Puhelin ja polkupyörä

Tämä kirjoitus ei sisällä tietoa matkapuhelinbisneksestä. En ole itse harjoittanut matkapuhelin- enkä muutakaan bisnestä. Käyttäjä olen ollut 22 vuotta eli pidempään kuin monet. Soitin tärkeitä puheluja Tukholmasta Karoliinisen instituutin eli sairaalan pihasta.

Nokialla oli lock-in Euroopassa ja Aasian osissa, kunnes tekniikka kehittyi liikaa. Ihmettelimme Motorolan ja ties kenen puhelimia Kalifornian matkoillamme runsaat 10 vuotta sitten. Dual-band oli kuin siunaus. Sama koje toimi Yhdysvaltain ja Euroopan verkoissa.

Nokialle se ei ollut siunaus. Moniko käyttäjä enää muistaa, miten oli parikin eri GSMää, CDMA ja Japanissa vielä eri järjestelmä. Puhelimet eivät toimineet ristiin. Nyt älypuhelimien myynti on 90 prosenttia kaikista. Tuota nimeä ei vielä tunnettu, mutta ensimmäinen laajasti menestynyt älypuhelin oli Nokian Communicator.

Voi asian niinkin sanoa, mutta ei tuhoa mielestäni tuonut Applen iPhone. Joskus 2007 tekniikka yhteyksineen oli kadonnut kuluttajan näkyvistä. Piilossa oli oikeastaan valtava paketointi puhelin- ja verkko-operaattoreiden ja eriasteisten verkonvuokraajien kanssa. Asiakas soittaa mielestään puhelun ja ottaa vastaan mainoksen. Mitä kaikkea hänen puhelimessaan todella tapahtuu samanhetkisesti, se on kuulkaa pitkä kertomus.

Asiaan tässä syventymättä – hiukan varttuneemmat lukijat muistavat, miten valtavasti kirjoitettiin UMTS-kaupoista. Yleinen mielipide oli, että nyt suomalaisetkin ovat ostaneet pelkkää ilmaa ja tosi kovalla hinnalla.

Vastaatteko puolestani muille lukijoille: mikä UMTS on / oli ja missä se on nyt?

Vihje: lehtikirjoittelussa kuitataan usein ”UMTS eli 3G” ja ehkä vielä ”suunniteltu myös datan siirtoon”.

Lock-in on slangitermi. Markkinat lukkiutuvat johonkin teknologiaan, joka ei välttämättä ole paras eikä halvin. Muistelen että Bellin valtava vahvuus olisi ollut alkujaan tätä perua. Idea on suunnilleen tänä: toimitetaan tilaajalle esimerkiksi sellaisia puhelinkeskuksia, ettei kukaan muu pysty jatkossa parantamaan eikä korjaamaan niitä ainakaan järjellisin kustannuksin.

Ehkä jopa autojen tavallinen otto-moottori on tällainen ilmiö. Sähköautot ja etenkin akut kehittyvät silmiinpistävän vaivaisesti. Kaikki maanteistä polttoaineen jakelujärjestemiin on kehittynyt öljyn johdannaisten varaan.

Eikö olekin surullista, nyt kun puhutaan hallitsevista ja ei hallitsevista teknologioista, että myös Suomen armeija on aika pitkälle luopunut polkupyöristä. Suomi oli toisen maailmansodan aikaan Japanin ohella ainoa maa, joka käytti merkittävästi polkupyöriä taistelutehtäviin. Niitä ja moottoripyöriä oli käytetty etenkin lähettitehtävissä jo ensimmäisessä maailmansodassa ja fillareita improvisoidusti buurisodassa.

Olisi hauska tietää tarkemmin tämän mainion keksinnön taustat. Suomessa oli polkupyöräpataljoona jo varhain. Sellainen majaili ainakin Terijoella. Lyhenne PPP korvautui aikanaan toisella, kun fillarista tuli jääkärijoukkojen ratsu. Jääkärit puolestaan olivat sotien aikana erikoisjoukkoja. Niiden osuus oli varsinkin hyökkäystoimissa 1941 suuri, ja mieleltään sotainen lukija voi verestää muistojaan lukemalla esimerkiksi myöhemmin kenraali Yrjö Keinosen vauhdikkaita sotakirjoja. Kevyet osastot ja ”Laguksen jääkärit” liikkuivat kalustonsa kanssa sata, sataviisikymmentä kilometriä päivässä.

Tästä monilla lukijoilla on takapuolituntuma. Armeijan polkupyörä oli mainio väline, mutta satula oli suoraan sanoen aika kova. Mutta joka ei ole nähnyt, miten pyöräilevä osasto jalkautuu jyrkässä alamäessä, on jäänyt vaille hurjaa armeijamuistoa. Omat muistoni ovat ikäviä. Sotkimme tykistön tulenjohtueena koko asevelvollisuusaikansa pyöräilleiden jääkärien joukossa. Tahtoi tulla hiki ja meinasi henki loppua.

Japanilaisista tiedetään, että he matkaansaattoivat erittäin suurta hämminkiä hyökkäämällä brittien niskaan Malakan niemimaalla ajamalla fillarilla viidakon halki. Miehillä oli oman tarakan lisäksi raskaan kranaatinheittimen ammus repussa. Tämä oli briteille aluksi paha yllätys, sitten painajainen.

Jos olisin huolellinen kirjoittaja, pyrkisin selvittämään muistikuvani. En viitsi tehdä sitä, vaan heitän vain ilmaan jostain luettuna, että Neuvostoliiton eli puna-armeijan läpimurtojoukot, siis 31. tai 33. armeijan erikoismiehet, tulivat Valkeasaaressa läpi ajaen täyttä karkua pyörällä ja ampuen samalla konepistoolilla.

Yleensä arvellaan, että venäläiset eivät osanneet ajaa polkupyörällä. Luulo voi olla osittain perusteltukin. Tuo vastakkainen Valkeasaareen liittyvä tieto olisi hyvä varmistaa. Joka tapauksessa suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli selvillä vastustajastaan, koska useatkin jääkäripataljoonissa palvelleet henkilökohtaiset tiedottajani ovat maininneet, miten vihollisen panssareilla oli hyvin valitettava tapa ajaa suomalaisten polkupyörät tankilla lyttyyn.

Sekin olisi mielenkiintoinen tieto, mitkä tehtaat olivat näitä konepajatekniikan edelläkävijöitä. Eikö sekään tieto olisi hullummaksi, mistä armeija osti eri aikoina sukset. Satojen miesten hiihtomarssi, jollaisella muutkin kuin tämän kirjoittaja ovat ponnistelleet, taitaa sekin olla kansainvälistä ainutlaatuinen ilmiö.