3. syyskuuta 2013

Lantti vanhalle Nokialle



Örkki jolle en muuten vastaisi ehti taas osoittamaan, että täällä puhutaan sodasta, vaikka Nokia muuttuu ja sen mukana maailma.

Verkkoörkeistä on hyötyä. Nytkin havainnollistuu, että puutteellinen lukutaito on usein kommenttien takana. Eilen puhuttiin johtamisesta ja johtajista. Tänään puhutaan lehdissä ja televisiossa Nokian yhteydessä johtamisesta ja johtajista.

Myös talvisota on mainittu useamman kerran. Lisäisin keskusteluun välirauhan 1944. Maa on mullin mallin ja tärkeimmät poliittiset ja sotilaalliset ratkaisut ovat osoittautuneet vääriksi. On jälleenrakentamisen aika. Sotakorvaukset tuntuvat kovilta.

Nokialaisten kanssa oli aina vaikeuksia saada heitä muistamaan, ettei heidän laitteensa ole mitään ilman sisältöä. Heillä oli paha tapa puhua bittivirrasta. Se on keino sivuuttaa kysymys sisällöistä. Vaikeatajuinen sana ”älypuhelin” tarkoittaa laitetta, jossa sisältö on ottanut keskeisen sijan. Tälläkin palstalla on toisteltu eri vuosina monta kertaa, että tietoliikenne on sivuuttanut tietojenkäsittelyn. Yhteisnimitys on edelleen ICT eli siis tietojenkäsittely plus tietoliikenne, mutta näiden kahden tasapaino on muuttunut.

Nokia oli metsäteollisuutta. Metsäteollisuudessa raaka-aine eli puu kasvaa teollisuutta kiinnostavassa mittakaavassa paikoissa, joissa viestintämahdollisuudet olivat heikot tai olemattomat. ”Kannonpääpuhelin” oli hyvä lempinimi. Metsäteollisuus siirtyi uuteen vaiheeseen, kun langattomat verkot tekivät aivan uudenlaisen kuljetuskäytännön mahdolliseksi.

Tänäkin päivänä sekä puhe ja SMS-yhteydet että ennen kaikkea navigointi näyttelevät jotain roolia metsäteollisuudessa. Kun UPM ja Stora aloittivat alanmäkensä, on johdonmukaista ja kaunista, että Nokia seuraa perässä.

Tatu Pekkarinen kirjoitti säeparin Nokian kuolinilmoitukseen hyvin kauan sitten:

”Ja kun laivasta näkyi enää pikkuisen niitä kuplia pinnalla,
niin kippari kysyi, että kuka tämän ostaisi, puolella hinnalla.”

Päivän uutisvuodossa sana ”matkapuhelin” kuulostaa ajattelemisen arvoiselta. Käytössäni on Nokia Lumia, iPhone ja pari muuta. Markkinoilla nousevat kiinalaiset ja taiwanilaiset laitteet. Matkapuhelin ei liity tällä hetkellä matkalla olemiseen eikä puhelimeen. Nimitys näyttäisi sisältävän historiallisen katsauksen.

Mitä Microsoft tekee Nokian puhelimilla? Luultavasti lopettaa niiden valmistamisen. Microsoft ei ole ennenkään osannut valmistaa laitteita. Miksi se olisi nyt kiinnostunut niistä, kun sillä on jo kokemusta sekä onnistumisesta että epäonnistumisesta. Normaali liike-elämän järki, jota opetetaan myös yliopistoissa, sanoo että omien vahvuuksien lisäksi on oltava selvillä omista heikkouksista.

Tämän hetken tilanne tuo mieleen kilpailun raideliikenteen ja tieliikenteen kesken. Yhdysvalloissa ratkaisu oli nopea ja mahdollisesti väärä. Maailmansotien jälkeen kiskot käärittiin rullalle.

Tieteiskuvittelemisen maailmassa esitettiin, että vuonna 2000 monilla tai kaikilla on lentoautot, joilla kurvaillaan ilmassa takaisin tulevaisuuteen. Mistään sellaisesta ei ole merkkejä. Ihmisten ei tarvitse kököttää edes lentävissä hevosvankkureissa, koska ihmisten sijasta siirrellään tietoja.

Niinpä paikkatiedot ovat tällä hetkellä hyvää liiketoimintaa. Juuri Nokia on pitänyt kiirettä. Navigaattori, sellainen kuin Garmin tai Becker tai Tomtom, kesti vain kymmenen vuotta. Nyt ainakin Nokian Lumiassa on ja siihen saa sangen hyviä karttaohjelmia, ja Google ja sen kautta Apple ovat hyvin kisassa mukana.

Joistakin asioista on hiukan vaikea kirjoittaa, koska seassa on luottamuksellista tietoa. Suomessa patenttien mahdollisuudet on yleensä ymmärretty huonosti tai vallan väärin. Nokia on ollut etevä, ja nyt se ilmoitti pitämiensä patenttien arvoksi paljon yli miljardin. (Patenttien rahallinen arvo on tietenkin erittäin suhteellinen asia.)

Tämä, siis etenkin ICT-patentit on pitkään ollut oma alani. Niinpä en kirjoita siitä enempää kuin tämän. Niin sanottu IPR-portfolion hallinta eli patentti- ja tekijänoikeuksien monipuolinen niveltäminen muuhun liiketoimintaan on aina suosittu aihe. Siitä puhutaan paljon mutta sen hyväksi tehdään vähän. Juuri kukaan ei suostu kuuntelemaan, kun sanoo, että vahva ja aggressiivinen oikeuksien hallinnointi voi johtaa hallitsemattomaan polkuriippuvuuteen.

Polkuriippuvuus tarkoittaa järjestelmässä tehtyjen aikaisempien valintojen vaikutusta myöhempiin valintoihin. Ei pidä olla johdonmukainen! Kehitys on odottamatonta ja bifurkaatiopisteet aivan arvaamattomia. ”Polku” haarautuu, eikä mikään kerro, kumpi haara on valittava. Tämä liike-elämän – ja kompleksisuustiteorian – ”polku” on kuitenkin luonteeltaan talvitie. Se tuiskuttaa umpeen. Valinnan jälkeen paluuta ei ole.


Ja siten ihminen tai yhtiö voi joutua omien onnistumisiensa orjaksi. 

25 kommenttia:

  1. Itse asiassa on kyseessä vanha tuttu asia eli matkiminen -- muutama vuosikymmen liian myöhään:

    "Vuonna 1985 Microsoft otti jäljennöksen Applen Desktop-ympäristön ulkomuodosta ja syntaksista ja kehitteli siitä hieman sekavan tuntuisen käyttöjärjestelmän, jonka alla pyöri aluksi edelleen DOS. Eri MS:n aliorganisaatioiden ristipaineissa siitä ja Office-paketista kuitenkin kasvoi tietokoneiden de facto käyttöstandardi.

    Nyt Microsoft on tehnyt seuraavan klooniyrityksen; yrittää toistaa Applen innovaatiomenestyksen laitteiden ja softan yhdistelmässä muuttumalla itse myös laitevalmistajaksi. Tästä kyllä seuraa tiettyä kiehuntaa (jossa ensimmäisenä keitetään Ballmer), sillä nyt siirrytään valmistamaan rautaa ja siten kilpailemaan MS:n asiakkaiden kanssa.

    Ehkä liiketoiminta-asiakkaille voikin myydä Office-yhteensopivan puhelimen. MS on aina myynyt yritysten keskijohdolle ja luserit ovat sitten joutuneet sopeutumaan ohjelmistopolitiikan seurauksena laitepolitiikkaan. BYOD kuvitellaan näin voitavan ohittaa eräänlaisena välisoittona."

    oma Facebook-repliikkini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vuonna 1985 Microsoft otti jäljennöksen Applen Desktop-ympäristön ulkomuodosta ja syntaksista ja kehitteli siitä hieman sekavan tuntuisen käyttöjärjestelmän...
      + esti hienon Full Write -järjestelmän edelleen kehityksen, sopimuksilla ja järjestelyillä, joista ei koskaan saatu kokonaiskäsitystä. Tuskinpa nytkään, näkyvillä ovat vain on muutokset, jotka ko. taustan tuntien olivat hyvin arvattavissa.

      Poista
  2. Erkki, lausutaan Örkki.

    VastaaPoista
  3. Markku Kuismalla esitti viime kirjassaan SS-teorian.

    1. Onnistunut sattuma, onnistunut sähellys
    2. Onnistunut sattuma, epäonnistunut sähellys
    3. Epäonnistunut sattuma, onnistunut sähellys
    4. Epäonnistunut sattuma, epäonnistunut sähellys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. García Márquez lajitteli kirjailijat kolmeen ryhmään:

      1.) On kirjailijoita jotka osaavat kirjoittaa mutta joilla ei ole sanottavaa.
      2.) On kirjailijoita joilla on sanottavaa mutta jotka eivät osaa kirjoittaa.
      3.) On kirjailijoita jotka eivät osaa kirjoittaa ja joilla ei ole sanottavaa.

      Poista
  4. Polkuriippuvuus kuvaus on biologiassa tuttua. Sitä kutsutaan evoluutioksi. Monet lajit joutuu umpikujiin, harvat polut selviää 100 miljoonaa vuotta.

    M

    VastaaPoista
  5. Onkohan taman blogitekstin kirjoittaja joku ITC alan huippu...on fiksua ja viisasta tekstia! Kiitos!

    Tiedot on saatu siis siirtymaan; koskas aletaan siirtaa tunteita?

    VastaaPoista
  6. Nokia myytiin 5 miljardilla eurolla? Eikös se ollut vielä jokin aika sitten neljännesvuoden voitto? Nokia kasvoi ja kukoisti aikansa. Coca cola ja mac donals ovat vähän pitkäikäisempiä. Muutama vuosi sitten huomasin,että suomeruåttalainen pääoma möi Nokian osakkeita tosi ison määrän. Ehkä se ei ollut ihan paras hetki, mutta jospa toiseksi paras.

    VastaaPoista
  7. Ensinmäinen matkapuhelimeni oli Nokian työsuhdekapula jolla sain puhella kohtuulliset omatkin puhelut työnantajan piikkiin.
    Tämä riitti minulle. Mainoksissa näin pukumiesten käyttävän kommunikaattoreita mutta itse en moista kaivannut. Tuttu insinööri sitä kehui ja esitteli mutta totesin että koulutukseni ei riitä sen käytön opettelemiseen.
    Sitten tuli työpaikalle väen vähennys ja oman puhelimen hankinta eteen ja kuinka ollakaan kohtasin kuin johdatuksena uuden iPhone 4:n liitymatarjouksena. Se oli siinä. Ei ole tarvinnut katua. Kaikki tarvittava aina mukana käytettavissä helposti ilman insinöörikoulutusta.
    Kun esittelin puhelintani mainitule tutulle joka oli Nokia fani, hän naureskelen vähätteli puhelintani leluksi ja osti vuoden kuluttua samanlaisen ja sarastui verkkoriippuvuuteen ...

    VastaaPoista
  8. Pian kenties ihmettelen miten Nokia ilmiö syntyi nimenomaan Suomessa. Varmaan lestadiolainen kansansielu on siihen auttanut. On totuttu olemaan numeroita ison kirjan haltijan taskussa.

    VastaaPoista
  9. JK: "Ihmisten ei tarvitse kököttää edes lentävissä hevosvankkureissa, koska ihmisten sijasta siirrellään tietoja."

    Eikös se amerikkalainen yksinäinen sheriffi saavu juuri tänään Tukholmaan sillä lentävällä hevosvankkurilla? Juuri samanlaisella, jolla lännen rajaseudut aikoinaan asutettiin.

    VastaaPoista
  10. Ei Nokiaa ole myyty. Vain osa siitä. Myöhemmässä historiankirjoituksessa kun asiaa tutkitaan, niin havaitaan, että Nokian matkaviestintoimintoja eivät tuhonneet insinöörit tai teolliset muotoilijat, vaan ns. pavunlaskijoiden suuri armeija. Jengi joka ei oikeastaan tuota mitään vaan aiheuttaa lähinnä vahinkoa.


    USAn motariverkko olisi rakennettu joka tapauksessa, koska puolustustarve niin vaati. Noin liksom lisänä siihen tuli, että myös siviililiikenne voi sitä käyttää. Ja koska kuorma-vaunulla pääsee, samoin kuin henkilövaunulla, paikasta A paikkaan B kulkematta paikkojen (c, d, e,...) kautta, niin onhan se nyt järkevämpää kuin junan käyttö.

    VastaaPoista
  11. Mitä mieltä blogi-isäntämme on usalaisesta käytännöstä,jossa myönnetään salaista patentteja?

    http://www.newscientist.com/blogs/shortsharpscience/2008/10/us-patent-office-reveals-numbe.html

    http://en.wikipedia.org/wiki/Invention_Secrecy_Act

    Yhdessä kaikkialle ulottuvan NSA-urkinnan kanssa tämä mahdollistaa kätevän käytännön, jossa patentinhakijalle kerrotaan, että "tämä on meillä jo patentoitu, mutta salaisesti". National interest.

    VastaaPoista
  12. Nokia on tätä ennen myynyt pehmopaperi-, kumi-, lattianpäällyste-, kaapeli-, autonrengas-, televisio-, tietokone-, lamppu- ja salaojaputkiliiketoimintoja. Ainakin, muistaakseni. Niin ja ne voimalaitokset?

    MItähän ne seuraavaksi ostavat?

    VastaaPoista
  13. "tärkeimmät poliittiset ja sotilaalliset ratkaisut ovat osoittautuneet vääriksi"

    Niin ja vaihtoehdot Suomelle olisivat 1939-1944 olleet - -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin hiukan eri asiaa. Siteerasin E. Heinrichsiä. Poliittinen ratkaisu eli käytännössä punikkien jälkeläisten syrjiminen armeijassa 30-luvun lopulle asti johti hyvin pieneen koulutettuun reserviin talvisodassa. Eteeminen Syvärille ja Äänisen yli perustui vuonna 1941 hyvin perusteltuun arvioon,että Neuvostoliitto romahtaa Saksan edessä.

      Saksan rinnalle asettumiselle 1941 en minäkään näe vaihtoehtoa. Lisäksi Mannerheim, Ryti ja Tanner pitivät maan taitavasti erillään saksalaisaatteista 1941-1944, Kaikki kolme olivat yksityisesti jyrkästi natsismia vastaan. Ryti rekisteröi päiväkirjassaan Hitlerin henkilökohtaisen säteilyn. Se lienee ollut tosiasia eikä tietenkään tarkoita Hitlerin kannattamista.

      Poista
    2. Suosittelen silmälääkäriäkeskiviikkona, 04 syyskuuta, 2013

      Tuhannen kerran, natsi-Saksan rinnalle asettumiselle v. 1941, liittoutuneet tarjosivat täysin tuettua ratkaisua - ja vuoden 1939 rajaa - vain muutaman kuukausi sodan alkamisesta, mutta ilmeisesti suur-Suomi kangasteli natsiaseveljen silmissä siihen malliin että sota jatkettiin vielä vuosia - ja lopulta oli nieltävä nöyryyttävät rauhanehdot, ja NL:n rooli valvojana.
      Ihan hyvä kauppa, siihen nähden mihin olimme sekaantuneet.
      varsinkin 1970-luvun pysähtyneisyyden aika oli suorastaan lumoava verrattuna tähän kvartaalitalouden ja median nykyhysteriaan. Eivät minkään sortimentin kieliriidankylväjät tai natsit: eivät uudet eivätkä vanhat, hyppineet silmille ihan joka kadun kulmassa.

      Poista
    3. Ei kukaan Ensimmäisen Maailmansodan veteraani (korpraali) päässyt vastaavaan asemaan kuin herra Hitler.
      Ja minkäköhän takia ei päässyt - tai siis tässä tapauksessa pääsi?

      Ootteko aatelleet sitä? Tä.

      Poista
    4. Kekkonenkin oli korpraali samoilta ajoilta ja aika merkittävään asemaan pääsi hänkin - ajatelkaamme sitä! (Olisi muuten omituista ellei Aatulla olisi ollut hurmaamisen lahjaa, kun kerran puhumalla hurmasi kymmeniä miljoonia järkeviä saksalaisiakin.)

      Anonyymi - tarkoittanet "liittoutuneilla" Neuvostoliittoa? Jos siihen tarjoukseen olisi tartuttu, niin Siperiassa oltaisiin. Englanti olisi ollut samanlainen äänetön huutolaispoika kuin valvontakomissionkin aikana. USA taas ei vielä sodassa ollut mukanakaan.

      Onneksi päättäjillämme oli hieman enemmän suhteellisuudentajua kuin näillä dosenttiluokan nyymikoilla, eivätkä menneet ilmiselvään harhautukseen.

      Poista
    5. Minäkin olen muuten korpraali. Kirjurikorppi.

      Ps. Tairankin tästä lähtee lähikapakkaan pitään puheita. (Piru vie.)

      Poista
  14. Rahaa taisi tulla kassaan, mutta kuka oikeasti uskoo tämän "Uuden Nokian" lentoon?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_Siemens_Networks/Neutraalius

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun säädetty aika on kulunut, Jolla ui Nokiaan takaisin ostettuna menestyksen ulapoille vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa ...

      En Tei Lee

      Poista
  15. Microsoft Nokia
    Muistakaamme ettà MS:n tie on pààllystetty ruumiilla, ohjelmina monta kertaa edityksellisempià, mutta kilpailijoina vaarallisia.

    VastaaPoista
  16. Tässä on otetta, vaikka olisikin väärässä:

    http://www.businessinsider.com/analysts-microsoft-bought-nokia-because-nokia-was-going-to-stop-making-windows-phones-2013-9

    VastaaPoista
  17. Ettekö nyt selvää asiaa huomaa:

    Uusi Nokia ostaa kohta Jollan ja se on menoa taas!

    VastaaPoista