Kenen oppilas

Tästä on puhuttu vuosien varrella silloin tällöin: kaiken jälkeen parhaita opetusmenetelmiä on mestarin ja oppipojan suhde. Sanoista huolimatta rakenne toimi aikojen alusta myös kun mestari oli nainen ja oppipoika itse asiassa tyttö.

Se on parempi keino kuin isältä oppiminen, tai äidiltä. Läheinen suhde ja tunneside aiheuttaa turhan usein opissa olijassa tarpeen kopioida myös opettajan virheet. Oppipoika, joka avoimesti pyrkii aikanaan mestariksi mestarin paikalle, suhtautuu tavallisesti terveen vihamielisesti tukijaansa. On aivan tavallista, että opissa oleva puhkuu yökaudet keksiäkseen virheen mestarin menetelmissä, ja usein keksiikin.

Tulos on aitoa edistystä.

Mielessäni on etenkin tuomioistuimissa käytetty esittelijäjärjestelmä. Viime vuosikymmeninä komitean tai toimikunnan tasolla on pari kertaa puhuttu kaikkien esittelijöiden poistamista.

Olisin kunnioittavasti tuota mieltä, sellaisin lisäyksien, että perustaisin lisäksi vaikeutetun ja pitkitetyn auskultoinnin käyttäen esimerkkinä mm. angloamerikkalaista law clerk –järjestelmää. Auskultointi, jota nimitettiin kauan käräjien istumiseksi, taitaa toimia nykyisellään ihan hyvin. Itse suhtaudun siihen lämpimästi. Opintoihin liittyvistä laajoista käytännön opeista huolimatta todellinen käytäntö on toista. Kuvassa on silloin myös psyyke. Aina on ihmisiä, jotka ovat nopeita oppimaan, miten karusellia pyöritetään, ja toisia, joilla on ongelmia.

USA:ssa liittovaltion tuomioistuinten esittelijät – heitä on siis myös Circuit Courteissa – ovat tehtävissään yleensä yhden vuoden. Sen jälkeen he siirtyvät tyypillisesti liikejuristeiksi tai asianajajiksi.

Yhdysvalloissa ja Englannissa oikeustieteen tohtorin arvon hankkiminen ei ole välttämättä hyvä ajatus, ja ainakin Cambridgessa tunnen tälläkin hetkellä nuorenpuoleisen oikeudellisen aineen pääaineprofessorin, joka ei ole tohtori, mutta tutkii ja kirjoittaa hienosti. (Kuuluisa A.J.P. Taylor, historian professori, koetti lannistaa oppilaitaan turhaan väittelemästä ja sanoi, että kirjoittakaa mieluummin jotain oikeaa.)

Suomessa korkeimmissa oikeuksissa ehkä on vieläkin mutta joka tapauksessa oli vielä muutama vuosi sitten esittelijöitä, jotka olivat tulleet taloon kolmissakymmenissä ja jäivät esittelijän virasta eläkkeelle säädetyssä iässä. Hovioikeuksissa niin ei käy. Hyvinkin heikosta esittelijästä tulee hovioikeudenneuvos. Tiedän tapauksia, että asianomaiselle on sanottu painokkaasti, ettei tämä todellisuudessa sovellu sisätöihin, mutta jos asianomainen ei ota onkeensa, niin aikanaan hän sitten laiminlyö tehtäviään neuvoksena.

Korkeimmasta oikeudesta tiedän henkilöitä, jotka ovat jääneet ikuisiksi esittelijöiksi myös omasta aloitteestaan ja yleiseksi mieltymykseksi. Tuollainen henkilö saattaa osata esimerkiksi maanjako- tai vesioikeusasiat, joista jäsenet eivät ymmärrä kissan hännän vertaa, ja koska palkka on hyvä, tällainen esittelijä saattaa pitää rauhallista ja ennustettavaa elämää parempana kuin tuomarin toimia kaikenlaisten kamalien mammuttijuttujen riepoteltavana. On minullekin sanottu esittelyssä, puheenjohtajan suulla: ”Koska en ymmärrä asiasta mitään, hyväksyn mietinnön”, (joka oli laajanlainen ja jossa hovioikeuden tuomio kumottiin).

Tähän mietteeseen liittyy hiukan vaikea kysymys erikoiskokoonpanoista. Periaate taitaa olla nyt se, että kaikki joutuvat esittelemään ja istumaan kaikkea. Se ei ole hyvä periaate. Sivuutan sen tällä kertaa.

Tuo ”law clerk” on salainen meriitti. Kaverini Robin Jacob (jolla on kilometri titteleitä) ei omasta aloitteestaan mainitse olleensa lordi Denningin clerkkinä, mutta kaikki tietävät sen koko kansainyhteisössä. Denning oli niin hyvä juristi, ettei ollut millään kelvata ylimmän oikeusasteen jäseneksi. (Jotkut sanovat, ettei hän ollut hyvä, kuten muka eivät liioin Amerikassa Holmes ja Brandeis, mutta tämä on koulukuntakysymys. Erään oppisuunnan mukaan tuomarin pitäisi olla lyhytsanainen ja vaikeatajuinen. Tavallisimmin he ovat monisanaisia ja vaikeatajuisia. Mainitsemani herrat olivat monisanaisia ja helppotajuisia ja aloittivat yleensä lausumansa ”katson, toisin kuin enemmistö, että…”

Asia on ajankohtainen. Joku hömelö on puhunut apulaisministereistä. Hallinnon puolella tarvitaan välttämättömästi virkamiehiä esittelijöinä. Ihannetapauksessa ministeriltä ei vaadita muuta kuin että osaa kirjoittaa nimensä esittelijän osoittamaan kohtaan. Ennen oli konekirjoittajia, jotka kirjoittivat oikein, kun neuvos saneli väärin…

Appiukkovainaa oppi lukemaan ylösalaisin. Mestarina oli iso sisko, joka luki aapista toisella puolella pöytää. Kun Viljo joutui esittelemään lukutaitoaan oikein lehdestä, hän käänsi sen ylösalaisin ja luki niin että paukkui.