Tietoa eli tuskaa

Vapauttava tunne. Välittäjänä oli kommentoija, joka näytti oivaltaneen jotain lähiympäristönsä muinaisista asioista. Minulle tuli sellainen mieli, että kun isäni viimeisen kerran luki näitä verkkokirjoituksia, hänellä sattui olemaan kuumetta ja siksi ajatukset epäjärjestyksessä. Muuten hän pysyi kirkkaana loppuun asti. Tuon yhden kerran hän ilmaisi vaivalloisesti närkästyksensä että oli varmaan häntä loukatakseni kirjoittanut hänen sukunimensä muotoon ”Kempinen”. Yritin selittää, että kysymyksessä on tavanomainen lyöntivirhe ja mitä loukkaamiseen tulee, onhan se minunkin sukunimeni. Sillä kertaa selitys ei mennyt jakeluun.

Nyt voin siis kirjoitella kaikenlaista, eikä hän pääse oikomaan virheellisiä väittämiäni. Mahtavaa. Toisaalta surullista, ettei myöskään voi enää kysyä mitään.

Suomalaisten kohtaloita ei sovi verrata Viroon, jossa asiat olivat niin monin verroin kauheammat. Silti meilläkin on rakkaiden kanssamatkustajien salaliitto, jota Virossa Jan Kross ja Suomessa Sofi Oksanen ovat käsitelleet etevästi.

Suomessa talvisota aiheutti sellaisen seurauksen, että äärioikeiston eli Lapuan liikkeen ja sitä lähellä olevien ryhmien väkivaltaisuuksista eivät enää koskaan halunneet puhua tekijät eivätkä uhrit.

Neuvostoliiton maahankarkauksen jälkeen asetelmat ja asenteet muuttuivat täydellisesti, ja 30-luvun alkuvuosia ei oltu muistavinaan.

Antti Tuuri otti nuo asiat esiin romaanissaan ”Ikitie”. Oikeistoradikaalia kauan tutkineena ilmoitan pitäväni Tuurin kuvausta, joka on sinänsä kuvitteellinen, kaikin olennaisin osin todenmukaisena. Romaanissa vilahtelee ohimennen ihmisiä ja tapauksia. Se pappi, joka puhui saarnastuolista IKL:n mustassa paidassa ja sinisessä kravatissa, oli Kauhavan kappalainen Rantanen, kansanedustaja. Hän kuoli sydänkohtaukseen ennen sotia. Tunsin hänen leskensä, joka oli töissä Kauhavan verotoimistossa silloin kun isäni oli verolautakunnan puheenjohtajana. Itse en tiennyt ylioppilaana, että Kauhavalla oli ollut sen niminen pappi, vaikka olin muuten pääpiirtein selvillä paikkakunnan historiasta ja menneisyyden silmäntekevistä.

Kotonani pidettiin useinkin Kansallisseuran kerhoiltoja eli Kokoomuksen kannattajien tapaamisia, koska isäni oli hyvin aktiivinen puoluemies. Muistan hyvin opettaja Kivisen, joka oli arvovaltainen vanha mies. Joskus ihmettelin, että noin ilmeisen kyvykäs ihminen oli syrjäkylällä opettajana. Tietääkseni hän oli kohuvuosina paikkakunnan johtavia kyyditsijöitä ja äärimmäisyyksien mies.

Kerhoilloissa ja muutenkin isoisäni luona tapasin usein asessori Sarparannan, joka oli Kauhavan piirin nimismies ja erittäin tunnettu hahmo paikkakunnalla. Hän taisi olla virassa yli 30 vuotta ja oli luullakseni poliisimiehestä nimismieheksi noussut eli kouluja käymätön. Hänen pojistaan tuli juristeja ja everstejä ja muuta, joka tapauksessa mallikelpoisia kansalaisia.

Nimismies Sarparanta oli naulaamassa Kauhavan työväentalon ovi ja ikkunoita umpeen, mikä oli tekohetkellä selvää laittomuutta. Asunnoista ja eräistä yhteyksistä arvelen, että hän oli hyvinkin tietoinen väkivallanteoista, ellei sitten itse mukana.

Suomessahan päästiin vähällä, koska varsinaisia murhia tehtiin vain kaksi tai kolme, mutta vapaudenriistoja eli kuljetuksia rajalle tai sen suuntaan satoja ja pahoinpitelyjä määrä, jota en uskalla arvioida. Hyvämäestä Siltalaan tutkijat ovat käyneet niitä läpi. ”Lapualaisten” väkivaltaisuuksissa oli sekin ikävä piirre, että ne kohdistuivat myös naisiin. Tältä osin Arvo Salon ”Lapualaisooppera” on totta ja tapahtunutta, vaikka näytelmässä, josta muistan nauttineeni suuresti, oli tietenkin myös tietoista irvistelyä ja liioittelua.

Jussi Muilun, jonka sukunimestä tuli termi ”muilutus”, tunsin ulkonäöltä. Hän kuoli vasta 70-luvun alussa. Kosolassa olen käynyt usein, mutta Niilo Kosolan talo – muistoesinesineineen – on nyt alempana jokivarressa, kun taas Lapuan liikkeen aikana isä-Vihtorin talo oli vastapäätä kirkkoa sillankorvassa, ja sen tiloissa toimi nuoruudessani – muistaakseni toimii edelleen – uskonnollinen Herättäjä-yhdistys.

Vihtori kuoli ennen sotia ja Herttua samoin. Pentti Kosola, joka pitkän vääntämisen jälkeen oikein tuomittiin suutari Mätön murhasta Karjalan kannaksella erittäin lievään rangaistukseen – isänmaalliset näkökohdat huomioon ottaen – kaatui talvisodassa. Hän oli lentäjä ja putosi siinä suuressa Ruokolahden lentotaistelussa.

Lähinnä yhteensattumien kautta tiedän useitakin kyyditysmiesten etappipaikkoja myös Pohjanmaan ulkopuolella. Vaikuttaa joskus siltä, että kunnanlääkärit olivat erikoiset aktiivisia ja kiihkeitä, ja eläinlääkärit. Ja toden totta papit.

Koska tämä on yhteisestä sopimuksesta unohdettu asiakokonaisuus, täytyy vain kautta rantain sanoa, etteivät kaikkia lapualaiset olleet ”lapualaisia”. Suhteellisen perustellun mielipiteen mukaan Jalo Lahdensuo, lapualainen ja puolustusministeri, oli todellinen pilliinviheltäjä, jonka ansioksi liikkeen rapautumisen voi osaksi lukea. Kurikkalainen Juho Koivisto oli kansanedustaja yli 30 vuotta. Hän kuului aluksi liikkeeseen ja oli yksi niistä joka erosi varhain ja veti muita perässään; hänen veljensä Iivari oli liikkeen johtohenkilöitä. Sama Koivisto oli 50-luvulla maalaisliitossa Viljami Kalliokosk ea kelvottoman Kekkosen sijaan ajaneen suuren ryhmän keulamiehiä.

Jospa kirjoittaisi novellin ja panisi samaan poteroon Taipaleenjoelle kauhavalaisen muilutetun ja hänen muiluttajansa. Tilanne olisi aito, vaikka Taipaleella oli ehkä vielä enemmän kauhavalaisia ja härmäläisiä, ja voi Herra että niitä jäi sinne paljon.