivätkä valuutat vaihdu aivan lennosta. Erittäin innostava oli tieto, että vanha Posti eli nykyinen Itella on ruvennut vuokraamaan venäläisille postilokeroita Suomen puolelta. Tuo on verkkokaupassa kova juttu. Muuallakin maailmassa ”viimeisen mailin ongelma” on vaikea. Miten saan Amazonin kirjapakettini perille? Kuriiriautolle kotiin on kallis vaihtoehto, lähikaupan postitoimipaikkaan on hyvä, varsinkin kun he lähettävät tekstiviestin kännykkääni niin ettei minun tarvitse muistaa ottaa kotoa mukaan juuri mitään.

Itella tarjoaa venäläisille mahdollisuuden hakea itse pakettinsa Suomen puolelta. Se lienee hyvä ajatus, jos haluaa ostamansa tavaran todella itselleen ja todella nopeasti.

Tuon API:n eli nykyisen valtakunnanrajan puhkaiseminen sopivilla ja laillisilla keinoilla on suomalaiselle ja käytännössä varmaan sitä ennen ruotsalaisille yrityksille keino kaksinkertaistaa asiakasmääränsä. Tarkoitan Pietarin seudun väestöä ja oletan, että raha ei sieltä vallan lopu ja kauppa kasvaa.

Yksi tuote, jonka mahdollisuuksia kannattaisi tutkia, on suomalainen työmies, ja toinen olisi suomalainen insinööri. Jos heille voitaisiin järjestää kulkuasiakirjat samaan kuntoon kuin San Franciscon sillan tietullit – esimerkiksi näyttökortti – jo luulisi kiinnostavan. Suomalaisia voisi kiinnostaa hallipaikka auton pysäköintiin. Konserttilippuja kai myydään jo junalippujen yhteydessä ja VR näyttää havainneen mahdollisuutensa kiertävänä basaarina.

Tietoliikenne on valtaa!