6. helmikuuta 2013

Mihin historiaa?



Myös Judt ja kumppanit sanovat sanansa siitä, mitä ihmeen lukemista historiassa on.

Tunnetun viisauden mukaan historia on kertomus kuolleiden ihmisten erehdyksistä.

Olen kovin eri mieltä. Minulle historia on paras vakuutus valehtelemista vastaan. Se voi olla elämisen, toimeentulon, viihtymisen ja elämän mielekkyyden kannalta erittäin suuri asia.

Menneisyys on jatkuvasti läsnä. Siitä valehdellaan koko ajan. Pahimman valehtelijan näet kävelemällä peilin eteen. Muita ilkiöitä löytyy vallankäyttäjistä.

Ajatelkaa esimerkiksi ruuan hintaa, asumiskustannuksia, pankkien toimintaa, ympäristön tilaa. Tästä kaikesta löytyy hyvän tuntuisia ajatuksia, jotka ovat vääriä.

Myös Suomen historia tuntee aikoja, jolloin ihmiseltä on mennyt asunto alta tai on pudonnut katto niskaan. Asumiskustannukset ovat heitelleet ihmisiä oloihin, joissa kunnollinen elämä ei voi onnistua. Pankki petkuttaa ja poistuu näkyvistä hihitellen. Valtio vie rahat, nahkuri nahan ja piru sielun.

Sosiologia tai lainoppi (oikeustiede) ovat hyödyllisiä aloja, mutta aika suurin osin niissä kuvaillaan sanoja sanoilla. Näillä ja monilla vastaavilla aloilla edistyksellinen oivallus osoittautuu turhan usein nimityksen vaihtamiseksi. Ja myös nimityksillä on historia. Tällä hetkellä työntekijä täytyy ”sitouttaa” tehtäviinsä. Parikymmentä vuotta sitten oltiin sitoutuneita aatteisiin. Termi tuli ranskasta. Se ei ollut oikein sujuva. 1960-luvulla yritettiin olla ”engageoituneita”. Toisilta se onnistui, toisilta ei.

Ruuan hinta johtaa välittömästi hyvinvointipolitiikkaan, siitä maataloustukiin, siitä EU-maataloustukiin ja edelleen Suomessa asutustoiminnan kautta maareformeihin, kuten ”Lex Kallioon”. Lainausmerkit johtuvat siitä, että eräiden vuokra-alueiden lunastamisesta annettu laki välittömine seurauksineen on todella monimutkainen vyyhti. Suomessa se onnistui niin hyvin, että nyt jo jääkiekkokieleenkin pesiytynyt ”talvisodan henki”, joka oli mielestäni todellinen ilmiö, luultavasti johtui osittain siitä, että kurjalistolle avautui mahdollisuuksia parempaan elämään ja vastaavasti porvarien sortoa saarnaavilta meni pari leipähammasta.

Lisäksi tuohon ruuanhintaan kytkeytyy kummallinen, vastausta vailla oleva kysymys. Miten Suomessa, karussa pohjoisessa maassa, valta-asemassa oli niin kauan agraaripuolue, joka yrittää edelleen pitää sekä nokkaansa että pyrstöään kiinni tervatussa sillassa. Muualla Euroopassa keskustaan sijoittuvat puolueet ovat yleensä kompromissikykyisiä ja enemmän tai vähemmän todellisuudentajuisia. Meillä ratsastetaan maalaisuuden perinteellä, joka on hyvin suurelle osalle suomalaisista aivan vieras ja tuottaa tällä hetkellä elannon alle kymmenelle prosentille kansasta.

Miksi oikeistopuolueemme on nimeltään ”Kansallinen kokoomus” ja mikä se oikein on puolueekseen? Ruotsalainen veljespuolue on nimeltään ”maltilliset”, joka on aika hyvä uudennus sanasta ”konservatiivi”, säilyttävä. Puolueen nimi on peräisin lähes sadan vuoden takaa, kun haluttiin koota porvarilliset eli ei-sosialistiset voimat yhteen. Kokoomus on siis ”yhdistys”. Sittenhän kävi niin, että aika lähellä eurooppalaista liberalismia liikkunut edistyspuolue säilytti asemansa kauan kiitos Helsingin Sanomien, jonka omistajasuku oli tuohon puolueeseen sitoutunut, kunnes katkaisi siteen. Puolue kuihtui, mutta kun sen piirissä oli sellaisia miehiä kuin Ståhlberg, Ryti ja kevyemmässä sarjassa Kivimäki, se sai toimia sijaisena hallituksissa, jottei olisi tarvinnut ihan demareita nimittää.

Mainitsin ympäristön. Ympäristön historiaa on alettu kirjoittaa, ja sitä on aihe lukea. Oma johtopäätökseni on, että tässäkin asiassa tie mahtavien päättäjien sydämeen käy lompakon kautta. Ympäristöarvoja tuetaan, jos niistä on luvassa voittoa tai jos niillä voidaan välttää rahallisia tappioita.

Ja pankkiemme nykyistä toimintaa ei voi käsittää, ellei ole lukenut kohtuullisesti sitä taloushistoriaa, jota mm. Markku Kuisma oppilaineen edustaa. Pankeilla menee aina välillä pissa päähän niin että pankkiireilta unohtuu, mistä raha tulee. Se tulee tuotannollisesta toiminnasta. ”Funny money” eli leikkiraha tulee pankkien toisilleen järjestämistä arpajaisista. […]

16 kommenttia:

  1. Vuonna 1979 juttelin rekkakuskin kanssa joka oli ajellut mm. Länsi-Saksassa, ja hän ihmetteli, miten halpaa ruoka oli siellä.
    Mutta vertailtiinko Suomen lehdistössä ruuan hintoja eri maiden välillä tuohon aikaan, tulee mieleeni kysyä nyt, kun tiedämme, että ruoka Saksassa edelleenkin on EU:n halvinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoihin aikoihin sotiemme veteraani kertoi havainneensa, että litra maitokaupassa ja litra pensiöllä ovat aina samanhintaiset. Näin karvakorvien hoitajat varmistavat taloutensa tasapainon.

      Muistaa Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Oletkos verrannut EU-maa Puolan ruokahintoja?

      Poista
  2. Toivoisin ymmärtäväni jonakin päivänä edes ihan pikkuisen kansantaloutta ja jopa maailmantaloutta. Aika taitaa loppua kesken. Kemppinen sanoo, että raha tulee tuotannollisesta toiminnasta. Jääkiekkojoukkue tuottaa viihdepalveluja, talvisodan hengessä? Helsingin kaupunginorkesteri tuottaa jotakin, F1 autot kiertävät rataansa ja maailmaa. En minä tätä ymmärrä. Sillä laillahan se on selvä, että joku tuottaa ruuan kaupunginorkesterille, joku rakentaa musiikkitalon, joku rakentaa F1 autot, joku pumppaa öljyä ja joku louhii ja jalostaa malmista terästä. Kyllä ihminen tai ihmiskunta on viisas. Onko oleelllista lopulta tehokas ruuan tuotanto, siitäkö kaikki lähtee?

    VastaaPoista

  3. Funny money kyllä ostaa ja maksaa. Se on sitä tukkurahaa. Sitä joka ei tuo rapaa pankin lattioille vaan partaveden ja parfyymin leijuvaa tuoksua kabinetin puolelle. Funny money toteuttaa isoimmat kaupat. Niiden selvityksen jälkeen ja keskenkin ollessa tilinpäätöspäivänä, osalliset siirtävät pankkiholding konglomeraatista eli finanssiyhtiöidensä taseketjutuksista, voittorahat itsellensä, pelimiesten henkilökohtaiseen omistukseen.

    Tämä puhe on abstraktia,sorry. Mutta vaikutukset konkreettisia -luojan kiitos, mikäli isäholhouksen ja isäntäsuojeluksen alta karkaaminen kapitalismissa siunauksellista on. "Laki ennen mua syntynyt" ei todellakaan ihmisikääkään kestä. Se menee ihan tasan tarkkaan toisin kuin Marx sanoi, että muka reaalituotanto olisi niskan päällä sosiaalis-kultuurisessa yhteiskuntaelämässä. Komentoporras siirtyi kapitalismin roihun myötä hengen ylärakenteeseen ja sen propagandistisiin oppituoleihin: sievistelevän idealistiseen taloustieteeseen, ja sen näkemysten riemusaatossa tanssahtelevaan joukkotiedotukseen.

    "Sätkyttele musiikin tahtiin" ,Citigroupin pääjohtajan ikimuistettaviksi nauliutuneita sanoja heinäkuulta 2007 tapaillen tässä huokaan. Se on tuo raha aina samaa ja aina eri sorttia. Oliko se joskus hopeaa ? Sitäkin, mutta tukkupuolella kulkivat vekselit Firenzestä Lyypekkiin. Ero vuoteen 2013 olisi siinä että sama paperi ei kulkenut takaisin,vaan työnnettiin takkaan kun maksu -tavarana oli saatu. Nyt velkapaperi onkin hoksattu arvopaperiksi -vallesmannin toimesta ja vastoin häijyjen oikeudentuntoa, tiesi Alkio kertoa.

    Velka ei ole rasite vaan arvo, ja saaminen ja omistusesine. Siitä kiva että arvoa voi tuottaa mielin määrin mutta (nykyisin) vain instituutioiden sisällä ja niiden välilisillä tasekanavilla. --Myönnän ei lauseistani selvää saa. Historiatiede ja sosiologia varsinkin Suomessamme ovat korruptoituneet mielialalääkkeiksi. Käsittäisin että räätäli Halme luki käännöksinä rehellisempiä kirjoja ja pikkasen aavistelen ja muistaisinkin selailemistani, että Petroskoin kustantamoista taisi tulla laatukamaa elämänehtojen todellisuudesta.

    Nyt kuitenkin, kuten Kemppinen korostaa, alkaa uusi akateeminen polvi katsoa todellisuutta silmiin, häikäistymättä sen esirippujen purppurasta tahi näyttelijöiden roolipukujen välkkeestä. Luen Rosenlewien tarinaa by Jussi Koivuniemi Pori 2011. Tehtaat oli vapautettu tuhoamaan Porin,Turun,Viipurin,Hampurin,Bordeauxin käsityöläisverstaat ja maaseudun kotivalmistuksen (lait vaihdettu). Niin sanotut keksinnöt kuten höyrykone sahalaitoksen terien voimakoneena tai sellukemia ja rullapaperikone, kysyivät myös rahakeksintöjä. Niistä ei auttanut virkata. Olisi käsitetty varkauksiksi.

    Koivuniemi kertoo juurta jaksaen kuinka Wilhelm oli Suomen Pankin johtomiehiä,kuolikin matkalla pankkivaltuusmiesten kokoukseen 1892. Ja kuinka pojat ja vävyt olivat pankinjohtajia Vaasan, Yhdyspankin,Pohjoismaisen ja yksikin Dresdeninkin pankeissa. Ne eivät siis olleet tehtaita,vaan tehdas-pankki kombinaatteja. Asian esilläpito olisi kai sitä afäärifennomaani Paasikiven tosiasioiden tunnistamista - ja kokolailla toista kuin nykypomojen kitupiikkikilpa.
    Olisipa rakennettu STXristeijäkin eikä vain vaalikonekakkaraa.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Kokoomus on kansallinen koska se on sitoutunut kahteen kieleen natsonalistisina kielinä ihmisarvon ulkopuolisena övermänniskana.

    VastaaPoista
  5. Tarvitaan uusia tulkintoja. Vieläkö Kemppinen uskoo suurliikenainen Hella Wuolijoen itärajan takaa välittämän puun menneen lopulta Englantiin, kuten Erkki Tuomioja kirjassaan väittää, eikä päätyneen kolmannen valtakunnan rakentamiseen? Mitä muuta varten alan suuret sukuyhtiöt olisivat häntä tarvinneet välikädeksi? Hyödyllisiä idiootteja.

    Ne jotka katsovat muitakin kuin Suomen valtion tv:n ohjelmia, tietävät Hitlerin itäkampanjan perustuneen alun alkaen sotatalouteen, idän resurssien hyödyntämiseen.

    VastaaPoista
  6. Miten Suomessa, karussa pohjoisessa maassa, valta-asemassa oli niin kauan agraaripuolue, joka yrittää edelleen pitää sekä nokkaansa että pyrstöään kiinni tervatussa sillassa

    Hitler käytti nousunsa alkuvaiheessa nimenomaan talonpoikien järjestöjä ja heidän harrasta luterilaista kansanperinnettä astinlautanaan.

    Suomessa lapsenuskoinen vanhalestadiolaisuus on yhä vallassa, esim. Hesarissa.

    VastaaPoista
  7. Mitäs, jos kepu on suurin puolue taas syksyn vaaleissa ? Eihän siitä monta vuotta ole, kun se sitä viimeksi oli, vaikka jo silloinkin varsinaisten maanviljelijöiden osuus kansasta taisi olla vain pari prosenttia.

    Miksi näin voisi olla ? Oleellista ei ole kepun argaaritausta (joka on jo historiaa), vaan se, että nykyhallitus ja sen takana olevat puolueet koetaan aika laajasti sekä ihmisten, elämän, luonnon, teollisuuden että koko Suomen vastaiseksi.

    - jos Sipilän kepulla olisi vaikka järkevän ja luontevan tuntuinen, uskottava ja elämänmakuinen suomalainen vaihtoehto tarjolla ?

    - voisivat vaikka ne kaupunkilaiset naiset, jotka arvostavat luomua ja lähiruokaa ja joiden miesten duunit rikkidirektiivi vei, innostua. (Ao. miehet äänestävät vastaavasti persuja - joka neljäs mies nykytiedon mukaan)

    VastaaPoista
  8. Obama nimitti eilisten uutisten mukaan USA:n uudeksi sisäministeriksi englantilaistaustaisen naisen, Sally Jewellin, joka on toiminut insinöörinä öljyteollisuudessa ja johtaa nyt maan suurinta retkeilyvälineyritystä. Sisäministerin vastuualueeseen kuuluu mm luonnonsuojelualueiden hallinto ja rannikoiden öljynporaus, jos oikein ymmärsin. Tehtäväkuva on aika mielenkiintoinen: iso raha jyllää supervallan ympäristöasioissa.

    VastaaPoista
  9. Kun lukee historiaa, niin pitää olla tarkkana, että erottaa selvät historialliset faktat, historiankirjoittajan mielipiteistä.

    Historiallinen fakta kun on, että agraaripuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen oli se henkilö, jonka puheenjohdolla Keskustapuolueesta tuli virallisesti eurooppalainen liberaalipuolue, siis Liberal Internationalin eli liberaalipuolueiden kansainvälinen kattojärjestön jäsen. Esimerkin valintaan vaikutti tietenkin Väyrysen juuri alkanut EU-vaalikampanja.

    Väyrynen tänään julkisuudessa: Kansanäänestykseen vahvat perusteet 7.2.2013.






    VastaaPoista
  10. "Tunnetun viisauden mukaan historia on kertomus kuolleiden ihmisten erehdyksistä."

    Sanoisinkin tse pkemminkin, että se on niiden kausaaliketjujen sarja, jonka lopputuloksena on nykymaailma. Siksi historia on kinnostavaa, esimerkiksi, miksi emme vasta ole korjaamassa talouttamme ja yhteiskuntamaamme Neuvosto-Viron kaltaisesta tilasta? (Vastaus: Talvisota ja sekä Tali-Ihantala 1944 sekä Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittinen linja 1944-91).

    VastaaPoista
  11. "maalaisuuden perinteellä, joka on hyvin suurelle osalle suomalaisista aivan vieras."

    Eikö tämä mene nyt väärin? Muistaakseni 1960-luvun suureen maaltamuuttoon saakka huomattava osa väestöstä eli maaseudulla maataloudesta, josta johtuen suurimman osan nykykaupunkilaisista isovanhemmista eli maalla sen perinteillä.

    Olen ymmärtänyt, että suurimittainen kaupungistuminen ja urbaanikultuuri tuli meille myöhemmin kuin keski-Eurooppaan.

    VastaaPoista
  12. "mistä raha tulee. Se tulee tuotannollisesta toiminnasta. ”Funny money” eli leikkiraha tulee pankkien toisilleen järjestämistä arpajaisista."

    Tässä on sanottu äärimmäisen kevyesti (ts tiiviisti) äärimmäisen painavaa asiaa. Tuohon oikeastaan voidaan pukea 1990-2009 lamojen syy: reali- eli tuotantotaloudesta irtautunut kuvitelma- eli "finanssi"-talous.

    (Waltari sanoi saman asian elegantimmin Sinuessa kuvatessaan Kaptahin ja sokean vanginvartijan noppapeliä, jossa (kuviteelliset) miljoonat kultadebenit vaihtoivat omistajaa. Vanginvartija sai sillä kuitenkin tarinaa kertomalla tarjoilut loppuiäkseen. Sinuhen johtopäätös oli, että silloin ymmärsi mikä valta kuvitelmilla on ihmisten elämässä.)

    VastaaPoista
  13. Arvo Salo taisi letkauttaa 1970-luvun vaalitaiston huumassa liberaaleista seuraavaa:
    Liberaalit ovat kuin peruna, paras osa on mullan alla! Tuolloin herrat Ståhlberg, Ryti ja Kivimäki taisivat olla mullan alla.

    Edistyksen valta tai pelikuvio loppui, kun aitosuomalainen Kyösti Kallio valittiin puolivahingossa presidentiksi.

    Suru oli suuri suvaitsevaisten ääriliberaalien, anteeksi RKP:n keskuudessa, kun Kallion valinta sinetöityi.
    Ääriliberaalisen RKP:n syyttävä sormi osoitti SDP:n ruotsinkielisiä valitsijamiehiä, jotka olivat pettäneet heimonsa.

    Jossain historianteoksesta taisi olla kuvauksia kuinka RKP simputti tai halveksi kolmekymmentäluvulla Kalliota hänen puutteellisen kielitaidon takia. Siis Kallion synti oli, että ruotsin numero taisi olla Oulun lyseossa vitonen.

    Siis historian opetus?!

    Onko Braxin sekä Thorsin käytös perussuomalaisia kohtaan verrattavissa RKP:n käytökseen Kalliota kohtaan?

    Nyt tarvitaan hyvää historiallisen tarinan sepittäjää, anteeksi propagandistia!




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä näitä kaunaisia ääliöitä riittää? Vai onko se aina se sama ääliö?

      Poista