4. maaliskuuta 2013

Ikävöinti



Äitini täyttää huomenna 5.3. 90 vuotta. Juomme pienellä porukalla kahvit. (Valokuva Denis Heimonen). Hän selvisi Isän kuolemasta ja palvelutaloon muuttamisesta niin hyvin, että se pani miettimään.

Muuttaminen tänne etelään tasan 50 vuotta sitten oli kova paikka. Yhden ja toisen koko elämänpiiri määräytyi Kauhavan horisontin mukaan. Varmasti tiedän, että tämä koski Äitiä ja minua.

Joskus vähän hermostuin näihin kahteen, Kemppisen herrasväkeen. Toinen sanoi, ettei hän todellisuudessa ymmärtänyt, mitä tarkoittaa masentuneisuus ja mitä Valituissa Paloissa mainitut kompleksit ja neuroosit ovat. Toinen oli varma, että ihmisen ei pidä lähteä mihinkään omasta kodistaan. Luulen että hänen oma isänsä, jonka sanaa ei sopinut epäillä, saattoi hyvinkin olla mukana sanomassa, että Kemppisten on nyt aika nostaa kytkintä ja katsoa, mitä muuta maailma tarjoaa. Ja siitä on siis 50 vuotta eli päivän sankaritar on ollut espoolainen paljon pidempään kuin kauhavalainen.

Noissa asioissa ja asenteissaan molemmat olivat oikeassa, mutta minulta meni nuo 50 vuotta ymmärtää asia. Ajatusvirhe on sanassa ”paikka”. Ei ”maailma” ole nomini. Se on verbi. Se ei ole jotain sellaista, joka on. Se on jotain sellaista, joka tapahtuu ja jolle voi tehdä jotain. Ihmisen voimien mittakaavassa on esimerkiksi rakentaa koti.

Entisen oikean kodin ikävöinti loppui oikeastaan vasta kun edes taloa ei enää ollut olemassa, ja läheiset ihmiset paikkakunnalla alkoivat käydä vähiin. Tällä hetkellä he taitavatkin olla viimeistä myöden erilaisissa palvelutaloissa tai laitoksissa.

Äiti on aina ollut nuori ikäisekseen, niin nytkin.

Ja täällä on meneillään se suuri käsityöprojekti, josta kerrotaan lähemmin, kun aika on. Äidin tekemistä käsitöistä – niitä siis julkaistiin teko-ohjeineen alan julkaisuissa ja naistenlehdissä – on otettu toista tuhatta kuvaa, osa jopa käyttämällä sukulaistyttöjä mannekiineina 60- ja 70-luvun mukaan kammattuina ja meikattuina. Parhaat työt menevät pysyvästi museoon.

Isän valokuvia menee toiseen museoon ja myös huushollia on valokuvattu kovasti. Asunto, jossa en siis ole itse koskaan asunut, koska vanhempani viettivät siinä vain 40 vuotta, ei mielestäni ole ollut kovin kaksinen. Vasta kun se on käyty kuvien avulla läpi, on tullut selväksi, että jokaisella esineellä on menneisyytensä. Historiaa ei voi ostaa kaupasta. Jotkut niin sanotut antiikkiesineet ovat hiukan kuin ostaisi vähän käytetyn ruumisarkun. Yhden kaapin päällä on kello, joka naksutteli, kun opin sanomaan ”kello”.

Kertomisen arvoista tässä on se, että isäni ja äitini puuhia en ymmärtänyt, vaikka kaikki tapahtui nenäni edessä. Ehkä siinä on jotain jälkikasvulle tyypillistä. Sitä ei niin äkkiä ihmettele asioita, joiden seassa itse kasvaa ja muuttuu.

Ikävöinti, se sama tunne joka on helpoin käsittää esimeriksi evakkoja tai muita siirtolaisia ajatellessa, voi muuttua ikäväksi.

Ikävä tarkoittaa tunnetilaa, jonka yksi nimitys on melankolia, toinen ”spleen” ja kolmas depressio. Tietysti näissä vaivoissa on paljon muutakin, mutta tietynlaisen ikävän lääke on johdonmukainen toimeliaisuus, etenkin käsillä tekeminen. Joitakin ihmisiä sellainen auttaa paljon paremmin kuin lääketehtaiden hienoimman valmisteet. Ikävästä sinänsä ei parannu. Esimerkiksi lapsuuttaan ei saa takaisin, ei vaikka mikä olisi, eikä kuollutta.

Häpeän kun joudun tunnustamaan, etten huomannut omassa lähipiirissäni, että tässä tapahtui sama kuin Odysseiassa ja lukemattomissa lauluissa. Yksi kauneimmista keskiaikaa mukailevista  lauluista, ”File la laine”, on kehruulaulu. Miestä siinä odotetaan retkiltään.  Voi kehrätessään tai kutoessaan odottaa myös itseään palaavaksi. Siltä se joskus kuulostaa.

Epäonnisemmat alkavat kutoa tai virkata peitettä ikävälleen, jotta saisivat sen piiloon. Se ei koskaan onnistu. Ikävä iskee kuin kosteus, tai home. Ikävälle on tehtävä jotain. Sille on annettava muoto. Sille on keksittävä ilmaisut.

11 kommenttia:

  1. Autio elämän aamu,
    Manan ilta autiompi.
    Pirtit on pienet Tuonelassa,
    maan alla kaitaiset kamarit,
    kuu ei loista, päiv' ei paista,
    yksin istut, yksin astut,
    toukka seuloo seinähirttä,
    itse seulot itseäsi
    ikävässä ainaisessa,
    haikeassa, vaikeassa.

    VastaaPoista
  2. Jotkut kerivät surua rinnan alle tiukaksi keräksi, toiset purkavat lankaa ja kutovat.

    VastaaPoista
  3. . . . naiset on tehty eri aineista kuin miehet, lujuuslaskelmat ovat aivan eri luokkaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, todella hieno kirjoitus.

    VastaaPoista
  5. Elämä on luopumista...

    VastaaPoista
  6. Jorma Hynninen toisti aamu-tv:ssä jonkun viisaan ihmisen ajatuksen:
    Ei ihmisen elämän pidä olla luopumista, vaan aina uuden löytämistä.

    VastaaPoista
  7. On hyviä syitä jättää tämä kirjoitus trollaamatta!

    VastaaPoista
  8. Che bella signora .. :-) Onnittelut syntymäpäivän johdosta!

    Enneli

    VastaaPoista
  9. Kivahan se äitiliinin on ollut harrastella, ei tarvinnut hoitaa omia lapsiakaan. Et tiedä Kemppainen elämästä mitään, olet syntynyt parempiin piireihin!

    VastaaPoista