Samaa uudestaan

Eilen kirjoitin Urpo Kankaan tervetulleesta esiintymisestä televisiossa sähköisen viestinnän ongelmia koskevissa asioissa.

Vaikka suoria kysymyksiä ei juuri tullut, minulla on itselläni tarve hiukan täsmentää. Asia on näet tärkeä.

Lainsäädäntöä on muutettu vuonna 2011. Tärkeä ja keskeinen mutta valitettavasti vihkiytymättömälle hiukan mystiseksi jää Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista (7.8.2009/617).

Ehkä keskeisin verkkolinkki on viestintäviraston www.viestintavirasto.fi Se sisältää monia hyödyllisiä ja eräitä välttämättömiä tietoja.

Pankkitilin tunnusluku tai tunnusluvut ja avainluku on sellainen vahva tunnistautuminen, joka riittää jopa velkasitoumusten tekemiseen.Viestintävirasto on listannut verkkoon hyväksytyt pankit ja eräät muut varmenteiden antajat.

Sähköinen allekirjoitus voi toteutua pankin välittämän tunnistamisen ohella, mutta myös erillisen firman varmenne kelpaa. Vanha tuttu PKI eli julkisen avaimen salausjärjestelmä on toiminnassa.

Valtiovallan epäonnistumisesta sähköisesti luettavissa olevan henkilökortin lanseeraamisessa noteerattiin lehdistössä laajasti. Toistan varmuuden vuoksi, että hanke epäonnistui, ja valtio siirtyi hyvin viisaasti suosimaan etenkin pankkien järjestelmiä. Miksi ei olisi siirtynyt? Ne ovat välttämättömiä yrityksille ja melkein kaikille yksityisille, ja niitä käytettäessä vastuu siirtyy useissa tilanteissa käyttäjältä pankille.

Kuten eilen sanoin, testamentin tekeminen ei onnistu sähköisesti. Kiinteistön kaupasta on nyt maakaaressa uudet määräykset. Niiden mukaan myyjä, ostaja ja julkinen kaupanvahvistaja voivat yhteistoimin saada aikaan sähköisesti pätevän kauppakirjan.

Korostan että en tunne tilannetta riittävän hyvin. Lukijan tulee ymmärtää, etten ole ollut kentällä toimiva juristi vuosikymmeniin. Näiden tunnistautumiskysymysten kanssa on ollut menneinä vuosina paljonkin työtä, mutta neuvoa kannattaa kysyä sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat oikeasti työssään tekemisissä näin asioiden kanssa.

Esimerkiksi lain nyt noteeraama kiinteistönkauppa, lainhuuto ja kiinnitys sähköisesti toteutettuina näyttävät olevan tällä hetkellä keskeneräisiä. En tiedä, miten pahasti ne ovat kesken. Jokainen kiinteistönvälittäjä ja pankin neuvonta osaa antaa toimintaohjeen.

Haluan vain kiinnittää huomiotanne asiaan, ja minulta sopii odottaa niin sanottuja yleisluonteisia näkökohtia.

Niinpä esitän ansaintamalli S-ryhmälle eli osuuskaupoille. Kun teillä on nyt pankki ja yhteistyö vakuutusyhtiön kanssa, yrittäkää nyt saada aikaan kattava verkko asiointipisteitä, joissa halukkaita autettaisiin asioinnissa.

Eikö kannattaisi miettiä jopa osuustoiminta-aatteen alkuaikojen mallin elvyttämistä. Järjestäkää te kursseja digitaaliseen kuiluun putoaville.

Niitä jotka oppisivat perusasioinnin tietoverkossa, voi olla kolmannes tai jopa puolet ihmisiä, joilla on kaikki edellytykset. Heitä ei ole opetettu ja monilla ei ole verkkoyhteyttä eikä varaa sellaisen hankkimiseen. Suurelle osuustoimintaliikkeelle nettikioski ilmaisena tai vaikka sitten S-jäsenetuna ei ole mikään ongelma. Sekään ei ole kovin vaikeaa, että ainakin suuremmissa myymälöissä koulutetaan työntekijöitä muiden tehtävien ohella antamaan apua ongelmissa, joita tietysti ilmenee.

Vuonna 2011 84 prosentissa Suomen kodeista oli verkkoyhteys. Kasvuvauhti on ollut niin nopea, että tuo klassinen 88 % on varmaan nyt saavutettu. Valtio on luvannut laajakaistan joka kotiin. Se on kaunista, mutta ei ole mieltä luvata esimerkiksi kissaa joka kotiin, koska aina jotkut ovat allergisia tai suhtautuvat muista syistä ajatukseen tylysti.

Päällimmäisenä mielessäni ovat tilastot, joissa ”verkkolukutaito” on suhteutettu ikään. Muutoin täysin toimintakykyisten eläkeläisten osuus on naurettavan suuri. Tunne tietysti sellaisia ihmisiä. Heitä on myös lähisuvussa ja jotkut ovat epätavallisen taitavia, näppäriä ja hyväoppisia vieläkin. Mutta koneiden kanssa pelaaminen ei onnistu.

S-ryhmän ohella haluan potkia kirjastolaitosta – kunnankirjastoja. Tiedän että rahat hupenevat koko ajan ja asetelma on hankala. Mutta entä jos? Seisoin eilen melkein tunnin todellisen luonnonihmeen, Heikki Reenpään kanssa marketin käytävässä liha- ja kalahyllyn paikkeilla. Hän on 91-vuotias ja on siis näitä Otavan Reenpäitä. Olemme olleet eri tavoin tekemisissä vuodesta 1964. Päätimme näyttää mallia ja vehkeillä verkkoon kansalliskirjallisuutta ja etenkin sodanjälkeistä runoutta, jonka syntymisessä Heikin asema oli keskeinen. Kirjastojen rooli olisi keskeinen.

Olin innostunut ja hiukan liikuttunut. Vanha kirjankustantaja pohtimassa avoimin mielin rakastamansa alkuperäisen suomenkielisen kirjallisuuden levittämistä monille, nyt tietoverkon kautta, ja ilmaiseksi.

(Kuva viittaa tärkeään sitaattiin: älä polje kirjaa kuin sika, vaikka hänes' on vähän vika. - Agricola.)