Kulkulaitokset 2080

Ei lentäviä lautasia, ei edes lentäviä autoja.

Tällaisessa verkkokirjassa ajautuu jatkuvasti ennustamaan menneisyyttä. Sellaisen hedelmällisyydestä voi keskustella.

Tulevaisuuden historia on ollut puoli vuosisataa myös yliopistojen mielenkiinnon kohteena. Tulokset jakautuvat siististi kahteen pinoon. Toinen pino on sellaista, josta ei osaa sanoa mitään, ellei viitsi sanoa, ettei oikein vakuuta. Toinen pinkka on hyödyllistä tavaraa. Sellaista on harrastettu muutamia vuosisatoja. Ekstrapolointi eli joidenkin nykyisyyden ja lähimenneisyyden linjojen jatkaminen tulevaisuuteen on välttämätöntä ainakin taloustieteissä. Auringonpimennyksiä ennustettiin oikein hyvin kauan ennen kuin taivaankappaleiden liikelaeista oli saatu selko.

Yhtään kirjoitusta ei ole sattunut silmiini aiheesta Kirjallisuus vuonna 2050 tai oikeustiede Suomessa vuonna 2060 tai Uusi tekijänoikeuslaki 2020.

Tulevaisuudesta ei saisi puhua, ”koska emme voi tietää siitä mitään”. Tuolla samalla perusteella kaikki tiede voitaisiin lopettaa. Tieteessä tarkoitus on tutkia asioita, joista emme tiedä mitään, ja tuloksena voi olla, että tietomme eivät liioin lupaa parantua.

Joitakin kirjoituksia sitten taisin mainita nimeltä ranskalaisen Michel Foucaultin, joka on yhtä kuollut kuin filosofiansa. Minuun Foucaultin ajatukset tiedon arkeologiasta ja tietämisen murroksista vaikuttivat voimakkaasti. Olin enemmän kuin hiukan mukana kirjan ”Tarkkailla ja rangaista” saattamisessa suomenkielelle. Luulen että kirjalla oli jokin vaikutus ajattelutapoihin myös meillä, mutta varma en osaa olla. Seksuaalisuuden historiasta olen pitänyt luentosarjojakin. Jostain syystä ne olivat suosittuja. Foucaultin tätä koskevien kolmen ensimmäisen kirjan nimet ovat ihmeen kauniita – tietämisen halu, mielihyvän käyttö, huoli itsestä.

Omalla elämällään Foucault viittasi tulevaisuuteen. Hän kuoli AIDSiin ja lienee saanut sen samaan sukupuoleen kuuluvalta suhteeltaan, joita oli runsaasti. AIDS ja sama sukupuoli eivät tunnu enää niin ratkaisevilta murroksilta kuin vuosikymmeniä sitten.

”Episteeminen ruptuura” eli tiedon meneminen sijoiltaan tarkoittanee myös samaa kuin Thomas Kuhnin ”tieteellinen vallankumous”. Kun tiedemiehet ovat kasvavalla raivolla torjuneet jotain harhaoppia, jonain päivänä heidän oma uskonkappaleensa tipahtaa kuin hattu naulasta ja entinen harhaoppi on nykyinen oikea oppi.

Tämä ilmiö, jota voidaan kuvailla muun muassa bifurkaation eli haarautumisen käsitteellä, selittää jotain historian sattumanvaraisuudesta ja tulevaisuuden arvaamattomuudesta. Päivän teemoja esimerkkinä noudatellen: entä jos joku olisi onnistunut nitistämään Stalinin? Jos hevonen olisikin Varsovassa potkaissut Mannerheimia päähän eikä polveen? Jos Kekkonen olisi päässyt 1943 natsien johtaman kansainvälisen urheilujärjestön johtoon, kuten melkein kävi?

Nuo niin sanottuun virtuaaliseen historiaan johtavat kysymykset eivät ole kauhean kiinnostavia. Samanlaisia voi keksiä puolessa tunnissa sata, ja niistä muodostuu vain valtava läjä vailla rakennetta ja siis jatkuvuutta.

Hypyt tulevaisuuteen voivat olla erittäin kiinnostavia. Jos niissä on sellaista makua, että jokin voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, ennustajaa ei pidetäkään tutkijana, vaan ”visionäärinä”.

Tuo termi on hankala, koska liike-elämä ja konsultit ovat ottaneet sen omaan käyttöönsä. Ennen suurten uskontojen ja valtavien henkisten liikehdintöjen – esimerkiksi tasa-arvon ajamisen tai sosialismin – kielelle saattajat olivat visionäärejä eli ”näkijöitä”. Nyt tuntuu välillä, että visionääri on kuka tahansa, joka ennustaa yläkanttiin seuraavan vuosineljänneksen liiketoiminnan tuloksen.

Todellisuus on kuitenkin toinen. Samalla tavalla kuin jokainen kantaa mukanaan sekä omaa että yhteisöjensä menneisyyttä, myös itsemurhaajalla on käsitys tulevaisuudesta. Köydenmutkaan hankkiutuvan visio on miinusmerkkinen, vaikka valon taitekerroin on positiivinen, ellemme nyt puhu metamateriaaleista.

Valo tulee tulevaisuudesta. Ei pidä uskoa tähtitieteilijöitä, jotka väittävät, että kaikki näkemämme valo on säilöttyä, auringostakin kahdeksan minuuttia kaksikymmentä sekuntia vanhaa, keskimäärin.  

Jos haluatte jatkaa kielikuvaa, miettikää lyhytaikaista valoa (evanescent light), joka voi väreillä kohteen pinnalla ja rappeutua näkymättömiin. Tämä ei ole uskomus, vaan normaalia aaltoteoriaa.

Vakavamielisille huomautetaan, että valon tuoja on latinaksi Lucifer. Miten nimitys kohdistui nykyiselle taholle, se on pitkä kertomus. Belsebubi puolestaan tarkoittaa enemmän tai vähemmän tarkasti suomennettuna kärpästen herraa. Bal on herra.

Otin otsikoksi Kulkulaitokset 2080, koska olen pikku hiljaa odotellut sellaisia ilma-autoja, joita on vanhastaan esitelty erilaisissa tulevaisuuskuvitelmissa. Ei taida tulla valmista?