22. heinäkuuta 2013

Vanhoja vesiä



Jotkut hurjapäät uhosivat sotien loppuvaiheessa siirtyvänsä Saimaan saarille sisseiksi. Ja juuri näin tapahtui. Me suomalaiset siirryimme joukolla ”Saimaan saarille”.

En ole sen seudun hyvä tuntija, mutta joitakin kymmeniä kesiä tienoolla viettänyt. Kyllä siellä on kuulkaa herroja harvassa!

Julkaisin kerran sellaisenkin kirjan kuin ”Riitamaa”. Se oli näitä runokokoelmia, jonka kielenkäytön sotaisuuteen ei monikaan kiinnittänyt huomiota. Yksi näiden runokirjojen teemoista oli väite, että asun esi-isieni mailla. Kun löysin sen pronssikautisen muinaishaudan Saimaan rantatöyräältä, josta olin ostanut tontin omakseni, väitin huvikseni, että kun hauta avataan, joku Kemppinen sieltä löytyy. Säämingin pohjoisosat olivat tuhat vuotta sitten Äyräpään seudun talonpoikien eränautintoja, ja isänpuoleinen sukuni on nimenomaan Äyräpään seudun talonpoikia. Sekä Kemppisten että Veijalaisten peru on jossain Vuoksen varressa, luultavasti alueella, jolla viimeksi sijaitsi Hiitolan pitäjä.

Moninkertaiselta rajalta, jonka väärällä puolella sijaitsee Kemppinen-niminen talokin, pääsee suoraan vesiä myöten Haukivedelle ja siitä hiukan kauemmas kuin sielu sietäisi.

Kirjan nimi liittyy väljästi myös vanhalta kartaltakin löytyvään mainintaan. Tuo Oravin seutu oli väylällä, jonka kohtaan karttaan oli riipustettu ruotsiksi ”vanha talvitie Karjalaan”. Kuva on eräässä Rantasalmen historiassa. Ahvensalon kylä kuului pitkään Rantasalmeen eikä Sääminkiin.

Itse alue on sellaista laatua, että siellä on ainakin kolmen suuren rauhan rajamerkit. Eräässä vaiheessa tuo Oravin seutu kuului Ruotsiin, mutta parikymmentä kilometriä etelämpänä oli Venäjä. Rajamerkkiä näytetään halukkaille ilmaiseksi.

Vielä isonvihan jälkeen 1700-luvulla tilanne oli se, ettei rajalla todellakaan ollut piikkilankaa eikä miinakenttiä. Oli yksi tai kaksi rajaratsastajaa, joiden tehtävänä oli kuljeskella Haminasta Savonlinnan ohi ja takaisin siltä varalta, että löytyisi jotain mielenkiintoista verotettavaa tai tullattavaa. Yleensä ei tainnut löytyä.

Niinpä tämä Suomen symboliksi kohottamani alue oli epäselvää seutua, joka maksoi veroa milloin länteen, milloin itään, mutta mieluummin toki ei kumpaankaan suuntaan. Aikakaudelle tyypillisesti se oli riitamaata eli aluetta, jonka isännyys oli ainakin yksityiskohdissaan epäselvä ja jossa luonnonolosuhteet auttoivat puikahtamaan piiloon, kun vouti tai kuninkaan tai tsaarin miehet tekivät asiaa niille kulmille. Veroja ei pahemmin maksettu, veloista ei vastattu ja kouluja ei käyty. Lähin kaupunki Viipuri oli oikeastaan Saimaan kanavan valmistumiseen asti vähäpätöinen pikkukaupunki, jossa itsensä johonkin julkiseen tehtävään nimittäneet puhuivat ruotsia tai saksaa. Venäjä tuli valikoimaan vastas myöhemmin.

Kolmas kirjan nimen tarkoitettu merkitys on viittaus kahden maailman lapsiin. Tuota sanontaa käyttivät aikoinaan heränneet, joskus myös itsestään. Itse olen asioista useimmiten kahta mieltä tai ainakin kahden vaiheilla. Kirjan nimeksi olisi sopinut muodikkaammin eli snobistisemmin ”Kolmen vaiheilla”.

Tuo edellinen ei ollut mainos. Kirjojeni olemassaolo ei ole salaisuus, eikä niitä kannata lukea, jos ne jostain löytäisi. Tavallista, kirjalliselta tasoltaan keskinkertaista runoutta.

Kuriositeettinen lisään, että viimeisen runokirjan nimioli ”Äkkisyvä”. Erikoinen arvaus, koska seuraavana vuonna vaimoni kuoli. Muistan ajatelleeni, että onhan se niinkin.

Kun isäni kuoli vajaa vuosi sitten, ajattelin että sitähän minä sanoin. Kun tarpeeksi vanhaksi elää, niin kyllä siihen lopulta kuolee. Äidinisän viimeiset sanat olivat monumentaaliset: so long. Ei hän osannut englantia, mutta oli varmaan oppinut tuon aforismin veljeltään, joka oli ollut timpurina Kaliforniassa.

Tietysti koko Suomi on riitamaa, josta kolme lähinaapuria ovat olleet eri aikoina kiinnostuneita; se kolmas on tietenkin Saksa. Väitetään että amerikkalaisista näytelmäkirjailijoista yksi (O’Neill) oli sitä mieltä, että ihmisen on pidettävä illuusioistaan kiinni, kun taas joku toinen (Arthur Miller) ajatteli, että harhoista voisi yrittää vapautua.

Itse haluaisin pitää kiinni harhaluuloistani ja lisäksi myös kuvitelmista. Parina päivänä puheena ollut pilapiirtäjä Kari Suomalainen edusti kulttuurista hegemoniaa ja osoitti, ettei kansallisia aarteita tarvitse oikeastaan olla edes olemassa, mutta silti niitä voi olla aihetta puolustaa. Luin Karin kaikki kirjat sitä mukaa kuin niitä ilmestyi 1950-luvun alusta, ja kai ne tekivät syvän vaikutuksen.  Minulla on samat konservatiiviset arvot musiikissa, kirjallisuudessa, taiteessa jne. Vihamielisyyden Kekkosta kohtaan ja epäluulon politiikkaan olen ehkä omaksunut samasta lähteestä. Mitä lopuksi tulee oikeistovihamielisyyteeni tai otaksuttuun vasemmistolaisuuteeni, niin kyllä siellä riitamaalla on tapana tunnustaa juuri samaa uskoa kuin kulloinenkin kysyjä.

Se on sellaista seutua, että ajattelutapa muodostui jo ennen kuin kulttuurista ja hegemoniasta tiedettiin mitään. Se tiedettiin, ettei noilla karuilla mailla varsinkaan huonolla eräonnella varustetulla ole varaa mihinkään erikoisiin mielipiteisiin.

Toista on rintamailla, Varkaudessa ja mitä heitä onkaan siellä suuressa maailmassa.

22 kommenttia:

  1. Tsiikaa nyt joskus se ryteikkökaistale josta kiinni pitämällä piti ajaa Suomi sotaan, jos toseenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tämä tarkoita sitä 1939 tapahtumaa? Uskoakseni tarkoittaa vuoden 1941 juttua.

      Poista
    2. Trolliksikin aika heikko jankkaus

      Poista
    3. Hönö se vain jaksaa painaa! Hönöksikin onnettoman heikkoa jupinaa.

      Poista
    4. Tää Hönö on Kemppisen klaania!

      Poista
  2. Olen jo koulussa kirjoittanut romaanikäsikirjoituksen Syvät vedet. Mutta anteeksi, eihän täällä puhuta kuin JK:sta.

    VastaaPoista

  3. Se paljastui rantaharjun laelta kuin Sampo. Olivat kiskoneet sen Saimaasta ylös -Kemppiset kai. Ja paikan nimi on Kaukopää. 6-tieltä olin kääntynyt kuin tukkilainen salmesta "täällähän sen pitäisi olla". Ja oli. Stora Enson Kaukopään integraatti. Sellutehtaan jatkona paperikonedivisioonat. Se oli uhkea näky harjulta, yläviistosta. Tie jatkoi Äitsaarta kohti, Suikkalan lavan ohi jos ken hakee näköalatasennetta vauraaseen Suomeen.

    Tehtaan omistavat -jos ketkään- Wallenbergit. Vastuuvuoroisista serkuksista Marcus ja Jacob olen jälkimmäisen pari kertaa nähnytkin Otaniemessä ja Hankenilla (yleisöluennoilla). Noilla Saimaan vesien laskuvuoksen ja Kanavan paikkeilla, oliko Vuoksenniskalla sijaitsi aktivistiWolffin Tornator. Sen nimellä kaupataan nyt kaavoitusmonopolivallan siirron -lakitsto Stockholm&London- jälkeen rakennusluvallisia mökkipalstoja kautta Suomenniemen -aina poikkeuslupa, lakimääräinen. Eugen Wolff oli maastakarkotettuna jo Bobrikoffin aikana.

    Muina paperiliittolaisina Storalla (ei siis enää ensolla tai kutsaitilla) on Joutseno Pulp UPM ja Kaukas UPM. Kaikki metsännielijät huipputerässä -yhäkin, mutta enää vain ylläpitoinvestointien arvoisia. Laajennukset näissä globaaleissa alojensa osaajajäteissä tehdään ihan muissa maailmoissa kuin työeläkeyhtiöissä,PYP:ssä tai talousvaliokunnassa. Puita olisi metsissäkin, mutta pellosta kivempi korjata. Kasvoi sitä ruistakin metsässä kaskessa, vaan pellosta kivempi verottaa.

    Vanhan Suomen karttaa pilkuttavat myös venäläiset sanat kuten nämä pajarit,hovit ja Kreivinkallio,tanssilava huippukunnossa syvällä metsässä yhtä ainoata kesäistä tanssi-iltaa varten. Juhannuspäivän tansseja varten Miehikkälän Vilkkaan kunnostamana, Reijo Taipaleen kotikylille kesänviettoon palaamisen tähden, ja esiintymislavaksi, koska on juhannus.--Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UPM (kai nämä muutkin metsä"jätit") ovat panneet aikoinaan kepulikonstein haltuunsa saaneet, sittemmin puhtaaksi parturoimansa miljoonat hehtaarit metsäpinta-alaa jälleen kiertoon. Nyt niitä ostavat pilkkahintaan (n. 1000-2000 €/ha) ulkomaiset investointiryhmittymät joiden taustavaikuttajat ketä lienevätkään.

      Eikä mene sataakaan vuotta (30 v realistisempi), kun maamme jälleen lipataan (=parturoidaan) putipuhtaaksi. Nämä singaporealaisyhtiöt tuskin enää välittävät senkään vertaa kuin kotimaiset firmat metsojen soidinpaikoista tms. kun hirmutyönsä aloittavat. Ja metsien uudelleen taimettaminen käykö enää mielessäkään.

      Mutta sittenhän aika onkin toinen. Ei kajua metsäpolkujen lumo enää jälkeläistemme päissä kuten minun ja minua vanhempien lapsellisissa kalloissa. Linkolan säätiön muutamien satojen hehtaarien rauhoitusaikakin loppuu eikä kukaan muista, miksi ja millaisen pellen toimesta moinen hassutus on edes syntynyt.

      Poista
    2. Metsä uusiutuu nopeasti. Ostin perkunnalta aukeaksi hakattua metstämaata jokunen vuosi sitten. Jo nyt se lykkää tosi terhakasta männyntainta kolmen neljän metrin korkeuteen. Eipä aikaakaan, kun siinä humisee taas komea hongikko. Metsän kanssa ei vain pidä olla turhan hätäinen. On älytöntä taivastella uudistusaloja. Ne kuuluvat metsän elonkiertoon ja ovat auki vain hetken. Ennen paloaukeat, nyt uudistusalat, ovat se pohja, mistä uusi metsä lähtee. Eivät ne UPM:n metsätkään aukkoja ole. Kannattaa käydä katsomassa.

      Poista
    3. Anonyymi

      En millään pahalla tätä sano enkä kaunaisuuttani rutise: Kommenttisi kepeydestä arvelen, että olet nuoremman polven edustaja (luonnosta vieraantunut kaupunkilainen?) joka et sillä tavalla ymmärrä metsää kuten minä ja vanhempi polvi (eivät kaikki vanhemmatkaan sitä ymmärrä) joka maalta on kotoisin. Metsojen soitimista esimerkiksi yritin jotain sanoa, mutta taisi mennä ohitse tajunnanvirtasi koska se jo yksistään on niin hieno viritelmä, joka vaatisi asiaan paneutumisen ja jota ei ymmärrä viidenkymmenenkään vuoden ikäistä männyntaimikkoa tutkailemalla jos ei näe koko metsää niiltä.

      Minä olen viettänyt lapsuuteni vanhojen puiden ympäröimänä enkä voi sitä anteeksi antaa lajillemme, että se sen on tuhonnut. Sielunmaisemani on iäksi rikkontunut, tekee ihan kipeää.

      Ja kun nimenomaan sillä valtavalla volyymilla jolla metsän tuhoaminen tapahtui; hätäisesti.

      Suotkin olemme pilanneet älyttömyyksissämme.

      Meidän raskain syntimme; älytön ja tarpeeton kulutusvimma.

      Turhaan kehumme nerokkaita aivojamme kun ne eivät edes syömistämme, joka ei rajoitu edes siihen, mitä sisäämme ahdamme, kykene hillitsemään.

      Monet luonnonilmiöt, joita vanhoissa metsissä olisi jos ne jossain vielä vanhoiksi saisivat kasvaa, ovat mennyttä maailmaa. Pikkuiset luonnon"puistot" jonne jätetään kaikki silleen kuten luonnolle itselleen kaikkialla oikein olisi, ovat naurettavaa näpertelyä kun ympäriltä viedään kaikki; kannot, risut ja sammalmatto.

      Poista
  4. Kuuluu sarjaan "Kemppisen vanhoja juttuja uudella nimellä".

    VastaaPoista
  5. Kesäkuussa Kemppisen Riitamaa oli Savonlinnan pääkirjaston "saa ottaa ilmaiseksi" hyllyssä. Siellä kirjasto muuttaa Nälkälinnanmäeltä uuteen kirjastotaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastoissa on kirjojen kierrätyshyllyjä. Ehkä Kemppinen perustaa sellaisen Kirkkonummelle, jos paikallisessa kirjastosta ei hyllyä vielä löhdy.

      Suomen Akateemian tiedekirjasto tarjosi viime vuonna ilmaiseksi Hackmannin kauppahuoneen historiikin kakkososan. Viipurin talouselämää pyörittivät saksalaiset, ruotsalainen eliitti jätti rahvaan aikoinaan oman onnensa nojaan. Vuonna 1809 herrat tulivat sitten katumapäälle, kun näkivät kuinka hyvin (baltian)saksalaiset pyörittivät suurvaltaa.

      Venäjällä taisivat pyörät pyöriä ihan kohtuullisesti siihen saakka, kunnes venäläiset päättivät alkaa hoitaa omia asioitaan. Olisivat vain viisasti jättäneet valtion pyörittämisen sakemanneille....

      Poista
  6. Luvattiinko Brest-Litovskissa myös Suomi Saksalle siirtomaaksi? Viimeksi lukemani siteeraaja mainitsi vain Baltian maat, mutta jotenkin brittien kirjoittamista kolmatta valtakuntaa ja toista maailmansotaa käsittelevistä kirjoista Suomi yleensä jää muutenkin puuttumaan.

    VastaaPoista
  7. Rintamaat...
    Vanhan Suomen rintamiden suunta oli kai Viipuri ja Pietari.
    Mistahan tuo Varkus than tipahti?

    VastaaPoista
  8. Oudosti on tuo Saimaan ja Suomen suurin saari kasvanut kiinni toisesta laidastaan kartassa. Yritetäänhän sen saareutta kiistää nykyään. Etelän vesistö on alempana kuin pohjoispuolella. Ei ole kuulemma saari semmoinen. Sittenpä ei ole moni muukaan, Tonavassakaan ei voi olla saaria, jos vesi virtaa.

    Soisalon läheisyydessä yli kolmekymmentä vuotta asuneena en minäkään tiedä, että siellä liiemmälti olisi herroja. Varkaudessa niitä on. Kohta lähden siellä käymään, voi olla. että näen jonkun.

    VastaaPoista
  9. So long boys = Niin pitkiä poikia.

    VastaaPoista
  10. Isän suku länsirannikolta, äidin idästä, Vanhasta Suomesta. Huhutaan, että olen samaa sukua mm. Svinhufvudin kanssa, Isäni suvussa on ollut siis yhteyksiä Ruotsin Taalainmaaalle, mistä "sianpäät" ovat siirtyneet itään päin. Niin väitetään, voi ollakin. Olen ehkä Ruotsin korkea-aatelisia...

    VastaaPoista
  11. Meillä on ollut intressejä tuolla suunnalla, vaikka olemmekin kotoisin lännestä. Menetin terveyteni varusmiespalveluksessa Saimaan rantamilla. Isäni puolusti maata alle kaksikymppisenä Viipurinlahdella. Vaimoni isä taisteli Isänmaan puolesta samoilla seuduilla 5-6 vuoden ajan. On siinä ollut uhrautumista.

    VastaaPoista
  12. Suurin osa kommenteista on jälleen puuta heinää...

    Tämä oli Kemppiseltä osuva ja oivaltava kirjoitus mielenkiintoisesta aiheesta, jota ei historiaa perinteisestä "joulukuun kuudennen päivän tirkistysaukosta" katseltaessa usein tulla otetuksi huomioon. Raja oli häilyvä, niin todellisuudessa kuin ihmisten mentaliteeteissa. Menneisyyden ihmisille sellaiset käsitteet kuin "valtio", "Ruotsi" tai "Venäjä", saatika "Suomi", olivat jotain aivan muuta kuin meille tänä päivänä. Kun katsomme kuvan karttaa tästä omasta näkökulmastamme, ajattelemme väistämättä noita riitamaita menneisyyden ihmisten todellisuutta vääristävällä tavalla.

    Jos aihepiiri kiinnostaa jotakuta enemmän, kannattaa tutustua Jukka Korpelan erinomaiseen tutkimukseen "Viipurin linnaläänin synty" (2004) ja sitä vielä hienosti syventävään, tutkimusotteeltaan todella monipuoliseen "The World of Ladoga: Society, Trade, Transformation and State Building in the Eastern Fennoscandian Boreal Forest Zone c. 1000-1555" (2008).

    Täytyykin katsoa Kemppisen "Riitamaata" myös tästä näkökulmasta.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: uusi Viipurin läänin historia on ällistyttävän hyvä. Sen ensimmäinen osa, esihistoria, sisältää jopa muutaman vuoden takaisia tutkimustuloksia, jotka ovat omiaan romuttamaan vakiintuneita käsityksiä mm. Karjalan kannaksen asutushistoriasta.

    Saimaan muinaisrantaviivasta on tässä blogissa esittelemäni runsaasti kuvitettu teos. Itse kysymys on hyvinkin mutkikas. Tämä kirja ilmoitettuine ajoituksineen tekee asian selväksi.

    Tiesittekö muuten esimerkiksi Säämingin jääjärven? Siellä ei kukaan meistä ole soudellut - paitsi ehkä esi-isät...

    VastaaPoista