Perä penkissä

Penkkiurheilu voisi olla hauska harraste. Toisaalta televisio on pannut mielettömästi rahaa urheiluohjelmiin ja menetellyt siinä nähdäkseni järkevästi.

Voi olla, että urheilu sijoittuu nyt maailmaamme aivan toisin kuin taannoin. Eikö kuulostakin oudolta, että Mauno Koivisto sanoi kai pääministeriaikoinaan, että kansalliset tunnukset voisi jättää kisoista pois. Ajatus oli sinänsä järkevä, mutta juuri tämä on se muutos.

Urheilu oli kansallisen itsetehostuksen väline eikä se ehkä ollut vailla poliittista merkitystä. Nyt näissä ehkä liian ahneesti pidetyissä kansainvälisissä suurtapahtumissa liiketoimintamalli ei toimisi ilman lippuja ja kirjavia kuteita. Lisäksi urheilu vetoaa johonkin, joka on syvemmällä kuin pintatajuntamme. Tuntuu varmaan ikävältä lukea lehdestä, että meidän kaupunginosassa ollaan tilastollisesti arvioiden köyhiä, työttömiä ja huonosti koulutettuja ja lisäksi kuollaan nuorempana kuin muualla. Erotan tuon tunteen itsestäni. Välillä vilpittömästi hehkuttamani Kirkkonummen nyt aivan kiistaton sijoittuminen ”parempien ihmisten” asuinseuduksi hävettää. Ehkä muutan – puheissani – ”Helsinkiin”.

Sanokoot kaupunginjohto, kieli-ihmiset ja loogisen ajattelun ystävät mitä sanovat, ”Helsinki” on nykyisin laajempi käsite kuin Helsinki, puhumattakaan Hesasta ja mainitsemattakaan Stadia. Vai olisiko parasta sanoa asuvansa ”Helsingin seudulla”, jos joku sitä tiukkaa?

Häpeän tunnetta selitän sillä, että jos kuvittelen jonkin käsittämättömän kohtalon oikun, joka lennättäisi minut Kauniaisiin, yrittäisin vaieta asiasta. Se ei käsitykseni mukaan ole koskaan ollutkaan muuta kuin varakkaiden ihmisten suojelualue. Kirkkonummesta voi ainakin väykyttää, että on tämä varhain keskiajalla perustettu seurakunta ja pitäjä, joka mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1340 eli Espoo ja Helsinki ovat viime aikojen tulokkaita tähän verrattuna. Tosiasiat ovat näin, mutta väitteen esiin tuominen on tietysti valheellista. Itse ainakin olin muuttamassa tänne siksi että tonttimaa halpeni 1970-luvulla samaa tahtia kuin välimatka Helsingistä kasvoi.

Jos joku kirkkonummelainen osoittautuu maailman parhaaksi tuossa tai tässä asiassa, se ei minua liikuta. Sitä vastoin muistan, että vuosikymmeniä sitten olin revetä liitoksistani, kun koulumme poika ja aitokauhavalainen Orrenmaan Juhani juoksi maaottelussa aitoja. Se oli jotain se! Kuulin usein, että pesäpallo ja paini ovat ihan tyhmiä lajeja. Ensin mainitussa Vimpeli ja Nurmo olivat huippua, painissa Lapua, Nurmo ja Lappajärvi.

Outoa porukkaa nuo nurmolaiset! Onneksi heidän kuntansa hävitettiin. Ennen lapualaiset, jotka nyt koko maa tuntee ruokottomasta korkohenkisyydestään, vaativat nyrkillä uhaten, että nurmolaisten oli ilmoitettava kotipaikkansa soveliain sanankääntein, esimerkiksi: ”Nurmoosta, Herra varjelkoon – oikeen siältä periltä, Jumala nähköön.”

Tämä keihäänheittäjä, joka minustakin on todella onnistuneen oloinen ihminen, kuuluu olevan Ilmajoelta. Eikä se nyt ole mikään ihmeellinen asia. On siellä kaikenlaisia keppejä paiskottu iät ajat. Pauli Nevala oli kirjaimellisesti Teuvan rivakka. Ja taitaa olla edelleen.

Suomi ja Tsekinmaa keihäänheitossa tuo heti mieleen Tsekinmaan ja Suomen jääkiekossa. Molemmissa on ilmastoa ulkoradoilla, ja Böömin ja Määrin joukkue taisi kunnostautua jääkiekossa jo yli sata vuotta sitten. Meillähän oli tämä jääpallo ja kiekko tuli siten vähän jälkijunassa.

Molemmat lajit ovat ovelia myyntiartikkeleita, joista voisi ottaa mallia, jos joku miettii pienenlaisen maan menestymismahdollisuuksia. Molemmat edellyttävät suurta taitoa ja lisäksi erinomaista, enimmäkseen ilmaista tukiverkostoa.

Amerikassa asuessani olin aluksi vähän yllättynyt siitä, että Los Angelesin suurista seuroista toisessa pelattiin koripalloa ja toisessa baseballia. Ehkä oli kolmaskin, jalkapallossa, mutta en ole ottanut asiasta selvää. Baseballia kävin katsomassa ja ymmärsin, että urheiluyleisön edustajan suuri ongelma on, ainakin Yhdysvalloissa, miten pääsee hengissä pois stadionilta. Siis kun se liikenne on muutenkin vähän sellaista.

Keihäänheitosta tuttu asiantuntija selvitti minulle kerran, että suoritus on niin vaikea ja luonnonvastainen, etteivät ihmisen paikat kestä sitä hajoamatta. Perustelu tuntui uskottavalta, ja sama taitaa koskea jääkiekkoa. Tosin nykyisin jatkuvat vammautumiset ja toistuvat leikkaukset taitavat kuulua kaikkiin lajeihin.

Sitäkin innovaatioiden tutkijat voisivat miettiä, mistä voisi löytää yhtä hienoja sivujuonteita alan ylläpitämiseen kuin doping urheuilussa. Media tunnetusti rakastaa henkilöitä, jotka voi ensin nostaa pilviin ja sitten paiskata maahan ja hyppiä päällä.

Ennen sain lievää ihottumaa sanasta ”kohu” ja nauroin ”Pahkasian” konstruoimalle iltapäivälehden lööpille ”Somaliskinit potkivat Kata Kärkkäisen televisiostakin tuttua kohukoiraa.” Vasta nyt ymmärrän, että kohu on juuri se asia. Onko kohun takana mitään, se on sivuasia. Jos kohu osoittautuu aiheettomaksi, siitä voi nostaa uuden kohun.

Siinä tilanteessa, missä joku toinen heittää huurteiset, luen lehdestä urheilu-uutisia. Aivoja on mielestäni hyvä ulkoiluttaa. Niissä merkeissä on oikein mieluisaa selvittää, onko Pif hävinnyt Pöfille vai onko jotenkin katalasti käynyt juuri toisin päin. Moniaalla maailmassa urheilutapahtumat on hyväntapaisuutta osoittava neutraali puheenaihe. – Kunhan ei rupea vaahtoamaan taksikuskille Hifkistä tai Jokereista tai Bluesista. Olen kuullut väitettävän, että jos huonosti sattuu, taksimatka voi katketa siihen.