26. toukokuuta 2013

Valkeat yöt





Nyt ovat ne illat, jotka panivat jopa Dostojevskin kirjoittamaan kauniisti.  Juuri tällaisina päivinä Helsinki voi olla maailman kaunein paikka. Tai olkoon Pietari, jolloin Helsinki olisi toiseksi kaunein. En rupea järjestämään kilpailua.

Yksi syys on viljavat vedet ja vesihöyry, jonka takia valo taittuu lukemattomista pienistä pisaroista niin että valoa on kaikkialla. Juuri sama diffuusi valo on Venetsian suurin nähtävyys, mutta vain huhtikuulle. Sen jälkeen sitä on niin paljon liikaa, etteivät silmät kestä.

Olimme Savoyssa järkevästä syystä. Tietenkään Savoyssa syömisessä ei ole järkeä, siis niillä hinnoilla. Mutta tällä kertaa Hesburger ei ollut käypä vaihtoehto.

Maailmassa on yhä enemmän hotelleja ja ravintoloita, joihin tultuaan ei mitenkään kykene päättelemään, onko Helsingissä, Dubaissa vai Neitsytsaarilla. Savoy ja Kosmos eivät ole sellaisia. Ovathan ne tavallaan museoita. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. New Yorkissa Algonquin on itse asiassa sellainen, ainakin niille, joita miellyttää sotien välisen ajan kirjallisuus.

Kysymyksessä on kesytön mielikuvitukseni, mutta esimerkiksi jossain Palacessa lemahtavat työehtosopimukset ja viski. Sinne voi viedä myös ulkomaalaisen vieraan, jonka arvostelukyky ei ole erikoisen kehittynyt. Savoyssa on vielä tunne, että siellä vuorineuvokset ja pääministerit pistelevät joko murkinaa tai suurusta pitäen taukoa muista toimistaan.

Ehkä siinä on ajatuksen tynkää, että Mannerheim todellakin suosi Savoyta, kun taas Kämp oli ja tuntuu olevan edelleen varakkaamman kansanosan juottola. Talvisodan aikana siellä juotettiin kansainvälistä lehdistöä.

Minun kulinaarisesti huikein ravintolaelämykseni oli Haapamäen II luokan asemaravintola. Olin menossa 12-vuotiaana tai mahdollisesti vuoden tai kaksi vanhempana yksin Helsinkiin vartionjohtajakursseille, jotka osoittautuivat hyviksi ja hyödyllisiksi. Juna seisoskeli Haapamäellä aika pitkään. Tilasin leikkelelautasen ja pienen lasin maitoa.

Silmäni vettyvät vieläkin kun muistelen sitä onnea. Kokonainen keitetty kananmuna kahtia halkaistuna, keitetty peruna ja sardiinia, joka on edelleen suurta herkkuani. Ehkä siinä oli jotain vihreää, jota en tuntenut, mutta söin varmuuden vuoksi. Kun juna taas jatkoi matkaansa juuri tällaisessa valkeassa yössä, katselin välioven runsasloimuista vaneria ja mietin, millainen oli ollut tuonkin puun elämäntarina. Perillä odotti seuraava ihme, raitiovaunu. Tuossa tuokiossa oli setäni asunnon tietämissä Kalliossa.

Kyllä kirkonkylässä oli kaksikin matkustajakotia. Suoja oli ollut ennen nimeltään Lottakahvila tai jotain vastaavaa. Sattuneesta syystä nimi oli muutettu. Sellaista ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, että me oman pitäjän asukkaat olisimme käyneet matkustajakodissa syömässä. Kun sitten kuitenkin muodostin myöhemmin syvemmän ystävyys- ja liittosuhteen Orrenmaan matkustajakodin omistavan tahon kanssa, kävi ilmi, että lihapullat muusilla oli ansiokas aikaansaannos.

Ilmielävän ranskalaisen perunan tapasin Vaasan Centralissa. Se oli erikoinen tilaisuus. Nyt aivan hiljan suunnattoman korkeassa iässä kuollut päätoimittaja Ilmari Laukkonen väitti muistavansa, että 1950-luvulla järjestettiin ihan Vaasa-lehden varoilla tällaisia kalaaseja. Olin apumiehenä isäni mukana. Hän toimi yhtenä monien joukossa ”maaseutukirjeenvaihtajana”. Jos paikkakunnalla ilmeni jotain mainiota, kuten esimerkiksi ravit, joihin Eri-Aaroni osallistui, hän saneli tapahtumasta jutun lehteen. Koska hän ei tiennyt raviurheilusta tuon taivaallista, hän varmaan varmisti tapauksen tausta Passilan Erkiltä. Kenen ravihevonen oli Vihun Pisko? En millään muista.

Hotelli ja ravintola Centralissa sai siis eteeni Oskarinleikkeen. Se oli kuulkaa ihan porsasta ja päällä oli, kuten minua valistettiin, kaksi katkaravun pyrstöä ristissä. Choron-kastike osoittautui herkulliseksi.

En suinkaan ollut näissä asioissa aivan täysi tolvana, mutta kokolihasta tehdyistä ruuista tiesin lähinnä sipulipihvin.

Parannankin tästä tapani ja otan selvää, onko Kansalliskirjaston maineikkaassa pienpainatteiden digitoidussa kokoelmassa ravintoloiden ja ruokaloiden ruokalistoja eri vuosikymmeniltä. Kaikilla meillä on luonnollisesti hyllyssä Kotiruoka tai se toisen kustantajan vastaava teos, joista molemmista on täysin aiheellisesti myynnissä noin sadas painos. Niistä ei kuitenkaan saa käsitystä, mitä todella syötiin.

Tätä pohtiessani ja kun Savoyssakin kävi ilmi, että merkittävä osa niistä piiperryksistä, joita tarjottiin paistetun pyyn kanssa, oli minulle aivan outoja, joudun turvautumaan toisen käden lähteisiin. Syystä tai toisesta mieleeni pyrkii merimiespihvi. Mutta kun en ole varma, oliko se pitoruokaa vai tarjottiinko sitä ravintoloissakin. Sen kyllä tiedä, että sellaista ruokaa kuin pihvi ei ollut tarjolla ja sanakin oli hiukan outo. Sitä vastoin paremmissa perheissä syötiin pyhäpäivinä paistia. Toinen käypä vaihtoehto oli kotletti. Onko kotletteja enää olemassa?


25 kommenttia:

  1. Taannoinen sunnuntai HS kirjoitti Helsingin ravintoloiden kokkien ja muun henkilökunnan kurjista työehdoista. M.m työaikalakien rikkominen johtaa loppuunpalamisiin.
    Pariisin ravintoloissa aikoinaan työskennelleen George Orwellin mukaan asiakkaat järkyttyisivät jos näkisivät lähimpien seinien takaista ruan valmistus touhua (Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa).

    VastaaPoista
  2. "Parannankin tästä tapani ja otan selvää, onko Kansalliskirjaston maineikkaassa pienpainatteiden digitoidussa kokoelmassa ravintoloiden ja ruokaloiden ruokalistoja eri vuosikymmeniltä."

    Valitettavasti vain lainattavissa lukusaliin. Teollisuushinnastot on digitoitu.

    http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/kokoelmat/pienpainatekokoelma.html

    VastaaPoista
  3. Mutta tässäpä linkki josta löytyy ravintoloiden ruokalistoja vuosikymmenittäin:

    http://www.hotellijaravintolamuseo.fi/13

    VastaaPoista
  4. Savoy ja Kosmos ovat useimmille alle viisikymppisille lähes eksotiikkaa, kuten useimmat museot. Niitä suosin, mutta jos ja kun pitää keskitä niin että sen huomaa, eivät nämä ole lähellä listan kärkeä. Michelin-paikat edelleen muodissa.

    VastaaPoista
  5. Arvon neuvos on hyvä ja katsoo vain kantakirjasta Vihun Piskon. Onko se mahdollista näin tietokoneaikana, en niin tietäisi siitä mutta voipa tuon tiedon saada sellaiselta hevosaiheeseen pereh- ja syventyneeltä henkilöltä jolla onnekseen kantakirjat ovat. Tuntenette joitain, otaksun?

    -yksityisajattelija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihun-Piskon omistaja Lammi-Pölkyn Vikki eli Vihtori. Hyvä hevonen olikin.

      Poista
  6. Haapamäen asema-aluehan on nykyäänkin kaunista, mutta hieman rapistuneen rehevää. Haapamäki nukkuu kuin ruususen unta. Kaikesta näkee, että seutu on aikoinaan ollut varsinainen alueen kulttuurin keskus, nyt siitä on vain haikea muisto ja rikkakasvien valtaamat asemapihat. Ehkä joskus vielä Haapamäki kokee uuden nousun...
    Kaikki kunnia toki haapamäkiselle yritteliäisyydelle. Kesäiset elokuvapäivät olivat vielä joku vuosi sitten loistossaan. Mukana oli Kassilaa, Siimestä, Raninia jne.
    Hatunnosto myös Vainion Martille, vaikka hän onkin keskittynyt alueella enemmän tanssikulttuuriin kuin höyryvetureiden historian esittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun minulla oli vielä auto, pysähdyin usein veturimuseolle. Jo silloin olin huolestunut siitä, että ruostetta näkyi ja paljon.

      Olen kuullut että rahaa ei kertakaikkiaan ole kaikkien vanhojen vetureiden, saati vaunujen, hoitamiseen. Kaikki johtuu tuosta kirotusta Parkanon radasta. Se piti vetää uuteen paikkaan tavaraliikenteen vuoksi. Sillä tarkoitettiin isoja soita, joilla VAPO ojitti Suomen ruskeata kultaa, turvetta, jonka avulla maa ilmeisesti ponkaisee per asukas metaanipäästöjen kuningaskastiin. Että VR halusi mukaan raaka-ainetuottajien kastiin.

      Olen keskustellut asiasta useiden asemien henkilökunnan kanssa. Pitäjiltä lopetettiin tulevaisuus. Allekirjoittanut lukuisia vetoomuksia joka asemalla. Kerännyt itsekin niitä ihan tarpeeksi. Mikään ei auttanut.

      Poista
  7. Kirkkonummen Cittarissa oli ainakin viime torstaina vasikankotletteja. Kypsennetään pannulla voissa miedolla lämmöllä. Lisäkkeeksi salaattia tai herkkuporkkanoita (porkkanalohkot mikroon hunajan ja voin kanssa).

    VastaaPoista
  8. Haapamäen-radan varrelta muistuu lapsuudesta mieleen oma makuelämykseni. Naapurin setä otti kerran 60-luvun puolivälin paikkeilla minutkin virka-LandRoverinsa kyytiin ja ajettiin Seinäjoelle. Mentiin Seinäjoen vanhaan asemaravintolaan syömään wienerschnitzeliä - iso kokemus maalaispojalle.

    Kirjoittaja saattoi nähdä 50-luvulla Haapamäen asemalla pysähtyessään kaksi pikkupoikaa, jotka seurasivat vilkkaan risteysaseman elämää. Oltiin nimittäin sikäläisen rautatieläissuvun jälkeläisiä. Kassila on kuvannut muistelmissaan hyvin sitä ilmapiiriä puhisevine höyryvetureineen ja vihellyksineen; sen koen vieläkin unissani. Palaneen hiilen hajun muistan parhaiten.

    Haapamäen-Pori-radan henkiinherättämisestä on taas puhuttu. Toivottavasti siitä tulee totta. Haapamäki uuteen nousuun!

    VastaaPoista
  9. Kotleteista minäkin pidin pienenä. Näköjään niitä saa edelleen, ainakin Snellmanin valmistamina, joko omalla nimellä tai Pirkkana.

    Olen itsekin yrittänyt välillä muistella mitä 60- ja 70-luvulla syötiin. Oman perheen ruokalistalta mieleen tulevat ainakin seuraavat: jauhelihakastike, porsaankyljykset, lihakeitto, kalakeitto, karjalanpaisti, läskisoosi, stroganof, palapaisti. Maalta tuli postipakettina aika useinkin kalakukkoa ja suolasieniä. Lisukkeena yleensä perunaa ja harvemmin riisiä. Toisessa taloudessa, jossa tuli sattuneesta syystä useinkin oltua, syötiin "hienommin", oli myös lohta ja paahtopaistia ja enemmän kokolihaa muutenkin, ei kuitenkaan fileepihvejä sentään eikä monen ruokalajin aterioita. Olisikin tullut pidettyä päiväkirjaa päivittäisistä aterioista edes muutaman kuukauden ajalta. Kuka sitä silloin arvasi että tämäkin tieto nyt myöhemmin kiinnostaisi.

    Kouluruoka oli 70-luvun alkupuolella hyvää, Helsinkiläisen kansakoulun ruoka erittäin hyvää ja yksityisen oppikoulun ruoka hyvää ja huonoimmillaankin tyydyttävää. 70-luvun loppua kohti ruoan laatu kyllä heikkeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alo, manitsemasi ruoat vaikuttavat varakkaan perheen ruokalistalta.

      Poista
    2. Höpsistä. Meillä syötiin noita 60-70 -luvuilla joka viikko. Kyljyksiä ehkä kerran kuussa sunnuntaisin. Perheemme ei ollut todellakaan varakas.

      Poista
  10. Et varmasti vakavissasi kysy, onko kotletteja olemassa. Käypä seuraavalla kaupunkireissulla Hietalahden tai Hakaniemen kauppahallissa. Jos edellisessä, osta myös Roslundin porsaankielihyytelöä, ja jos jälkimmäisessä, somerolaista savukinkkua.

    VastaaPoista
  11. Kotlettia on saatavissa lähes kaikissa venäläistä ruokaa tarjoavissa ravintoloissa Pietarissa. Tässä taas yksi hyvä syy jonka vuoksi arvon blogistimme voisi vihdoinkin ylittää EU:n ja Venäjän Federaation välisen rajan.

    TMi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi täällä Nevskin kulmilla voi hölmistyttää sekä itsensä että muut, kuten minä äsken yrittäessäni kysyä tietä Marko Ahtisaaren näköiseltä, kunnes tajusin,että hän olikin Marko Ahtisaari!

      Poista
  12. "Syksyllä 1939 perustettu Kansanhuoltoministeriö antoi päätökset
    ravitsemisliikkeiden ruoka-annoksista, niiden nimikkeistä, koosta,
    koostumuksesta ja hinnoista. Ainoa liharuoka, jolla on nimi (ja jonka
    löysin), oli merimiespihvi. Ministerinleike on ohut jauhelihapihvi. Se ei
    ole sama kuin wallenberger, jossa on paljon kermaa. Kerman käyttö
    ravintola-annoksissa kiellettiin kokonaan sota-aikana.

    Kansanhuoltoministeriön raaka-aineluettelossa ei ole kettua. Liharuokien
    jatkeena käytettiin lähinnä juureksia, kaalia sekä ruhon halvempia osia.
    Siitä on säilynyt tieto, että Hotelli Kämpin kokeilut oravasta ja ketusta
    epäonnistuivat, koska asiakkaat eivät hyväksyneet niitä ruokalistoille.
    Riistaa ja riistalintuja sinänsä käytettiin runsaasti, sillä riistaa oli
    saatavilla vapaasti, mutta ravintoloiden annoskoot ja raaka-ainemäärät oli
    kuitenkin määrätty tarkasti."

    http://www.kysy.fi/kysymys/sota-aikana-ravintoloissa-tarjottiin-ministerinpihvia-kaytettinko-siina

    VastaaPoista
  13. Kyllä vuonna 1943 syntyneen Vihun-Piskun muistaminen olisi vaatinut jo aikamoista venytystä (Kauhavan ulkopuolella). Vihtori Lammi-Pölkky sen omisti ja kasvatti. Tultuaan kisaikään vuonna 1951 se osallistui Kuninkuusraveihin, oli orit poislukien sijaluvulla 10., kaikkien kesken 14. Kelpasi kuitenkin siittämään 11 jälkeläistä. Kaikki tämä osoitteesta sukuposti.net, ja tästä myös Vihun-Piskun elämä ja esivanhemmat

    VastaaPoista
  14. Kymmenisen vuotta sitten kyllästyin kaverini kanssa Tampereen aika vaatimattomaan ravintolatarjontaan.Päätimme käydä syömässä Wanhan Rauman Kellarissa,koska joku oli sitä suositellut.Perillä söimme oikein hyvät valkosipulipihvit.
    Paluumatkalla autoradio tiesi kertoa,että kyseisenä päivänä vietettiin -tai muut viettivät - sekä autotonta viikkoa että nälkäpäivää.Loppumatkan paluumatkalla ajoin sitten kaasupoljin konehuoneen puolella,koska oli aivan pakko ehtiä vielä Tampereella Alkoon.Klo 19.54 kaarsimme sitten Koivistonkylän Alkon eteen.
    Ajokilometrejä tuli tuolla reissulla n. 300 km parin pihvin vuoksi.Mutta kyllä kannatti.

    VastaaPoista
  15. Kotletteja/costeletas syödään maailmalla, jos muistaa jättäytyä pois turistien seurasta. Muistan usein toistuneen aterian lehmän siivu, riisi, mustat pavut ja ruskeanvärinen kastike. Perunaa en muista, mutta sitä ja maniokkia on ollut. Joka kotletti on tietysti kokin nimeämä,

    VastaaPoista
  16. Saisiko jostain vielä kunnollisen sipulipihvin, ei siis sitä Tauno Palolle omistettua, joka oli pettymys?

    Karvahatturuokaloiden ruokalistoja ei taida olla missään, koska niitä ei taidettu edes kirjoittaa paperille vaan siirtokirjaimilla jonkinlaiseen tauluun (Mikähän oli systeemin nimi?).

    Vielä vuonna 1970 sai Jyväskylän Grilli-Baarissa kolmella markalla herkullisen annoksen (jauhelihapihvi, nakinpätkiä ja ranskalaisia) syötäväksi veitsen ja haarukan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tutkia Lappeenrannan Tuen Grillin ruokalista tarkemmin seuraavalla käyntikerralla. On nimittäin sellainen paikka että saattaisi vaikka löytyä listalta.

      Mahtava paikka niille jotka pitävät hyvästä roskaruosta, Mäkkärillä ja Hesellä ei ole mitään jakoa näissä bileissä. Tuplakanapurilainen kaikilla mausteilla.....oooh. Ja se kana on oikeaa kanan rintafilettä!

      TMi

      Poista
  17. Kyllä kotletteja on! Masalan K:ssakin. Luultavasti eivät enää ole vasikanlihaa kuten muinoin. Mutta hyviä ovat.
    Terveisin,
    Anita

    VastaaPoista
  18. Ah, muistot; mistä saisi Wierner-leikkeen vasikanlihasta taikka sellaisen lihapiirakan, jota myytiin Rautatieasemalla höyrykaapista?

    VastaaPoista
  19. Kotletti on Suomessa vakiintunut tarkoittamaan http://www.snellman.fi/fi/tuotteet/kotletti-6-kpl kaltaisia teurasjätekomposiittiklönttejä. Hieno nimi myy. Jo ruotsin kielessä kotlett tarkoittaa suomen kyljystä. Suomen ruokasanastossa on muutakin mätää. Leikkeleitä myydään leikkeen nimellä, wikipediassa on keksitty ihan oma sana "leikepihvi" tarkoittamaan leikettä. Kinkuksi saadaan sanoa ihan mitä tahansa jauhelihapuristetta.

    VastaaPoista