Koira luun päällä

Tästä tulee minulle tukkapöllyä: uutisjuttujen mukaan opettajat kieltäytyvät antamasta laatimaansa oppimateriaalia verkkoon ja vetoavat tekijänoikeuteensa. Ongelmaa käsitellään selvänä asiana.

Ilmoitan täten olevani epävarma siitä, mahtavatko opettajat hallita kaiken oppimateriaalinsa kaikkia oikeuksia. Voi olla, että keskustelua käydään asian vierestä.

Satunnaisille, hälyttyneille lukijoille mainitsen olleeni tekijänoikeuslainsäädännön kanssa tekemisissä tuomioistuimissa, professorina, asiantuntijana jne. kohta 40 vuoden ajan. Silloin tällöin väitetään, etten tiedä tekijänoikeudesta mitään. Luullakseni tuollainen väite on yhtä absurdi kuin se, että tietäisin tekijänoikeudesta kaiken oleellisen. Olen esimerkiksi pahasti pihalla sopimuslisenssijärjestelyjen yksityiskohdista ja samoin tavallisen ja nettitelevision erityisongelmista.

Mutta työsuhteessa työsuhteen ehtojen täyttämiseksi luodun teoksen käyttöoikeuden siirtyvät työantajalle tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Mainostoimisto saa käyttää työntekijöittensä kirjoituksia ja kuvia sen tuotteen tai palvelun mainonnassa, jonka yhteydessä ne luotiin, vaikkei asiasta olisi erikseen sovittu.

Jokin osa koulussa oppitunnilla esitetystä jää teoskynnyksen alapuolelle eli vaille suojaa. Näin käy matematiikan, fysiikan ja kemian tehtäville. Sama saattaa koskea yksinkertaisimpia kalvoja ja vastaavasti slaideja (PowerPoint tai vastaava). Sama ei koske valokuvia. Niukanoikeuskäytännön ja laajahkon tekijänoikeusneuvoston käytännön mukaan koululuokalle kelpaavat valokuvat taitavat olla useimmiten suojattuja, vaikka ne olisivat joutavanpäiväisiä.

Minulla on itselläni tekijänoikeudesta lain rakennetta eli sääntöjä ja poikkeuksia koskevia graafisia esityksiä vaikka mitkä määrät. Ne ovat joutavanpäiväisiä, vaikka joissakin on animaation tapaista. En pidä niitä suojattuina teoksina.

Ilmainen neuvo opettajille. Kun osa aineistosta luultavasti on suojattua ja ehkä arvokastakin, liittojen kannattaisi pyrkiä sopimuslisenssiin niin että hyvää aineistoa saataisiin käyttää saman koulun tai saman kunnan koulujen piirissä. Tästä maksettaisiin opettajille korvaus. Suojatun ja suojaa vaille jäävän aineiston lajittelu ja luokittelu maksaisi enemmän kuin korvaukset.

Kokemukseni mukaan kun joku lähtee oikeuteen tämän tyyppisessä jutussa, juttu on valitettavan usein huono – rajatapaus. Hienosta oppimateriaalista ks. esimerkiksi sadan vuoden takainen Gray’s Anatomy (www.bartleby.com), josta tämän jutun kuva on otettu. Noita kuvia on kirjassa satoja, eikä ainakaan anatomia ole tietääkseni tässä välissä muuttunut.

Kuvan Trapezius eli epäkäslihas on muuten se, joka teillä tulee kipeäksi, jos kirjoitatte liikaa blogia. Kuvasta melkein arvaa, että kivistyksen poistava harjoite on hyvin yksinkertainen.

Muistan oikein hyvin sellaisen ajan, kun suuret puolueet olivat päättäneet siirtää koko oppimateriaalin tuotannon valtiolle. Puhe on siis oppivelvollisuuskoulusta. Asiasta puhuttiin yksityisissä kustannusliikkeissä. Oppimateriaalin merkitys niiden taloudelle on perinteisesti ollut sangen suuri ja etenkin kysyntä vakaata. Mainonnassa näkyvät kauno- ja tietokirjallisuuden nimet ovat rahallisesti pintakuohua. Seuraavassa mutkassa se on näkymättömissä, ikuisiksi ajoiksi uponnutta.

Kustantajat ja kirjailijat eivät ole päässeet loistamaan taidoillaan luoda elinkeinoja välttämättömyydestä. Vielä muutamia vuosia sitten eräs suuri kustannusliike kuuluu ilmoittaneen, ettei se edes keskustelu sähköisestä aineistosta eli verkkomateriaalista ei e-kirjoista – tai äänikirjoista.

Niinpä kirjoista sähköisen aineiston myynti on USA:ssa noin puolet koko myynnistä, mutta Suomessa erään uudehkon tiedon mukaan 5,8 prosenttia kokonaismyynnistä. En tiedä, onko tuo prosentti yleisestä kirjallisuudesta, vai ovatko oppikirjat mukana.

Syitä lienee tekijänoikeus eli korvaukset ja arvonlisävero. Hiukan pelkään, että yksi syy on joidenkin alalla toimivien henkinen takapajuisuus. Kun kohtaan sellaista, en koskaan hämmästy. Kustantamisen kanssa olen ollut tekemisissä vuodesta 1964.