12. toukokuuta 2013

Snurra





Tätä kuvaa olen näyttänyt muutamille. Kukaan ei ole tiennyt, mitä nimeä siitä käytettiin. Yksi muisteli ja sai mieleensä, mihin sitä käytettiin.

Kuvasta käy ilmi, että olen muutenkin uudenaikaistanut työympäristöni. Vielä puuttuu raapevesipullo ja sellainen lasiastia, joka on puolillaan musteen tuhrimia pieniä lasipalloja. Sellaiseen pudotettiin teräskynä pystyyn. Olen näitä käyttänyt. Korkeimmassa oikeudessa esittelijäin huoneessa diaarimerkintä päivän esitellyistä jutuista tehtiin näillä keinoin ainakin 1976. Kun kirjoihinvienti oli tapahtunut, merkintä kuivattiin imupaperilla. Vasemmalla oli muovinen – ajatella – vessapaperitelineen periaatteella toimiva rulla, jolla ajettiin tekstin yli. Oikealla oli leskari, jota ajan hammas oli pureskellut ahneesti.

Kun isäni alkoi ylentyä yhteiskunnallisessa, hänestä tuli verolautakunnan puheenjohtaja, ja ennen pitkää verotoimiston tapaisessa oli töissä kolme naisihmistä, naapurikunnan nimismiehen leski, oman kunnan kappalaisen (sen IKL:n kansanedustajan) leski sekä suojeluskuntakouluttajan, Talvisodassa kaatuneen kapteenin tytär, jolla oli mielestäni erikoisen hieno rannekello.

Isällä oli pöydällä snurra, merkillinen ruotsalaisen Odhnerin keksimä kone, jolla voi tehdä kaikki neljä peruslaskutoimistusta. Oli se hieno.  Isoisällä oli vain kammesta vedettävä Smith Premier, jolla voi harjoittaa yhteen- ja poislaskua, ainakin jos koneessa sattui olemaan paperia ja värinauha.

Snurrasta tulee heti mieleeni kakkara. Mikko hukkasi sen. Kakkaraksi sanottiin ilmavoimien pitkään käyttävää laskukiekkoa, joka oli periaatteessa laskutikku, jossa samankeskiset renkaat ajoivat saman asian kuin laskutikussa viivoittimen kieli. Oma laskutikkuni (Faber Castell) on tallessa. Tosin se hieno liikuteltava muoviruutu on kadonnut maailman tuuliin. Ennen se ei ollut mies eikä mikään, jolla ei ollut laskutikkua. Autokorjaamollakin insinööri sieppasi pienen laskutikun rintataskustaan ja ilmoitti kysyjälle aikansa näpelöityään, että kaksi kertaa kaksi on noin neljä.

Suorittamieni tutkimusten mukaan snurra oli usein nähty kapine mm. paperiteollisuuden metsänostajien työhuoneissa, ja luultavasti sitä pyörittelivät myös pankin kamreerit. Korkoa laskettaessa veiviä pyöritettiin vuoroon kumpaakin suuntaan ja aina välillä säädettiin noita piikkejä eli hampaita.

Asiasta on kai ennenkin ollut puhetta, mutta esimerkiksi Beethoven, joka oli viisas mies, ei osannut jakolaskua. Hänen muistikirjoissaan ja jäämistössään on paljonkin papereita, joita kertyi hänen riidellessään nuottiensa kustantajan kanssa. Hän teki samoin kuin useimmat muutkin eli kokeili kertolaskulla löytääkseen summittaisen tuloksen. Ja tämäkin voi mennä metsään, mutta mielestäni opin teknillisissä korkeakouluissa muiden mielenkiintoisten asioiden ohella, että jakokulma on algoritminen keino jakolaskuun. Kuka ties kysymyksessä on havaintoesimerkki algoritmista.

Joskus 197o-luvulla, kun pillomukset riehuivat kouluissa, otettiin käyttöön vääränlainen eli angloamerikkalainen jakokulma. Itse en luovu italialaisperäisestä kulmasta, siis siitä jossa on lyhyt sakara ylös ja pitkä oikealle. Mitä vielä tulee hienoon sanaan ”iterointi”, sekin on tuttua jakolaskusta. Kun ensimmäinen numero on jaettu, tehdään vähennyslasku ja sama uudestaan ja sitten taas sama uudestaan. Se on iterointia. Sana on latinaa ja tarkoittaa toistamista.

Aika usein joutuu siunaamaan hyviä kansakoulun opettajiaan. Kerto- ja jakolaskuista oppi, miten tärkeää on kirjoittaa numerot huolellisesti, myös seiska, joka tarinan mukaan on Suomen tykistön keksintö. Näin kertoo myös Wikipedia. Mutta tiesittekö, rakkaat lapset, että opetushallitus poisti seiskan poikkiviivan vuonna 2004, jottei kynää tarvitsisi nostaa paperista. Missä on kansanliike poikkiviivan puolesta? Minä vain kysyn!

Nykyinen tietokoneiden aika on pakottanut ainakin minut, huonosilmäisen, sellaiseenkin vippaskonstiin, että ellei jotain tyhmää koodia tai salasanaa saa suoraan kopipeistattua, otan siitä kännykällä valokuvan. Pakkaavat näet olemaan niin tihruista pränttiä.

Kun tilasin jääkaappiin särkyneen tilalle oveen pullolaatikon, Siensin asiakaspalvelu halusi välttämättä tietää jääkaapin tyyppinumeron. Parahdin että onko se vehkeen takaseinässä. Minua lohdutettiin että ei, vaan vasemmassa sisäseinässä takana. Totesin että jääkaappi pitäisi tyhjentää, jotta saisi päänsä sisään ja pääsisi kopioimaan numeron. Jälleen apu löytyi kännykkäkamerasta. Ja hyllykin tuli postiennakolla parissa viikossa ihan Saksasta.

Varsinainen äitienpäivälahja oli ompelukone. Sellaisia löytyy enää vain muutamista liikkeistä. Hyvin tehtyjä on kuulemma vaikea edes saada ja useimmiten joutuu tilaamaan maailmalta. Mutta hienostiliike Anttilassa oli ihan sopivat Brother, joka viehätti äitienpäivän viettäjää suuresti.

Nyt meillä on sellainen diili, että kun olen haaveillut itselleni harhailevan dementikon villatakkia – näin sellaisen kerran terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin ennen kuin lakanakangas harsitaan villatakin selkään, se paltataan asianmukaisesti.  Sellaisestakin on olut puhetta, että tuohon tarpeelliseen takinselkämykseen kukaties merkattaisiin nimikirjaimeni. En tiennytkään, että se onnistuu ompelukoneella.

Teksti on valmis mielessäni: ”Hyvää päivää. Nimeni on Jukka Kemppinen ja olen eläkkeellä hupsuksi tullut entinen hovioikeudenneuvos. Soittakaa ystävällisesti puhelimeen nro xxx. Olen luultavasti eksynyt.”

Kysyin äidiltäni, saisinko panna siihen hänen puhelinnumeronsa, mutta tämä ajatus ei ottanut tulta. Kyllä rouva porsaan kotiin ajaa, kuten sanassa sanotaan. – Ei tässä muu enää auta. Ehdotin K-kaupassa, kun myyjillä on niin komeat fliisit ja niissä etunimi ja teksti ”myyjä”, että eikö tehtäisi etsivien työn helpottamiseksi sellaisiakin huppareita, joissa lukisi ”myymälävaras”, nimen kanssa. Ajatus ei pidetty onnistuneena.


22 kommenttia:

  1. Näitä ei varmaan Suomessa montaa löydy:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Curta

    Näille on eräässä William Gibsonin kirjassa omistettu kohtuullisen keskeinen rooli. Blogistin kuvan mukainen snurra koristi kylläkin ensimmäisen työpaikkani esimiehen pöytää -- en ymmärtänyt sen toiminnasta enempää kuin possu pohjantähdestä.

    VastaaPoista
  2. Snurra oli kartanlukijan tärkeä aivolisäke 1960-luvulle asti autourheilussa ralli- ja ST-kilpailuissa. Sitten tuli Haldan valmistamat Speedpilot-keskinopeusmittari ja Tripmaster- sekä Twinmaster-trippimittarit. Eikä homma ollut enää koskaan entisensä.

    VastaaPoista
  3. Nämä Kemppisen blogit ovat vähän kuin virtaava joki. Koskaan ei tiedä mitä virta tuo tuodessaan. Yhtä sun toista ja monen moista. Kaikkiin yksityiskohtiin ei aika tai mielenkiinto riitä. Minulle tämä blogivirta tuo muun ohessa - ihmeellistä kyllä - turvallisuuden tunteen. Virtaus jatkuu ja elämä sen myötä. Huomasin tämän, kun blogivirta ennalta varoittamatta kuivui joksikin aikaa. Vähän niin kuin Kyrönjoesta olisi vesi lopussa. Molemmistakin loppuu virtaus aikanaan, ja sitten pitää ankkuri heittää uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kommentista ja päivän blogitekstistä tuli vapaalla assosiaatiolla mieleen Navier-Stokes.

      Poista
  4. HIIT:n SYK:ta käyneet kollegasi luultavasti muistavar "Roope" Rosenbergin. Pitkän matematiikan lisäksi hän opetti meille "humanisteille" semmoista harrastusluontoista matematiikkaa, josta on jäänyt mieleen että hän näytti miten kuvan härvelillä (vai kuuluuko se rakkineiden luokkaan?) saattoi laskea neliöjuuria ties kuinka monen desimaalin tarkkuudella. Lisäksi sain sen verran muutakin oppia että pääsin läpi arkkitehtiosaston pääsyvaatimuksiin kuuluneesta matematiikan kokeesta. Ei hajuakaan mitä minusta olisi muuten tullut - mitään vatasuunnitelmaa ei ollut.

    AW

    VastaaPoista
  5. Snurra: Kauhavaa pienemmassa kirkonkylassa Lansi-Suomessa vaansi paikallinen rautakauppias hintoja snurralla ja Pohjoismaiden Yhdyspankissa oli plikoilla snurra, kun pankinjohtaja laski itse paassaan isotkin valuuttakaupat.

    VastaaPoista
  6. Laskutikku liittyy suomalaisen liberalismin kuolemaan. Muinaisessa television paneelikeskustelussa tulivat puheeksi nopeusrajoitukset. Liberaali insinööri ja liikenneministeri, tekniikan tohtori Tarjanne veti taskustaan laskutikun ja mietti ääneen, että ne vähentäisivät kuolemia vain osapuilleen tuon verran.

    Jos ja kun Chazz Mingus oli täysjärkinen, niin liikajärkinenkin voi joku olla.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  7. Ken ei vanhaa tunne, hän ei uutta ymmärrä.
    - yksityisajattelija -

    VastaaPoista
  8. Snurraksi kutsuttiin Ruotsissa 1960-luvulla myös pientä perämoottoria, sellaista, joka nykäistiin narulla käyntiin.

    VastaaPoista
  9. Kuvan kapistus oli meidän firman kynänteroitusosastolla nimeltään nylkky. Prosenttilaskuissa kätsä peli.

    Praa värkki sanoo Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  10. Sotavaltiolla on toinenkin "kakkara": Saapas.

    Sillä laskettiin tykistön/KrH:n tuliasemassa tykin/heittimen sivut ja korot.

    Siinä on muuan viisaus, jota nykyinen digi-insinööri ei ole lähtenyt noudattamaan:

    Kun tulenjohtaja ilmoittaa korjauslukunsa hakuammunnan yhteydessä hän sanoo kenttäpuhelimeen tai - radioon: '

    - vasempaan viisikymmentä
    tai
    - oikealle sata

    Navigaattorissa, jota tarvitaan Keski-Euroopan kaduilla, sanotaan "vasemmalle" ja oikealle".
    Se tuottaa harmillisen usein virhe-tulkinnan.

    Sen on oltava vasemPAAN
    tai
    oikeALLE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita navigaatoreihin saa myos englanninkielisen suloaanen. Josko se auttaisi?

      Poista
    2. vasemPAAN viisikymmenta tai oikeALLE sata;

      Olen aina ihmetellyt millaiset tulikomennot tai korjaukset annetaan jos 250 putkea ampuu 30KaAK:n panssarivahvistusten karkea pysahtymaan.
      Puhun siis kesasta 1944 ja tykistoryhma Lukasta. -- Osaistko selittaa yhta nasevasti, please!

      Poista
  11. Konttorikonehistoriasta enemmän kiinnostuneille:

    Tom Hynninen, Jukka Keitele ja Matti Lehti: "Neljä kertaa nopeammin kuin pännällä — konttoritekniikan historia"

    Olisi mielenkiintoista lukea jatkoblogi kirjoituskone-sähkökirjoituskone-tietokone tuomioistuinlaitoksessa sekä pohdiskelua miten tekstinkäsittely (ts mahdollisuus muokata tekstiä vaivattomasti) on muokannut kirjoittamisprosessia. Muistelen, että nuoruudessa kun oli vain sähkökirjoituskone ja v:n kalkkeripaperilomakkeet sitä osasi kirjoittaa tekstin kerralla oikein - ja virheettömästi. Nykyisin kirjoittaminen on muuttunut "pilkunviilaukseksi".

    VastaaPoista
  12. Edesmennyt äitini osti 1960-luvulla täysautomaattisen ompelukoneen, joka maksoi 90 000 markkaa eli köyhän naisen monen kuukauden palkan. Se kone toimii edelleenkin ja on minulla mökkikoneena. Miehelleni ostin 1980-luvulla taskulaskimen, joka sekin maksoi puolen kuun palkan. Kotona oleva ompelukoneeni maksoi 300 euroa ja kelvollisen mökkikoneen saisi uutena satasella. Varsin nokkela taskulaskin kustantaa noin vitosen.

    Uskon siihen, että laatuun kannattaa panostaa, mutta kun nämä uudet ja edulliset ovat paljon fiksumpia kuin kalliit edeltäjänsä. Jos ne eivät ikuisuuksia kestäkään, niin hinta-laatusuhde on silti kohentunut kummasti.

    Ompelukoneen hinta on sivuseikka, sillä äitini ompeli itse KAIKEN ja säästi koneen hinnan sillä kurin monta kertaa.

    VastaaPoista
  13. Kertolaskukone, lempinimeltään snurra, esiteltiin ainakin vielä 1970-luvulla kauppaopiston konttoriopin oppikirjassa laitteena, jollaisia joskus ennen taskulaskimien aikaa on käytetty.

    Kakkaraa käytettiin yleisesti vielä samalla vuosikymmenellä myös siviili-ilmailussa mm. suunnistus- ja polttoainelaskuissa.

    Laskutikun käyttöä opetettiin yleisesti lukioissa vielä 70-luvun alussa. Nykyinen nuorempi polvi tuskin tunnistaa tai osaa nimetä yhtäkään näistä esineistä.

    Niin se kehitys kehittyy.

    VastaaPoista
  14. >>opetushallitus poisti seiskan poikkiviivan vuonna 2004, jottei kynää tarvitsisi nostaa paperista.<<

    Seiskan poikkiviivan historia juontaa kuulemma alkunsa tykistön miesten (Nenonen kuulemma vaati poikkiviivaa ainakin joidenkin kirjojen mukaan) vaatimuksesta erottaa 1 ja 7 toisistaan. Nytkö siitä on siis luovuttu ja numerot saa sekoittaa?

    Olen katsellut koululaisteni vihkoista millaista se jälki on ja sekoittumisen vaara on jälleen ilmeinen.

    VastaaPoista

  15. Kyllä maailmaan on mahtunut monenlaista snurraa... kuvakavalkadi aiheesta:

    http://tinyurl.com/d423b3r

    http://tinyurl.com/d423b3r

    VastaaPoista
  16. Kirjoituspöytä oli tammipuinen Billnäs ja -kone sen päällä Underwood.

    VastaaPoista
  17. Olin kouluaikana kesätöissä eräässä konttorissa, ja minulla oli työpöydällä tuollainen jo silloin ikivanha käsinveivattava laskukone.

    VastaaPoista
  18. Naapurilla, joka oli maanviljelysinsinööripiirin rakennusmestari, oli kesäasuntonsa tammisella kirjoituspöydällä tuollainen laite. Poikasina seurasimme hänen työskentelyään karttojensa ääressä, joihin hän veteli lyijykynällä viivoja ja muita merkintöjä. Välillä hän näppäili ja veivasi tuota laitetta. Myöhemmin olin hänen tilapäisenä apulaisenaan vesipiirin toimistossa, missä itse piirtelin vastaavia kartakkeita.

    VastaaPoista
  19. Snurran ja laskutikun jälkeen jatkunut laskentatyökalujen kehitys on selvästi ollut liian nopeaa ihmisaivojen kyvyille nykyisten eläkeläisten elinaikana.

    Monet tunnistavat ongelman joko harjoitettuaan itse tai seurattuaan muitten harjoittamaa lasku- ja päättelytehtävien ratkaisua aluksi nuorena pohdiskelun ja päässälaskennan sekä kynän ja paperin avulla, sittemmin mekaanisten laskukoneitten ja taskulaskinten kautta kompuuttereihin ja lopulta niitten konekielistä ohjelmatyngistä nykyiseen ohjelmoitavien laitteiden kaikkialle ulottuviin sovellutuksiin ja monenkirjaviin ”työkalupakkien” sukupolviin.

    Yleisesti arvellaan ihmisen kykyjen pudonneen tästä kelkasta välineitten muuttuessa tiheään tahtiin. Vähemmälle huomiolle lienee jäänyt se, että välineitten muutos ei sinänsä ehkä ole pääongelma vaan se, että ohjelmoitavien laitteiden tapa kuvata ongelmaa oli ratkaisevasti erilainen kuin ihmisen aistien tuottama mielikuva.

    Sata vuotta sitten ja sitä ennen aivoilla, paperilla ja kynällä laskemalla ja piirtämällä tai mekaanisina pienoismalleillaa ja koneistoilla täydennettynä ongelmien ja ratkaisujen havainnollistus olivat asiasta kiinnostuneille riittäviä, ihmisaistien hyväksymiä keinoja ymmärtää ja hahmottaa ongelmia; nämä sopivat melko hyvin aistien yhteistyölle maailman moniulotteisuuden hahmottamiseen.

    Sitten ohjelmoitavat laitteet redusoivat kiihtyvällä vauhdilla ymmärryksen ja ongelmanratkaisun yksidimensioiseksi toisiaan seuraavien peruslaskutoimitusten ja päättelyiden ketjuksi. Tätä redusointia ihminen ei ole koskaan oppinut kunnolla hallitsemaan.

    Nerot ja loogikot, kuten Alan Turing, eivät nähneet tässä ongelmaa, mutta monet oikesasti viisaat näkivät ongelman luonteen ja koettivat sitä jo vuosikymmeniä sitten ratkoa.

    Eräs tunnetuimmista oli E.W Dijkstra, jonka erään kuuluisan kirjoituksen (”Goto statement considered harmful”) pitäisi edelleen kuulua kaikkien vaikeuksiin joutuneitten projektien päätösten kanssa tuskailevien pääsuunnittelijoiden pakollisiin luettaviin. https://en.wikipedia.org/wiki/Edsger_W._Dijkstra
    http://www.cs.utexas.edu/~EWD/ewd02xx/EWD215.PDF

    Kukaties Sote-uudistusmaakaritkin siitä hyötyisivät, vaikka siinä ongelmat näyttävät sivullisesta paenneen jo ratkeamattomien yhtälöiden avaruuteen.

    VastaaPoista